• B12-vitamiinin vajaus voi jo vuodessa johtaa pysyvään muistihäiriöön

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Aivot B12

    Syanokobalamiinista eli B12-vitamiinista on viime aikoina kohistu paljon, eikä syyttä. Sen puutos on selvästi yleisempää kuin ennen. Aiemmin se yhdistettiin enimmäkseen vanhusten vitamiiniksi anemiaan sekä suositeltiin pelkkää kasvisravintoa käyttäville vegaaneille. B12-vitamiini on toki välttämätön punasolujen normaalille kehitykselle ja hemoglobiinin muodostukseen, mutta sen puute ei aiheuta pelkästään anemiaa vaan monenlaisia hermostollisia häiriöitä, tuntohäiriöitä ja jopa dementiaan viittaavia oireita. Nykyään B12-vitamiinin tarpeen tärkeyttä korostetaan myös raskaana oleville ja imettäville sekä laktoosi-intoleranssin, keliakian, stressin, yksipuolisen ruokavalion yhteydessä sekä runsaan alkoholin käytön ja laihdutuskuurien aikana.

    Jalkojen pistely, puutuminen ja hajamielisyys voivat olla oire B12-vitamiinin puutoksesta

    B12-vitamiinin pitkäaikainen puutos voi aiheuttaa polyneuropatiaa jota kutsutaan myös nimellä monihermosairaus. Se on ääreishermoston sairaus, jonka aiheuttaa jokin hermoja vaurioittava tekijä. Yleisimmät syyt ovat sokeritauti, alkoholi, kilpirauhassairaudet, munuaisten vajaatoiminta ja vitamiinipuutokset. Ensimmäiset oireet ovat yleensä alaraajoissa mm. pistelyä, puutumista, tunnottomuutta ja särkyä, jonka jälkeen moni tuntee myös voimakasta lihasheikkoutta.

    Varsinkin iäkkäillä henkilöillä ja alkoholisteilla B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa henkisen toiminnan häiriöitä mm. masennusta, vainoharhaisuutta ja jopa hallusinaatioita. Oireet voivat myös muistuttaa lievää Alzheimerin tautia, mutta puutoksesta kärsivillä persoonallisuus ja kyky huolehtia itsestään ja omista asioista ovat säilyneet paremmin. Oireet voivat kuitenkin olla päivästä toiseen erilaisia.

    Kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola, suomen ravitsemushoitojen uranuurtaja on maininnut kirjassaan “Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla“, että muistihäiriöistä kärsivillä seerumin B12-vitamiinipitoisuus pitäisi aina määrittää, koska vähäinenkin puutos voi aiheuttaa pahenevia muistihäiriöitä ja depressiota sekä myös pahentaa muista syistä johtuvan dementian oireita. Ravitsemustieteessä on korostettu, että B12-vitamiinin puutos tulee diagnostisoida ja hoitaa välittömästi, sillä oireiden korjaantuminen riippuu puutostilojen kestosta.

    Mistä saada B12-vitamiinia?

    B12-vitamiinia ei ole juurikaan kasvikunnan tuotteissa, poikkeuksena voisi sanoa hiivan, hapankaalin ja jotkut levävalmisteet mm. spiruliina. Näistä aineista riittävä saanti voi olla kuitenkin varsin vaikeaa ja lisäksi imeytyminen voi olla erittäin vähäistä. Ei välttämättä riitä jo syö muutaman lusikallisen hapankaalia päivässä. Myös hiivaa sisältävät valmisteet aiheuttavat monille suolisto- ongelmia. Spiruliina ym. levät voivat taas olla monille liian eksoottinen ruoka-aine jokapäiväiseen ruokapöytään.

    Parhaita B12-vitamiinin lähteitä ovat maksa, munuainen, kala ja liha sekä maitovalmisteet. Näidenkin ruoka-aineiden runsas käyttö ei välttämättä takaa, että B12-vitamiini pitoisuus elimistössä olisi riittävä, myös moni on vähentänyt pakosta tai omasta halusta meijerituotteiden sekä runsaan lihan käyttöä.

    B12-vitamiinin tarve korostuu myös tietyissä erikoistilanteissa. Näitä ovat mm. laktoosi-intoleranssi, keliakia, raskaus, imetys, sairaus- ja toipilasaika, stressi, kova fyysinen rasitus, yksipuolinen ravinto, pitkäaikainen paasto, dieetti ja laihdutuskuurit, ehkäisypillerien käyttö, runsas alkoholinkäyttö, epäsäännölliset elämäntavat. Nykyään varsinkin lisääntyneet ruoka-aine yliherkkyydet ja suoliston erilaiset tulehdustilat voivat aiheuttaa B12-vitamiinin heikentynyttä imeytymistä.

    b12_b568062f9596d55d0900c6029103fc00

    Uusi vahva nestemäinen B12-vitamiinivalmiste

    Terveyskaupoista ja apteekeista löytyy monia hyviä lisäravinteita B12-vitamiinin puutokseen tai sen ennaltaehkäisyyn sekä riskiryhmiin kuuluville. Tabletteja, suihkeita ja uutteita. Nestemäisten valmisteiden tiedetään imeytyvän suun limakalvoilta tabletteja paremmin. Uusin tulokas on Biomedin B12-tipat jotka sisältävät suuren määrän (2000 mikrogrammaa) syanokobalamiinia / 1 ml päivä-annoksessa. Tuote on myös hinta-laatusuhteeltaan erittäin edullinen sekä miellyttävä käyttää. Neste on raikkaan mansikanmakuinen ja sisältää 50:nen päivän annoksen.

    Osta vahva nestemäinen B12-vitamiinivalmiste vielä tänään hintaan 13,30 €.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     

  • TEHOKOLMIKKO- SELEENI,KURKUMIINI JA RESVERATROLI

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Nykyään termi ”hiljainen tulehdus” vilahtaa usein esiin ravitsemushoitoihin perehtyneiden asiantuntijoiden kirjoituksissa, luennoissa ja muissa yhteyksissä. Matala asteisessa kroonisessa tulehduksessa ns. hiljaisessa tulehduksessa elimistössä vallitsee aina ”hapetusstressi”. Suomessa ravitsemushoitojen uranuurtaja erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola on puhunut hapetusstressistä ja sen osallisuudesta moniin kansansairauksiin jo lähes 40 vuoden ajan. On olemassa useita luonnonmukaisia keinoja hapetusstressin ja hiljaisen tulehduksen ehkäisyyn ja hillintään.

    Uusi kurkuma kuva

    Hapetusstressin ja hiljaisen tulehduksen voi selättää ravinnolla ja ravitsemushoidolla

    Hapetusstressi on prosessi, joka hitaasti vaurioittaa soluja, ja jonka osatekijä on happi. Prosessi on sama kuin naulan ruostuminen tai ruoan hapettuminen esimerkiksi omenan tummuminen kun se halkaistaan tai rasvan härskiintyminen. Nykyinen stressaava elämäntyyli, köyhtynyt ravinto sekä elinympäristöstä saamamme myrkyt, runsas lääkkeiden ja nautintoaineiden käyttö ym. altistavat solumme hapetusstressille. Liiallisen hapetusstressin osuutta useissa sairauksissa on tutkittu melko paljon.”Eniten näyttöä on sen merkityksestä syövän ja sepelvaltimotaudin synnyssä sekä hermoston rappeutumissairauksissa kuten Parkinsonin taudissa ja Alzheimerin taudissa. Hapetusstressi on osatekijänä myös useissa ikääntymiseen liittyvissä yleisissä muutoksissa”, kertoo Kaarlo Jaakkola. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu että myös ylipaino aiheuttaa elimistössä tulehduksen ja tätä kautta hapetusstressiä.

    Antioksidanttihoidon eli ravitsemushoidon tavoitteena on saada elimistöä vaurioittava hapetusstressi neutralisoitua. Elimistö tarvitsee jatkuvasti ”puolustaja-aineita”, antioksidantteja jotka suojaavat elimistön heikkoja kohtia, korjaavat soluvaurioita, sammuttavat tulehduksia ja estävät solujen hapettumista eli härskiintymistä”, sanoo Kaarlo Jaakkola. Antioksidantteja ovat mm. A, -B, -C,- ja E-vitamiinit, ubikinoni, beetakaroteeni, seleeni, sinkki ja omega-3 rasvahapot. Myös suoliston hyvä kunto on tärkeä. Kroonista tulehdusta ei voida saada kuriin jos ruoansulatuselimistö on sairas. Lisäksi luonnosta löytyy runsaasti erilaisista kasveista, marjoista ja hedelmistä peräisin olevia ainesosia joilla on vahvoja elimistöä suojaavia vaikutuksia.

    Sekure yhdistää Seleenin ja vahvojen kasviperäisten aineiden tehon hapetusstressiä vastaan

    Sekure_50600d372dafc_f955235dcd863860ac9c8ea101884332Seleeniä on suomen maaperässä niukasti, siksi sitä ei kulkeudu riittävästi elintarvikkeisiin (vilja, maito, liha jne.) ja sitä kautta ihmiseen. Vuonna 1987 suomalaisten kokoveren seleenipitoisuus oli tutkimusten mukaan noin 2,5 μmol/l. Pitoisuus on tasaisesti laskenut ollen vuonna 2003 noin 1,6 μmol/l siitä huolimatta, että natriumselenaattia on lisätty kasvilannoitteisiin Maa ja metsätalousministeriön päätöksellä. Vaikka seleeniä lisätäänkin lannoitteisiin, on suomalaisten seleenin saanti ruuasta yhä maailman vähäisimpiä. Seleeni on paitsi antioksidantti niin myös ihmiselle välttämätön hivenaine joka lisää elimistön immuunipuolustusta, ylläpitää silmien, ihon ja hiuksien terveyttä, on tärkeä kilpirauhasen normaalille toiminnalle sekä huolehtii maksan toiminnasta. Seleeni suojaa soluja hapetusstressiltä ja DNA:ta, proteiineja ja lipidejä hapetusstressin aiheuttamilta vaurioilta.

    Kurkumiini on peräisin kurkumakasvista Etelä-Aasiasta jossa sitä käytetään runsaasti luonnonmukaisena mausteena sekä lääkkeenä. Kurkumiini antaa keltaisen tai oranssin värin ja siksi sitä käytetään makeisissa, hedelmissä, keitoissa ym. Kurkumiinilla on todettu runsaasti hyödyllisiä terveysvaikutuksia mm. nivelille ja lihaksille, ruoansulatuskanavan ongelmiin, energian puutteeseen jne. mutta uusimmat tutkimukset kertovat että kurkumiinista voi olla apua myös ylipainon torjuntaan. Se ilmeisesti vähentää painonnousua tukahduttamalla rasvakudoksen kasvua. Tutkijat ovat löytäneet ylipainoisilla esiintyvästä rasvasta haitallisen valkuaisaineen, joka aloittaa elimistössä ketjureaktion: verisuonet muotoutuvat uudelleen ja alkavat houkutella puolustussoluja. Seurauksena on tulehdustila, joka kroonistuessaan voi aiheuttaa monenlaista muuta terveysongelmaa.

    Resveratroli on useissa kasveissa esiintyvä fenoliyhdiste jota on löydetty erityisesti punaisista ja sinisistä rypäleistä sekä puolukoista, mustikoista ja karpaloista. Rypäleet tuottavat resveratrolia ilmeisesti suojautuakseen sienitaudeilta. Ranskalaisten huomattavan alhaisen sydän- ja verisuonitautiesiintyvyyden on selitetty johtuvan heidän runsaasta punaviinin kulutuksestaan. Punaviinin runsas juominen voi aiheuttaa terveysongelmia, joten parempia vaihtoehtoja ovat ravintolisät tai rypälemehu. Resveratroli on yksi rypäleiden voimakkaimmista terveyttä edistävistä polyfenoleista, jonka sanotaan kumoavan runsaskalorisen ruokavalion aiheuttamia haittoja

    Biomedin Sekure valmisteen vuorokausiannos sisältää: resveratrolia 100 mg, kurkumiinia 400 mg ja seleeniä 100 μg .

     

    Biomed-banneri-Tilaauutiskirjejavoitaiso

    OSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     

  • Lehtivihreä – kuin auringonpaistetta elimistölle

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Vehnänoras netti

    VÄHENNÄ KEHOSI MYRKKYKUORMAA JA PARANNA HAPPO-EMÄSTASAPAINOA – NÄIN VOIT ONNISTUA HELPOMMIN MYÖS LAIHDUTTAMAAN

    Ihminen saa ympäristöstä, ruuasta, nautintoaineista ja elintavoista johtuen elimistöönsä jopa kymmenen kertaa enemmän haitallisia aineita kuin ennen. Myös ihmisen oma aineenvaihdunta voi tuottaa myrkkyjä. Vääränlainen ravinto aiheuttaa suolistossa mikrobien tasapainohäiriöitä niin, että hiivat ja haitalliset bakteerit pääsevät siellä valloilleen. Hiivojen ja bakteereiden tuottamat myrkyt imeytyvät suolen seinämän lävitse verenkiertoon, jolloin ne osaltaan lisäävät kehon myrkkykuormaa. Helpoin tapa vähentää tätä myrkkykuormaa elimistöstä on lisätä ruokavalioon runsaasti lehtivihreää sisältäviä aineita tai ottaa kuuri Green-kapseleita, jotka sisältävät kasvikunnan parhaita vihreitä raaka-aineita, vehnänorasta, spirulina- sekä chlorella-levää.

    Hapan elimistö voi ylläpitää ylipainoa

    Suomalainen ruokavalio on hyvin happovoittoinen. Syödään paljon liha- ja viljatuotteita, sokerilla höystettyjä maitotaloustuotteita, juodaan runsaasti kahvia jne. Elimistö pystyy itse hyvin pitkälle taistelemaan happoja vastaan ja tasapainottamaan tilannetta, mutta siitä on omat seurauksensa. Elimistö “lainaa” emäksisiä aineita mineraalivarastoista kuten luustosta, hiuksista, kynsistä, ihosta ja muista kudoksista ja ajan mittaan ne alkavat haurastua ja voimaan huonosti. Elimistö suojaa myös veren pH-tasapainoa mm. hamstraamalla rasvaa varastoidakseen happamia kuona-aineita ja myrkkyjä; tämä voi aiheuttaa lihomista. Ylipaino ei siis välttämättä aina johdu rasvasta vaan happamuudesta.

    Ruohot – elämän eliksiiri

    Maapallolla on n.4700 ruoholajia ja kaikki ovat syötäväksi kelpaavia. Laiduntavat eläimet syövät ainoastaan ruohoa, mutta muutkin eläimet syövät ruohoa sairastuessaan. Ruohot pitävät eläimet terveenä. Myös ihmisen terveys hyötyy monella tavalla näistä vihreistä ruohoista, joista monista voi tehdä esimerkiksi vihermehuja. Mitä vihreämpi kasvi sen enemmän lehtivihreää. Vehnänoras on yksi lehtivihreän parhaimpia lähteitä maanpäällisistä kasveista.

    Vähennä kehon happo- ja myrkkytaakkaa lehtivihreällä

    vihermehu

    Lehtivihreää sisältävillä kasveilla on runsaasti terveysvaikutuksia. Niiden avulla lisäät helposti elimistön emäksisyyttä ja hyvinvointia sekä puhdistat kehoa myrkyistä ja kuona-aineista.

    Vehnäoras on yksi lehtivihreän parhaimpia lähteitä ja useiden tutkimusten mukaan vehnänorasmehu on ihmisen tuntemista nesteistä kaikkein runsasravintoisinta. On verrattu, että seitsemän kiloa tuoretta vehnänorasta vastaa ravintoarvoltaan sataakuuttakymmentä kiloa parhaita vihanneksia. Sitä voidaan sanoa varsinaiseksi ravinnepankiksi. Vehnänoras tunnetaan tehokkaana suolistossa olevien myrkkyjen poistajana. Se tehostaa myös muuta kehon myrkynpoistoa vähentäen raskasmetallien kuten elohopean, lyijyn, kadmiumin ja alumiinin myrkyllisiä vaikutuksia.

    Chlorella on makean veden levä, joka sisältää myös huiman määrän ravinto-aineita. Chlorellan nimi tulee sen valtavasta klorofylli- eli lehtivihreäpitoisuudesta. Tämä levä sisältääkin enemmän lehtivihreää grammaa kohti, kuin mikään kasvi maapallolla. Chlorella vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tuhoaa paksunsuolen haitallisia bakteereita. Se imee itseensä myrkkyjä suolistosta ja edistää normaalia peristalttista liikettä, jolloin mm. vatsantoiminta helpottuu. Se myös suojelee maksaa ja rauhoittaa vatsaa.

    Spirulina on sinivihreä mikrolevä, jota pidetään planktonkasveista ravintorikkaimpana. Sen proteiinipitoisuus on huomattavasti korkeampi kuin lihassa, kalassa tai soijassa. Myös spirulina sisältää runsaasti lehtivihreää, tehostaa aineenvaihduntaa, puhdistaa haitallisia myrkkyjä kehosta ja monet saavat sen avulla hillittyä ruokahalua ja makeanhimoa.

    Top 3

    Näiden kolmen kasvin koostumuksessa on tiettyjä eroja. Kullakin näistä on sellaisia vaikuttavia aineita ja vaikutuksia, joita toiselta puuttuu. Yhdistämällä nämä kolme johtavaa kasvikunnan lisäravinnetta päästään lähelle täydellisen ravinnon tavoitetta.

    Biomedin GREEN-KAPSELEILLA pidät helposti 25:n päivän kuurin joka auttaa virkistymään, puhdistumaan ja ehkä hoikistumaankin, näillä lehtivihreän täyttämillä kasveilla. Saatavana myös raikkaana pakastemehuna.

    Biomedin vihertuotteiden raaka-aineet ovat korkealuokkaisia mm. Orasmehu valmistetaan suomalaisesta luomulaatuisesta vehnänoraasta hellävaraisesti pakastekuivaamalla. Jokaisen erän puhtaus varmistetaan Helsingin ympäristölaboratoriossa.

    Tiesitkö että:

    Vehnänoras ei sisällä gluteenia, se luokitellaan oras vaiheessa kasvikseksi!

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     


     

    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Jo yksi antibioottikuuri voi horjuttaa suoliston bakteerikantaa jopa vuodeksi!

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Vatsa kuva face

    LAITA KUIDUT JA BAKTEERIT TASAPAINOON NIIN SÄÄSTYT MONELTA VAIVALTA

    Ajatus, että suoliston bakteerikasvustolla on tärkeä merkitys ihmisen terveydelle on vahvistunut ja erityisesti antibioottien laajan käytön tiedetään häiritsevän suoliston normaalia toimintaa sekä bakteerikantaa. Useimmiten antibioottien käyttö on perusteltua, mutta kannattaa ottaa huomioon että niillä voi olla hyvin hankalia suolistoon kohdistuvia sivu- tai haittavaikutuksia. Ihanne tilanne olisi, että suoliston bakteerikanta on kunnossa ja suoli toimisi yhtä usein kuin syömme päivässä. Se edellyttää, että ravinto on terveellistä eikä lääkekuureja ole käytetty ja ulosteet ovat normaaleja. Silti, edes ulostuskerrat eivät kerro koko totuutta. Toiset juoksevat jatkuvasti vessassa ja luulevat, että suoli toimii hyvin vaikka sen kunto on “rempallaan”. Ihmiset, joilla on jatkuva ripuli voivat kärsiä ummetuksesta. Toiset taas vierailevat vessassa hyvin harvoin. Kun suolistoon pääsee kertymään runsaasti kuona-aineita, ne voivat aiheuttaa oireita muuallekin elimistöön. Ilmavaivat, turvotus, kutina ja kosteus peräaukossa sekä monenlaiset herkistymiset eri ruoka-aineille voivat olla oireita suoliston huonosta tasapainosta.

    Muista tärkeät kuidut

    Suoliston bakteerikannan hyvinvointiin vaikuttaa ensisijaisesti syömäsi ravinto. Tärkeää on huolehtia mm. riittävästä ravintokuidun saannista. Suomalaisten kuidun saanti on edelleen nykyistä ravitsemussuositusta alhaisempi, vaikka moni syökin puuroa ja ruisleipää päivittäin. Kuidun saantisuositus on naisilla vähintään 25 g ja miehillä vähintään 35 g kuitua päivässä. Suomalaiset saavat ruoasta kuitua keskimäärin 21 g päivässä. Kasvikset, hedelmät, pähkinät ja täysjyväviljat toimivat hyvänä ravintokuidun lähteinä, mutta erityisen hyviä ja helppoja kuitulisiä saa pellavarouheesta ja suomalaisista marjoista.

    Pellava – täydellistä terveysruokaa

    Pellava on monipuolinen kasvi, joka voidaan hyödyntää varresta siemeniin. Siitä voidaan valmistaa mm. lääkkeitä, öljyä, kangasta, kuitulevyjä, rakennusten lämpö- ja äänieristeitä jne. Pellavakasvista voidaan hyödyntää lähes 100 %. Pellavaa on käytetty jo ainakin 5000 vuotta ravinto- ja kuitukasvina. Se kuuluukin suomalaiseen maalaiskulttuurimaisemaan.

    Pellavansiemenet sisältävät runsaasti kuitua. Pellavarouhe sisältää keskimäärin 37 % ravinto-kuitua, josta 2/3 on liukenematonta ja 1/3 on liukenevaa kuitua. Liukenematon kuitu toimii suoliston hyväksi lisäämällä ulosteen massaa ja tarpeellisten bakteerien määrää. Muiden siementen tavoin pellavassa on tiivis paketti myös öljyjä, proteiinia, kivennäisaineita ja vitamiineja mm. kaliumia, magnesiumia, kalsiumia ja seleeniä sekä B-, E- ja K-vitamiineja on runsaasti.

    Pellavansiemenissä on erityisen paljon linoli- ja alfalinoleenihappoa. Alfalinoleenihappo (ALA) on ihmiselle välttämätön rasvahappo, joka lukeutuu Omega 3 -rasvahappoihin. Sen tiedetään edistävän veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina. Suomalaisessa, pitkän päivän alueella kasvavassa pellavassa on jopa 20 % enemmän hyviä rasvahappoja kuin ulkomailta tuodussa. Kannattaakin siis suosia suomalaista pellavaa.

    Pellavan lignaanit ja suoliston bakteerikanta

    Useiden tutkimusten kohteena ovat monissa syötävissä kasveissa esiintyvät, kuituihin sitoutuneet lignaaniyhdisteet. Lignaaneja saa mm. täysjyvärukiista ja seesaminsiemenistä, mutta erityisen paljon niitä on pellavansiemenissä. Jotta lignaanien terveyshyödyt saadaan elimistön käyttöön, täytyy suoliston bakteerikannan olla kunnossa. Paksusuolen hyvät bakteerit nimittäin muuntavat lignaanit hormoninkaltaisiksi yhdisteiksi, jotka hyödyttävät monella tavoin sekä naisia että miehiä. Kun suolisto on “rempallaan” eikä ruokavalio sisällä riittävästi ruoka-aineita joista saa terveyttä edistäviä bakteereita olisi ihanteellista käyttää pellavatuotteiden ohella ihmisperäisiä maitohappobakteerivalmisteita.

    Vertailuksi eri aineiden lignaanipitoisuuksia kuivapainoa kohti (mg/kg):

    • Ruis 1
    • Puolukka 15
    • Kiinalainen vihreä tee 30
    • Pellavansiemen 3700

    Valitse tehokas maitohappobakteeri

    Monet markkinoilla olevat maitohappobakteerit ovat nautaperäisiä ja tarkoitettu alun perin meijeriteollisuuden käyttöön. Kannattaa huomioida että ihmisperäisillä maitohappobakteerikannoilla on tehokkaampi kyky tarttua suoliston limakalvoihin ja syrjäyttää haitalliset bakteerikannat. Myös valmisteen vahvuudella on suuri merkitys, yleisesti asetettu tehokkaan päiväannoksen rajaksi 6,5 miljardia bakteeria. Biomedin Acidophilus ja Acidophilus Forte sisältävät 10-30 miljardia ihmisperäistä bakteeria / kapseli.

    Marjat – metsiemme värikkäät ihmeetMustikoita ja karpaloita mini

    Marjat tuovat suurta lisäarvoa ruokavalioomme, mutta myös vatsamme hyvinvoinnille. Kaikilla marjoilla tiedetään olevan useita terveysvaikutuksia, mutta toiset on ylitse muiden. Marjoja kannattaa syödä myös niiden sisältämien vitamiini- ja hivenainevarantojen vuoksi. Mustikka, tyrni, karpalo ja ruusunmarja sisältävät runsaasti flavonoideja, antosyanideja ja fenolisia yhdisteitä, joilla tiedetään olevan runsaasti hyviä vaikutuksia koko elimistölle.


    LINOMIX
    on suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24% marjoja, pienen määrän kauralesettä ja intiaanisokeria. Hyvänmakuinen ja helppokäyttöinen “ravintopommi” jota voi lisätä puuroon, viiliin, jogurttiin, marjakeittoon ym. Kaksi rkl päivässä antaa hyvän perustan terveelliseen ruokavalioon.

    Tutustu myös probioottien vaikutusta käsittelevään ruoansulatus.fi sivustoon!

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     


    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Selätä stressi neurolipidien ja reishin avulla

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Mitä stressi on?

    Eustressi on hyvälaatuista stressiä, jota tarvitsemme suoriutuaksemme elämässä erilaisista tilanteista. Aivot tulkitsevat sen, mikä on stressaavaa ja mikä ei. Elimistö pyrkii sisäsyntyiseen tasapainoon erilaisin fysiologisin ja biokemiallisin vastein, mutta joskus stressi kroonistuu, kun stressaavia ärsykkeitä on liikaa. Kroonisen stressin voi kokea epämiellyttävänä ja hallitsemattomana fyysisen ja psyykkisen vireyden voimistumisena. Toisaalta krooniseen stressiin myös tottuu, niin että ei edes tunnista kärsivänsä stressistä.

    Stressireaktiossa sympaattisen hermoston aktiivisuus lisääntyy, jolloin elimistö asettuu taistele tai pakene -valmiuteen. Kroonisessa stressitilassa kehon valmiusjärjestelmä jää aktiiviseksi, mikä heikentää yksilön toiminnan tehokkuutta ja rauhoittavien yllykkeitten puute lisää tilan pitkittymistä ja haittavaikutuksia.

    Pitkäkestoinen stressi hidastaa ja heikentää elimistön parantavia, korjaavia ja rakentavia toimenpiteitä. Näitä ovat mm. kudosten korjaaminen ja rakennus, ruuansulatus ja rasvan poltto. Stressi aiheuttaa häiriöitä immuunipuolustuksessa ja lisää tulehdusta kehossa.

    Stressin alkusyyhyn kannattaa puuttua. Krooninen stressi voi syntyä esimerkiksi kestämättömästä elämäntavasta, rankasta työstä, jatkuvasta hiljaisesta tulehduksesta, infektioista tai negatiivisten ajatusten ja tunteiden ylitsepääsemättömästä kehästä.

    Liiallista stressiä voi vähentää tehokkaasti luonnon parhailla keinoilla

    Reishii 2

    Reishillä syvää ja laadukasta unta

    – Uni on luonnollisesti yksi parhaista keinoista poistaa stressiä. Liiallisen stressin aikana uni ei usein kuitenkaan ole kaikista laadukkainta eikä täten palauta kehoa stressitilasta. On kuitenkin olemassa sieni, jonka on huomattu auttavan stressin poistossa ja unenlaadun selvässä paranemisessa tuhansien tieteellisten tutkimusten sekä yli 2 000 vuoden ihmisten käyttökokemusten avulla.

    neuroway_copy

    NeuroWay:llä aivojen uudelleen rakentamista

    – Aivot muodostuvat pitkälti rasvasta. Aivot tarvitsevat täten rakennusaineekseen laadukasta, aivoja hellivää rasvaa, joiden riittävä saanti ravinnosta voi väliaikaisesti tai pysyvästi olla vaikeaa. Neuroway on kotimainen neurolipidivalmiste, joka sisältää kaikki aivojen tarvitsemat parhaat rasvat. Neurowayn eläinperäisten lipidien tiedetään toimivan huomattavasti tehokkaammin kuin kasviperäisten (esim. soijasta eristetyt), koska ne ovat lähinnä ihmisen omaa “aivorasvaa”. NeuroWayn rasvat toimivat siis aivojen huikeana rakennusaineena.

    Selätä stressi Reishin ja NeuroWayn avulla

    – Unenlaatu ja stressinpoisto ovat monimutkaisia asioita eikä niihin välttämättä ole vain yhtä ratkaisua. Monien ihmisten kokemukset Reishin ja NeuroWayn avusta unenlaatuun ja stressinpoistoon ovat todella vaikuttavia. Yhdistelmä Reishiä ja NeuroWaytä saavat aikaan syvän unen ja aivojen parhaan palautumisen.

    Käyttö

    Alkuillan aikana:

    – Ota yksi pussi Neurowaytä sekoitettuna lasilliseen vettä, mehua, jogurttia tms. Anna seistä hetki ja sekoita uudelleen ennen nauttimista.

    Illalla 1-2 h ennen nukkumaanmenoa:

    – Laita yksi Reishi pussillinen isoon kupilliseen kuumaa vettä. Reishi rentouttaa kehoasi ja mieltäsi ennen nukkumaanmenoa sekä auttaa sinua syvään uneen pääsyssä. Päivällä/illalla ottamasi NeuroWay pystyy rakentamaan huoltamaan ja rakentamaan aivojasi entistäkin tehokkaammin syvässä unessa. Tässä Reishin edesauttamassa syvässä unessa kehosi pääsee palautumaan ja uudelleenrakentamaan itseään aivan kuten pieni vauva tekee nukkuessaan.

    Nyt saatavana Lootuskaupasta Biomedin ja Four Sigma Foodsin yhteinen stressipaketti, johon kuuluu markkinoiden tehokkain aivoravinne – NeuroWay ja helppokäyttoinen, hyvänmakuinen ja tehokas Instant Reishi.

    Älä käytä ravintolisiä kestämättömän elämäntavan tueksi tai epäluonnollisen suorituskyvyn saamiseksi, vaan positiivisen elämänmuutoksen tueksi, tai stressistä tai sairaudesta toipumiseen. Lue ravintolisien turvallisesta käytöstä lisää suositusta Adaptogeenit blogista.

    Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on avainasemassa elämässä muutenkin, mutta sen merkitys korostuu erityisesti stressissä. Positiivinen elämänasenne, riittävä määrä unta ja lepoa sekä sopivasti liikuntaa ovat myös tärkeitä tukipilareita keholle.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     



    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Täysin uudenlainen 100% suomalainen heraproteiinivalmiste puhdistaa ja ravitsee kehoa

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Proteiinit ovat elimistömme tärkeitä rakennusaineita. Proteiinit ovat energianlähde elimistölle ja rakennusaine lihaksille sekä luustolle. Niitä tarvitaan myös elimistön entsyymi- ja hormonitoimintaan. Maidon proteiinista noin 20% on heraproteiinia. Hera erottuu maidosta juuston valmistuksessa. Urheilijat tuntevat heraproteiinin palautusravinteena, mutta aktivoitu heraproteiini on paljon muutakin. Aktivoinnin ansiosta imeytyvyys, ravinteikkuus ja bioaktiivisuus moninkertaistuu. Aktivointi muodostaa myös kyvyn puhdistaa elimistöä. Sopii hyvin laihduttajille, ikääntyneille, sairastuneille ja toipilaille, sekä runsaasti urheilua harrastaville tai muuta fyysistä rasitusta kokeville.

    Mitä eroa on heraproteiinilla ja aktivoidulla heraproteiinilla?

    Markkinoilla on erilaisia heraproteiinivalmisteita, joiden laatuun vaikuttaa eniten niiden valmistustapa. Jos proteiineja käsitellään liikaa, niiden rakenne muuttuu ja sen myötä laatu ja bioaktiivisuus heikkenevät. Siksi onkin tehokasta käyttää valmistusprosessissa aktivoitua heraproteiinia, jonka hyödylliset ominaisuudet sekä imeytyminen moninkertaistuvat tavalliseen heraproteiiniin verrattuna. Patentoidulla aktivointimenetelmällä osa heraproteiinin sisältämistä rikkiyhdisteistä avautuu avoimiksi SH-rymiksi, jotka edistävät terveyttä monin tavoin. Kehossa jatkuvasti tapahtuva hapetusstressi aiheuttaa suurimman osan nykyisistä rappeutumissairauksista. Aktivoidun ACTIWHEY® -heraproteiinin rikkiyhdisteet suojaavat soluja. Tärkeimpiä rikkiyhdisteitä, tioleita, on runsaasti elimistön sellaisissa rakenteissa, jotka kuluttavat happea runsaasti. Tiolit suojaavat elimistöä tehokkaasti hapen myrkyllisiä vaikutuksia vastaan ja ne pystyvät sitomaan mm. myrkyllistä elohopeaa.

    Huomionarvoista on myös, että ACTIWHEY® -heraproteiinin aminohappokoostumusta voidaan pitää jopa täydellisempänä kuin kananmunan, jota on yleisesti pidetty parhaana mahdollisena. Se sisältää paljon elimistölle hyödyllisiä rikkipitoisia aminohappoja, kuten tryptofaania sekä valiinia, leusiinia ja isoleusiinia, sekä muita mikroravinteita.

    Alla olevasta taulukosta näet eri proteiininlähteiden aminohappokoostumuksen vertailuja.

    Kananmuna toimii vertailuarvona, jolloin eri lähteet voivat saada arvoa yli 100.

    Actiwhey

    Laadukasta proteiinia kaikille aterioille

    Runsaasti proteiinia sisältäviä ruoka-aineita tulisi olla kaikilla aterioilla, myös aamu- tai iltapalalla sekä välipaloilla. Monesti etenkin ikääntyneiden ja painoa pudottavien on vaikea saada täyteen riittävää proteiinimäärää pelkillä pääaterioilla, koska annoskoot voivat olla hyvin pieniä. Proteiinimäärä aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä olisi hyvä olla ainakin 20 g/annos, koska näin aminohappojen määrä nousee riittävän suureksi elimistössä. Se saa aikaan rakentavaa lihas- ja kudosvaikutusta sekä tekee kylläisen olon.

    Heraproteiini kiinnostaa tutkijoita koska on huomattu viitteitä siitä, että heraproteiinilla olisi edullisia vaikutuksia painonhallinnassa ja metabolisen oireyhtymän ehkäisyssä. Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Sen aiheuttaa usein keskivartalolihavuus josta taas usein on seurauksena elimistön hapetusstressi. Riskinä on sairastua mm. sydän- ja verisuonisairauksiin sekä kakkostyypin diabetekseen. Heraproteiinin aktivointi kiihdyttää myös kehon omaa glutationituotantoa. Glutationi on solunsisäisen antioksidanttijärjestelmän tärkeä lisäravinne. Sitä tulisi aina olla elimistössä riittävästi, koska hapetusstressireaktiot vaarantavat solujen rakenteita. Sairastumisen taustalla on lukuisia syitä siihen, miksi elimistöä hapettavat reaktiot käynnistyvät. Jos elimistössä on hyvä glutationivarasto, terveys on turvatumpi.

    Miten käytät ACTIWHEY® proteiinia

    ACTIWHEY® on helppo käyttää ja sitä voi lisätä lähes mihin tahansa ruokaan, juomaan tai jälkiruokaan. ACTIWHEY® on miedon ja luonnollisen makuinen. Voit tehdä suosikkiateriastasi terveellisemmän lisäämällä ruokalusikallinen ACTIWHEY®tä siihen. Kokeile myös smoothieen, jogurtteihin tms. Voit myös parantaa eri leivonnaisten ja pannukakkujen rakennetta lisäämällä hieman ACTIWHEY®tä niihin.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     

     



    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Muistisairaudet lisääntyneet hälyttävästi – voiko itse vaikuttaa aivojen hyvinvointiin?

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Pääpuu osa puuttuu mini

    Etenevät muistisairaudet ovat hälyttävästi lisääntymässä. Pienetkin vauriot aivokudoksessa saattavat häiritä hermosolujen eli neuronien välisiä yhteyksiä ja heikentää aivojen toimintakykyä. Lisäksi vähäisetkin myrkkymäärät, kemiallisesti sopimattomat aineet ja epätasapaino solujen kemiallisessa tilassa voivat huomattavasti haitata aivojen toimintaa. Alzheimerin tautiin tai dementiaan sairastuvien määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan parissa vuosikymmenessä. Yhä nuoremmilla esiintyy hermoston häiriöistä kertovia merkkejä kuten kohtuutonta väsymystä, uupumusta, keskittymiskyvyn puutetta, masennusta ja ahdistuneisuutta. Syitä tähän löytyy unen ja liikunnan puutteesta ja elämän stressitekijöistä, mutta taustalla voi olla myös häiriö aivojen hermosolujen solukalvojen rasvatasapainossa. Aivot muodostuvat pääasiassa rasvasta (60 % aivojen kuiva-aineesta on rasvaa), joten rasvalla on suuri merkitys aivotoiminnalle.

    Hermosolut voivat uusiutua

    Viime vuosiin asti luultiin, että hermosolut eivät uusiudu. Hermo- ja muidenkin solujen solukalvojen rakenteet eivät ole pysyviä, vaan ne vaihtuvat noin kolmessa kuukaudessa. Nyt tiedetään, että neurogeneesiä eli uusien hermosolujen muodostumista tapahtuu koko eliniän. Ilmeisesti aikuisen aivoissa vallitsee tasapaino solukuoleman ja solujen uudismuodostuksen välillä. Tähän tasapainoon vaikuttavat mm. ravintotekijät sekä ympäristön ja oppimisen kautta välittyvät virikkeet.

    Neurogeneesi käynnistyy aivoja vaurioittavissa sairauksissakin (dementia, alzheimer, parkinson), mutta oleellista solujen uudismuodostukselle on aina, että uusien hermosolujen rakentumiseen täytyy olla saatavilla sopivia lipidejä eli rasva-aineita. Jokapäiväinen ruokamme ei aina tarjoa näitä rakennusaineita riittävästi tai oikeassa muodossa, syynä mm. teollinen rasvojen ja muiden ruoka-aineiden käsittely ja sokerin ym. ravinteettoman ruuan runsas käyttö. Monessa ruokapöydässä on tärkeitä rasvahappoja tarjoavaa kalaa liian harvoin tai kala valmistetaan rasvahappoja tuhoavin menetelmin.

    NEUROWAY – suora tie aivojen hyvinvointiin

    Biomed-NeurowayAivoja, ihmisen tärkeintä pääomaa hellivien rasvojen riittävä saanti ravinnosta voi väliaikaisesti tai pysyvästi olla vaikeaa. Ihmisen ikääntyessä aivosolut alkavat menettää fosfolipidejä mm. fosfoseriiniä, mikä on yksi viidestä solukalvoissa esiintyvistä rasva-aineesta.. Useiden tutkimusten mukaan fosfoseriini paransi numero – nimi – ja kasvomuistia sekä muuta lähimuistia ja lisäsi myös oivaltamis – sekä oppimiskykyä. Se lisäsi ikääntyvien ihmisten henkistä vireyttä sekä vähensi depressio-oireita. NeuroWay on patentoitu suomalainen neurolipidivalmiste joka sisältää kaikki aivojen tarvitsemat hyvät rasvat. NeuroWayn eläinperäisten lipidien tiedetään toimivan huomattavasti tehokkaammin kuin kasviperäisten (esim. soijasta eristetyt), koska ne ovat lähinnä ihmisen omaa “aivorasvaa”. Neurowayn lipidit ovat hyvin imeytyvässä liposomimuodossa. Liposomi tunnistaa vaurioituneen solun ja kiinnittyy hermosoluun luovuttaen sisältämänsä fosfolipidit Tästä syystä sitä voidaan sanoa että se on ” täsmäravintoa aivoille “. NeuroWaytä on helppo käyttää, yksi annospussillinen veteen sekoitettuna kerran päivässä tai joka toinen päivä tapauksesta riippuen.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     


    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Maksa hyvin, kaikki hyvin

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Moni haluaisi laihtua, eikä vain esteettisistä syistä. Ylipainosta ja siihen liittyvästä rasvasolujen tulehtumisesta voi seurata monia vakavia terveysongelmia, kuten aikuistyypin diabetes ja sydäntauti. Luonnolla on kuitenkin lääkkeet tähänkin ongelmaan: kurkumiini ja resvetraroli. Ne voivat poistaa ylipainon aiheuttamia tulehduksia ja auttaa painonpudotuksessa.

    Kauniin keltainen kurkuma on paitsi oivallinen mauste, myös vuoden 2010 terveyskasvi, jonka sisältämä kurkumiini voi hillitä ylipainon aiheuttamia tulehduksia. Myös viinirypäleistä saatava resvetraroli suojaa diabetekselta ja liikapainolta sekä poistaa tulehdustekijöitä, mikä auttaa haimaa toimimaan normaalisti. Molemmat poistavat rasvaa sisäelimistä ja siten edistävät maksan hyvinvointia.

    Tutkijat ovat löytäneet ylipainoisilla esiintyvästä rasvasta haitallisen valkuaisaineen, joka aloittaa elimistössä ketjureaktion: verisuonet muotoutuvat uudelleen ja alkavat houkutella puolustussoluja. Seurauksena on tulehdustila, joka kroonistuessaan voi aiheuttaa diabetesta. Seurannaisvaikutuksena voi olla myös sydäntauti. Tämän haitallisen proteiinin poistaminen elimistöstä poistaisi tulehduksen ja ehkäisisi sen vakavat seuraukset. Rasvan tulehduttava vaikutus voidaan mahdollisesti torjua luonnosta saatavilla lääkkeillä, kuten kurkumiinilla ja resvetrarolilla.

    Kurkumiini käy tulehdusten kimppuun

    Kurkuma on inkiväärin sukuinen ruohokasvi, jonka juuresta saadaan voimakkaan keltaista, aromaattista maustejauhetta. Kurkumaa on käytetty tuhansia vuosia intialaisessa ja kiinalaisessa lääkintäperinteessä mm. tulehduksia lievittävänä sekä maksaa ja sappea hoitavana. Intialaiset käyttävät kurkumaa jopa 1,5–2 grammaa päivässä. Euroopassa se on lähinnä mauste ja ruoan lisäaine.

    Kurkuman pääasiallinen vaikuttava aine on kurkuminoidit, mm. kurkumiini, joka hillitsee tulehduksia ja kipua sekä suojaa maksaa. Tulehdusten hoidossa kurkumiinia on verrattu mm. kortisoniin.

    Metabolisen oireyhtymän ja sitä seuraavan kakkostyypin diabeteksen uhatessa suurta osaa väestöstä, kurkumiini voi olla tärkeä apu diabeteksen hoidossa. Se voi myös estää infarkteja ja tehostaa lihasvaurioiden korjautumista sekä vähentää kolesterolisappikivien esiintymistä.

    Kurkuma mini

    Kurkumiini suojaa elimistöä

    • myrkkyjen ja lääkevalmisteiden aiheuttamilta sydänlihas- ja keuhkovaurioilta
    • alkoholin aiheuttamilta maksavaurioilta
    • haimatulehduksen aiheuttamilta vaurioilta.

    Kurkuman on havaittu myös auttavan elimistöä pääsemään eroon vaarallisista syöpäsoluista. Kurkuma voi lisäksi alentaa veren kolesterolitasoa ja estää hyytymien muodostumista. Se suojaa lihaksia ja niveliä ja mahdollisesti myös Alzheimerin taudilta.

    Resveratroli parantaa hoitotuloksia

    Resveratroli ja kurkumiini vaikuttavat hyvin samantyyppisesti ja tehostavat toistensa vaikutuksia. Resveratroli on voimakas antioksidantti, jota saadaan pääasiassa punaisista ja sinisistä viinirypäleistä. Rypäleet tuottavat resveratrolia ilmeisesti suojautuakseen sienitaudeilta. Punaviinin runsas juominen aiheuttaa terveysongelmia, joten parempia vaihtoehtoja ovat ravintolisät tai viinirypälemehu.

    Uusien tutkimusten mukaan resveratroli saattaa ehkäistä tai jopa parantaa hoitotuloksia useissa sairauksissa, kuten syöpä, sydän- ja verisuonitaudit, ylipaino ja diabetes. Se voi ehkäistä ylipainon aiheuttamia haittoja sekä ikääntymismuutoksia. Resveratrolin on todettu pidentävän tiettyjen solutyyppien elinkaarta jopa 70 %. Resveratroli näyttää kumoavan runsaskalorisen ruokavalion aiheuttamia haittoja.

    Tutkimusten mukaan resveratroli mm.

    • hillitsee haitallisia tulehdusentsyymejä sekä verensokerin ja insuliinitasojen nousua
    • ehkäisee ja korjaa runsaskalorisen ja -rasvaisen ruokavalion sekä ylipainoisuuden terveyshaittoja
    • normalisoi liian korkeita kolesterolitasoja
    • säätelee verenpainetta ja ehkäisee kohonneen verenpaineen haittoja
    • suojelee maksaa alkoholin, kemiallisten aineiden ja lääkkeiden haittavaikutuksilta
    • tehostaa solujen energia-aineenvaihduntaa.

    Biomedin Sekure yhdistää kolme tärkeää soluja suojaavaa ja ylipainon haittoihin vaikuttavaa luonnonainetta: kurkumiinin, resveratrolin ja seleenin. Vuorokausiannos 2 tablettia sisältää resveratrolia 100 mg, kurkumiinia 400 mg ja seleeniä 100 μg .

    Seleeni mm. suojaa kehon soluja hapetusstressiltä. Se aktivoi vastustuskykyä, edistää hapen aineenvaihduntaa ja suojaa sydäntä.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun


     

    Asiaan liittyvä lukuvinkki! Vuoden ajankohtaisin terveyskirjauutuus.

    maksakirjan_rollup_090915_85x200_cmyk_pun

    Terve maksa – avain hyvinvointiin

    Marja Ruutin kirjoittama loistava opas maksan terveyden tukemiseen on nyt myynnissä terveyskirjat.fi verkkokaupassa. Marja Ruuti on ravitsemustieteen maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti, joka on perehtynyt myös funktionaaliseen lääketieteeseen ja luonnonmukaisen terveydenhoidon menetelmiin.

     

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Puhti poissa?

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Teksti: Fytonomi Birgit Stenroos

    Kasvivalmisteet vievät uupumuksen mennessään

    Ihana kesä on vaihtunut syksyyn, illalla on pimeää ja arkinen aherrus täyttää suurimman osan valoisasta ajasta. Kiirehditään töihin, kiirehditään kotiin jossa odottavat monet askareet ja pitäisi ehtiä vielä harrastamaankin. Entä jos kiireinen aikataulu jää päälle kaikessa toiminnassa, syödessä ja jopa nukkumaan mentäessä? Luonnosta löytyy tehokasta apua väsymykseen ja rauhattomuuteen.

    Emi-siitepöly kuva mini

    EnergyWay on ravintolisä, joka sisältää kahta luonnon ainetta, jotka yhdessä auttavat tasapainottamaan hermotoimintaa ja vaikuttavat positiivisesti mielialaan. Sen tärkeänä vaikuttavana aineena toimii SOD entsyymi, joka on kehomme voimakkain antioksidantti, eli se suojaa solujamme hapetusstressiltä. SOD-entsyymiä on lähes kaikissa ihmisen soluissa. Sitä esiintyy suurina pitoisuuksina aivoissa, kilpirauhasessa ja maksakudoksessa. Kehomme valmistaa entsyymejä, mutta ikääntyessämme tai sairauden heikentäminä tarvitsemme niitä lisää ravinnosta. EnergyWayn SOD entsyymi on peräisin emi-siitepölyuutteesta. Aina kun siitepölyhiukkanen kohtaa luonnossa emin niin tapahtuu valtava määrä elämän alkureaktioita. EnergyWayn emi-siitepölyuutteen tuotannossa matkitaan luontoa, mutta hedelmöityksessä syntyvät suoja – ja hivenaineet kerätään heti talteen. Uutteeseen saadaan näin vain luonnollisesti syntyneitä aineita. Reaktiossa syntyy SOD:n lisäksi runsaasti myös muita entsyymejä, vitamiineja, hivenaineita ja välttämättömiä amino-sekä rasvahappoja. SOD-entsyymi lisää energiaa antavan glykogeenin määrää soluissa sekä auttaa jaksamaan ja näin kohottaa yleiskuntoa. Urheilijat hyötyvät myös Energywaysta, koska se vähentää lihasten väsymistä ja lihaskipua sekä maitohappojen kertymistä lihakseen rasituksen aikana.

    Toinen tuotteen tehoaineista on ruusujuuri (Rhodiola rosea). Se on viileillä alueilla hitaasti kasvava maksaruohokasvi. Ruusujuuri on vaaraton kasvi, jolla on osoitettu olevan samanlaisia vaikutuksia kuin ginseng-juurella, sitä käytetään vähentämään väsymystä, kohentamaan mielialaa sekä lisäämään seksuaalista halukkuuta. Se auttaa elimistöä sopeutumaan rasitustilanteisiin kuten stressiin tai urheilusuorituksiin kohottamalla energiaa.

    Ruusujuuri-viikinkien voiman lähde

    Ruusujuuri mini

    Kansanlääkinnässä Ruusujuurta on käytetty ainakin yli 1000 vuotta. Jo muinaiset viikingit tunsivat sen ja käyttivät sitä retkillänsä voiman antajana. Länsimaissa sittemmin Ruusujuuren erinomaisuus pääsi välillä unohtumaan. Entisessä Neuvostoliitossa on tutkittu Ruusujuuren vaikutuksia tieteellisesti erittäin paljon. Muun muassa kosmonautit käyttivät sitä kestääkseen fyysisesti ja henkisesti paremmin ääriolosuhteissa.

    EnergyWay – ja vauhti kiihtyy

    EnergyWay on ravintolisä, joka sisältää SOD pitoista emi-siitepölyuutetta ja ruusujuuriuutetta. Kahden ainutlaatuisen luonnonaineen yhdistelmä, jolla on lukuisia positiivisia vaikutuksia ja ne ovat tehokas yhdistelmä henkilöille jotka:

    • ovat väsyneitä ja tarvitsevat lisäenergiaa
    • kärsivät mielialan vaihteluista
    • urheilevat
    • tekevät vuorotyötä

    Tutustu tuotteeseen tarkemmin tästä.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     


    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Luonnon antibiooteilla tulehdusten kimppuun

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Voiko viruksia ja bakteereja tappaa ja torjua ilman antibiootteja? Oliivinlehtiuute, greippiöljy ja oreganoöljy käyvät yhdessä tehokkaasti haitallisten mikrobien kimppuun.

    Flunssat, virtsatietulehdukset, hiivatauti ja monet muut mikrobien aiheuttamat terveysongelmat ovat saaneet ankaran vastustajan kolmen rohdon yhdistelmästä. Yrtit vahvistavat vastustuskykyä, jonka nostaminen on luonnon oma keino taistella haitallisia mikrobeja vastaan. Antibiooteilla on usein haittavaikutuksia, joten tehokkaat vaihtoehdot ovat kysyttyjä.

    Oliivinlehtiuutteen, oreganoöljyn ja greippiöljyn vaikutuksia terveyttä uhkaaviin bakteereihin, viruksiin, homesieniin ja hiivoihin on laajalti tutkittu. Tutkimuksia on tehnyt mm. puolueeton englantilainen laboratorio käyttäen yleisesti hyväksyttyjä mikrobiologisia menetelmiä. Oliivinlehdistä, oreganosta ja greipistä tehdyn uutteen on todettu estävän monien mikrobien kasvua, erityisesti candida-hiivasienen ja E. coli -bakteerin. Jos E. coli leviää ruoansulatuskanavasta muualle elimistöön, se voi aiheuttaa tulehduksen mm. virtsaputkeen tai vatsaonteloon. Sairaalaoloissa E. coli saattaa levitä esimerkiksi keuhkoihin.

    Kasvisöljyt ovat myös vahvoja antioksidantteja, jotka estävät toisten yhdisteiden hapettumista ja siten rappeutumissairauksia. Oliivinlehden, oreganon ja greipin uutteet voivat estää ns. huonon kolesterolin (LDL) hapettumista.

    Greippiöljy elimistön poliisina

    greippihyvä mini mini

    Greipinsiemenöljyuute, joka sisältää terveydelle hyödyllisiä bioflavonoideja ja glykosideja, tehoaa noin 800 mikrobiin ja 100 sieneen. Uute torjuu bakteereja ja viruksia, ehkäisee flunssaa ja virtsatietulehduksia ja tasapainottaa ruoansulatuskanavan mikrobeja hyvään suuntaan. Se häätää suoliston hiivaa ja tervehdyttää suoliston bakteerikantoja. Se ei aiheuta allergiaa eikä maistu pahalle toisin kuin jotkut siitä tehdyt nestemäiset uutteet.
    Greippiöljyn on todettu tuhoavan haitallisten mikrobien soluliman kalvostoja, jolloin aminohappojen imeytyminen estyy ja pieneliöiden solunsisäiset kevyet molekyylit vuotavat ulos. Sen seurauksena haitalliset pieneliöt kuolevat ja terveyttä edistävät bakteerit saavat lisää elintilaa. Toisaalta uute näyttää estävän myös hyödyllisten maitohappobakteerien kasvua, joten sen rinnalla on syytä käyttää tuotteita, jotka sisältävät acidophilus- ja bifidobakteereja.

    Greippiöljytippoja voi käyttää ulkoisesti myös mm. suuontelon desinfioimisessa ja hygienian ylläpidossa.

    Greipinsiemenöljy sisältää proantosyanidiineja, joilla on monia hyviä terveysvaikutuksia:

    Pronantosyanidiinit mm.

    • hillitsevät tulehdusreaktioita ja allergisia reaktioita
    • estävät histamiini reaktioita muodostusta hilliten kutinaa
    • estävät suuontelon ja ikenien sairauksia
    • ehkäisevät syövän syntyä ja kasvua
    • estävät vapaiden radikaalien vaurioita soluissa
    • estävät ja hillitsevät rappeutumissairauksia.

    Oliivinlehti ja oregano estävät taudinaiheuttajia

    Oliivi huippulaatu mini miniOliivinlehtiuutteen haitallisia pieneliöitä estävä vaikutus johtuu sen sisältämästä kasvifenolista nimeltä oloeuropeiini. Kasvifenoleita, jotka kykenevät toimimaan antioksidantteina, on eristetty yli 8 000. Oloeuropeiini voi muuttua ihmisessä kalsium-eleonaatiksi, joka mm. estää viruksien jakautumista. Oloeuropeiini estää myös bakteerien, sienien ja hiivojen kasvua. Eläinkokeissa on selvinnyt, että oliivilehden uute myös laskee korkeaa verenpainetta.
    Oreganokasvin sisältämistä öljyistä noin 70 % on fenolisia yhdisteitä, jotka estävät tauteja aiheuttavien bakteerien, hiivojen ja muiden mikrobien kasvua.

    Iocidin Plus on luonnonantibiootti, joka sisältää vaikuttavina aineina 37 % oliivilehden kuivauutetta, 16 % greippiöljyä sekä 12 % oreganoöljyä.

    oregano huippuhyvä mini mini

    Testiolosuhteissa Iocidin Plus esti tehokkaasti tauteja aiheuttavien mikrobien kasvun hyvin pienillä tiivistemäärillä. Tuote esti myös tehokkaasti hiivan ja bakteerien kasvua. Pidemmällä aikavälillä tutkimus näytti, että Iocidin Plus estää vielä tehokkaammin hiivan kun bakteerien kasvun.

    Kyseisessä tutkimuksessa oreganoöljy oli selvästi tehokkain estämään lukuisten mikrobien kasvua.

     

    Näin käytät Iocidinia

    • Flunssan ensioireisiin 2 kapselia 3 kertaa päivässä. Jatkossa yksi kapseli päivässä immuunipuolustuksen tueksi.
    • Suolistohiivaan 3 kertaa 2 kapselia päivässä kahden viikon ajan, jonka jälkeen 2 kapselia päivässä.Virtsatievaivoihin 2 kapselia 3 kertaa päivässä.
    • Ennaltaehkäisevästi 1 kapseli päivässä.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     


    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Tykytystä? Uupumusta? Saamaton olo?

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Luonnollisia keinoja kilpirauhasen tukemiseen

    Jos sinua piinaa jatkuva väsymys, alakulo, viluinen olo ja kylmät väreet, saatat sairastaa tietämättäsi kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) syntyy, kun kilpirauhanen ei enää pysty tuottamaan riittävästi kilpirauhashormoneja. Monilla vajaatoimintaan viittaavia oireita voidaan hoitaa masennuksena. Jos oireisiin kiinnitetään huomiota jo ajoissa, voidaan lievä kilpirauhasen vajaatoiminta mahdollisesti korjata normaaliksi ilman varsinaisia lääkkeitä. Tässä ovat tärkeänä tekijänä elämäntavat, ruokavalio ja ravintolisät.

    Kilpirauhasen vajaatoiminta

    Kilpirauhasen vajaatoiminta on yleistyvä sairaus, johon liittyy kilpirauhashormonien toimintahäiriö, resistenssi tai riittämätön hormonien tuotanto. Vajaasti toimiva kilpirauhanen on huomattavasti yleisempi naisilla kuin miehillä. Koska kilpirauhanen tuottaa hormoneja jotka vaikuttavat jokaiseen tärkeään elimeen sekä joka ikisen solun aineenvaihduntaan ja korjaukseen, ei ole yllätys että vajaasti toimiva kilpirauhanen voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten matala energiataso, henkinen väsymys, näköhäiriöt, päänsärky, masennus, ummetus ja sydämentykytys. Keskeisiä oireita ovat sitkeä painonnousu, alhainen perusruumiinlämpö ja siihen liittyvät kylmät kädet ja jalat, kuiva iho, ohenevat hiukset ja käheä ääni. Vaikeassa vajaatoiminnassa oireet ovat yleensä selkeitä, mutta koska ne tulevat usein hitaasti ja salakavalasti, ihminen tottuu niihin eikä välttämättä yhdistä niitä sairauteen.

    Mustikoita ja karpaloita miniRuokavalio ja elämäntavat vajaasti toimivan kilpirauhasen tueksi

    Tärkein muutos ruokavaliossa olisi jättää viljat pois. Gluteeniton ruokavalio on monilla osoitettu normalisoivan kilpirauhasen tilaa joko liika- tai vajaatoiminnassa. Ruokavaliossa kannattaa suosia runsaasti raakaravintoa: marjoja, hedelmiä, vihanneksia. Hyviä proteiinin lähteitä pitää suosia kilpirauhaselle tärkeän tyrosiini- aminohapon saamiseksi. Hyvä proteiinin lähde pähkinöiden, papujen ja siementen lisäksi on rasvainen merikala joka sisältää runsaasti myös omega-3 rasvahappoja. Joissain tutkimuksissa on osoitettu että omega-3 rasvahapot etenkin EPA voisi estää tietyntyyppisiä kilpirauhasen vajaatoimintoja ja auttaa säätelemään tulehdusta joka liittyy sekä kilpirauhasen liika- että vajaatoimintaan.

    Erilaiset ympäristöstämme saamamme myrkyt ovat supermyrkkyä erityisesti kilpirauhaselle. Pesujauheiden kemikaalit, muovien pehmentämiseen käytettävät ftalaatit, UV-aurinkosuojat, tupakansavu ym. ovat haitallisia. Erityisen haitallisia on amalgaamipaikkojen elohopea joka vaurioittaa kilpirauhasta, samoin juomaveden ja hammastahnan sisältämä fluori. Vuoteen 1970 asti Euroopassa lääkärit käyttivät fluoria kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoon, sillä sen oli todettu lamaavan kilpirauhasen toimintaa. Monia näistä myrkkykuormitusta lisäävistä tekijöistä pystyy vähentämään omilla valinnoilla. Vältä myös alkoholia ja stressiä, niistä kilpirauhanen ei pidä!

    Tärkeitä ravintolisiä vajaasti toimivan kilpirauhasen tueksi

    Jodi on kilpirauhasen toiminnalle välttämätön hivenaine.  Jodin puute voi aiheuttaa kilpirauhasen toiminnan häiriöitä. Jodi on olennainen T3- ja T4-hormonin rakennusosa ja sillä on yhteys kilpirauhasen vajaatoimintaan. Lisäksi se on tärkeä monien muiden hormonien muodostuksessa.

    Jodia tarvitaan kehon jokaisen solun ja elimen optimaaliseen toimintaan. Kilpirauhasen lisäksi esimerkiksi aivot, rintarauhaset, munasarjat, eturauhanen ja lisämunuaiset tarvitsevat jodia.

    Ruoasta ei välttämättä saa riittävästi nykyään jodia ja sen puute onkin yleistä. Merilevä on hyvä jodin lähde mutta ei kuulu monenkaan päivittäiseen ruokavalioon. Jodia saa pieniä määriä äyriäisistä ja merikalasta, maitotuotteista ja kananmunista sekä jodioidusta suolasta. Ruokateollisuus ei käytä nykyään jodioitua suolaa. Virallinen saantisuositus jodille on 150ug/vrk mikä on usein täysin riittämätön määrä. Jodin saannin turvallisena rajana aikuisilla pidetään 600ug/vrk. Liika jodi edellyttää erittäin suuria annoksia ja haitalliset vaikutukset voivat johtua alhaisista sinkin ja seleenin pitoisuuksista elimistössä.

    Seleeni vastaa aktiivisten kilpirauhashormonien tuotannosta ja säätelystä. Kolme seleenistä riippuvaista ns.dejodinaasia voivat sekä aktivoida että inaktivoida kilpirauhashormoneja. Seleenin puutos voi myös pahentaa jodin puutoksen tai jodin liikasaannin vaikutuksia. Lisäksi seleenistä on ollut apua kilpirauhasen tulehduksissa. Suomen maaperä on seleeniköyhää joten seleeni valmisteiden käyttöä kannattaa suosia.

    Sinkin puute hidastaa tyroksiinin vapautumista kilpirauhasesta verenkiertoon. Sinkin puutos vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan alentamalla kilpirauhashormonitasoja.

    D-vitamiini on tärkeä immuunipuolustukselle ja matalia arvoja on löydetty henkilöiltä joilla on autoimmuuni kilpirauhassairaus.

    Tyrosiini on aminohappo ja kilpirauhashormonien(lisämunuaiskuoreen liittyvien hormonien) sekä dopamiinin esiaste. Se tukee sopeutumista stressaaviin tilanteisiin vaikuttaen piristävästi ja energiaa lisäävästi.

    Glysiini tukee kilpirauhashormonien synteesiä. Se voi toimia signaalina joka aktivoi kilpirauhasen toimintaa ravinteiden saannin aikana jolloin imeytyminen tehostuu.

    th-intensive-tuotekuvaBiomedin uusi ainutlaatuinen ravintolisä TH-intensive sisältää tarkoin harkitut määrät jodia ja seleeniä jotka tukevat kilpirauhasen normaalia toimintaa sekä tärkeitä aminohappoja L-tyrosiinia ja L-glysiiniä. Lisäksi C, B1 ja B3 vitamiineja jotka tukeva energiatuotantoa piristävät ja vahvistavat sekä lisäksi sinkkiä joka suojaa elimistöä hapetusstressiltä.

     

    Lisätietoa TH-intesivestä löydät Biomedin sivuilta sekä kilpirauhanen.fi -sivuilta.

     

  • B12-vitamiini on tärkeää muistille ja hermostolle

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Syanokobalamiinista eli B12-vitamiinista on viime aikoina kohistu paljon, eikä syyttä. Sen puutos on selvästi yleisempää kuin ennen. Aiemmin se yhdistettiin enimmäkseen vanhusten vitamiiniksi, anemiaan sekä pelkkää kasvisravintoa käyttäville vegaaneille. B12-vitamiini on toki välttämätön punasolujen normaalille kehitykselle ja hemoglobiinin muodostukseen, mutta sen puute ei aiheuta pelkästään anemiaa vaan monenlaisia hermostollisia häiriöitä ja tuntohäiriöitä. Nykyään B12-vitamiinin tarpeen tärkeyttä korostetaan myös raskaana oleville ja imettäville sekä laktoosi-intoleranssin, keliakian, stressin ja yksipuolisen ruokavalion yhteydessä sekä runsaan alkoholin käytön ja laihdutuskuurien aikana.

    Pääpuu osa puuttuu mini

     Jalkojen pistely, puutuminen ja hajamielisyys voivat olla oireita B12-vitamiinin puutoksesta

    B12-vitamiinin pitkäaikainen puutos voi aiheuttaa jopa polyneuropatiaa jota kutsutaan myös nimellä monihermosairaus. Se on ääreishermoston sairaus, jonka aiheuttaa jokin hermoja vaurioittava tekijä. Yleisimmät syyt ovat sokeritauti, alkoholi, kilpirauhassairaudet, munuaisten vajaatoiminta ja vitamiinipuutokset. Ensimmäiset oireet ovat yleensä alaraajoissa mm. pistelyä, puutumista, tunnottomuutta ja särkyä, jonka jälkeen moni tuntee myös voimakasta lihasheikkoutta.

    Varsinkin iäkkäillä henkilöillä ja alkoholisteilla B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa henkisen toiminnan häiriöitä mm. harhoja ja jopa hallusinaatioita. Oireet voivat myös muistuttaa alkavaa muistisairautta, mutta puutoksesta kärsivillä persoonallisuus ja kyky huolehtia itsestään ja omista asioista ovat säilyneet paremmin. Oireet voivat kuitenkin olla päivästä toiseen erilaisia.

    Kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola, Suomen ravitsemushoitojen uranuurtaja on maininnut kirjassaan ”Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla”, että muistihäiriöistä kärsivillä seerumin B12-vitamiinipitoisuus pitäisi aina määrittää, koska vähäinenkin puutos voi aiheuttaa pahenevia muistihäiriöitä ja depressiota sekä myös pahentaa muista syistä johtuvan dementian oireita. Ravitsemustieteessä on korostettu, että B12-vitamiinin puutos tulee diagnosoida ja hoitaa välittömästi, sillä oireiden korjaantuminen riippuu puutostilojen kestosta.

    Mistä saada B12-vitamiinia?

    B12-vitamiinia ei ole juurikaan kasvikunnan tuotteissa, mutta poikkeuksena voi mainita hiivan, hapankaalin ja jotkut levävalmisteet mm. spiruliinan. Näistä aineista riittävä saanti voi olla kuitenkin varsin vaikeaa ja lisäksi imeytyminen voi olla erittäin vähäistä. Ei välttämättä riitä, että syö muutaman lusikallisen hapankaalia päivässä. Myös hiivaa sisältävät valmisteet aiheuttavat monille suolisto-ongelmia. Spiruliina ym. levät voivat taas olla monille liian eksoottinen ruoka-aine jokapäiväiseen ruokapöytään.

    Parhaita B12-vitamiinin lähteitä ovat maksa, munuainen, kala ja liha sekä maitovalmisteet. Näidenkin ruoka-aineiden runsas käyttö ei välttämättä takaa, että B12-vitamiinipitoisuus elimistössä olisi riittävä. Moni on myös vähentänyt pakosta tai omasta halustaan meijerituotteiden sekä runsaan lihan käyttöä.

    B12-vitamiinin tarve korostuu myös tietyissä erikoistilanteissa. Näitä ovat mm. laktoosi-intoleranssi, keliakia, raskaus, imetys, sairaus- ja toipilasaika, stressi, kova fyysinen rasitus, yksipuolinen ravinto, pitkäaikainen paasto, dieetti ja laihdutuskuurit, ehkäisypillerien käyttö, runsas alkoholinkäyttö ja epäsäännölliset elämäntavat. Nykyään varsinkin lisääntyneet ruoka-aineyliherkkyydet ja suoliston tulehdustilat voivat aiheuttaa B12-vitamiinin heikentynyttä imeytymistä.

    b12_b568062f9596d55d0900c6029103fc00Uusi vahva nestemäinen B12-vitamiinivalmiste

    Terveyskaupoista löytyy monia hyviä ravintolisiä B12-vitamiinin puutokseen tai sen ennaltaehkäisyyn sekä riskiryhmiin kuuluville. On tabletteja, suihkeita ja uutteita. Nestemäisten valmisteiden tiedetään imeytyvän suun limakalvoilta tabletteja paremmin. Uusin tulokas on Biomedin B12-tipat, jotka sisältävät suuren määrän (2000 mikrogrammaa) syanokobalamiinia / 1 ml päivä-annoksessa. Tuote on hinta-laatusuhteeltaan erittäin edullinen ja miellyttävä käyttää. Raikas mansikanmakuinen neste sisältää 50 päivän annoksen. Kysy lisää lähimmästä Luontaistuntija-myymälästä!

    Birgit Stenroos, fytonomi

    Tutustu Biomedin vahvaan nestemäiseen B12-vitamiinivalmisteeseen tästä linkistä.

  • B12 virkistää väsyneen!

    Ikään kuin valo tuli pimeään huoneeseen. Väsymystila lieveni ja olo tuntui energisemmältä. Näin Kaarlo Jaakkolan potilaat ovat kertoneet B12-vitamiinipistosten vaikutuksista usein jo ensimmäisen pistoskerran jälkeen.

    Ongelmat mahalaukussa ja ohutsuolessa heikentävät imeytymistä B12-vitamiini on suurimolekyylinen vesiliukoinen aine, joka ei helposti lä- päise solun lipidikalvoja. Sen vuoksi tarvitaan ns. sisäinen tekijä B12-vitamiinimolekyylin kuljettamiseksi soluun ja solusta ulos.

    B12-vitamiinin imeytymistä saattavat hankaloittaa esimerkiksi mahalaukun limakalvo-ongelmat, keliakia tai ohutsuolen bakteerien ylikasvu. Ihmisillä, joiden ohutsuolen loppuosa on jouduttu poistamaan, saattaa B12-vitamiinin imeytyminen olla heikentynyttä ja siten esiintyä puutosta B12-vitamiinista. Myös Crohnin tauti ja sädehoito voivat vaurioittaa ohutsuolen loppuosaa. Samoin jotkut lääkkeet voivat estää B12-vitamiinin imeytymistä. Suoliston sairauksissa, kuten hiivasydroomassa B12-vitamiinin imeytyminen on heikentynyt.

    Monissa B12-vitamiinin puutostiloissa puutoksen aiheuttajaa ei kuitenkaan selkeästi tiedetä. Mutta sen ihminen tietää itsessään, että B12-vitamiinilisän seurauksena yleisvointi paranee merkittävästi.

    Klikkaa tästä ja lue koko artikkeli B12-vitamiinin vaikutuksista.


     

    Jaakkolalla on oma “Erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan vastaanotolla” palsta Luontaisterveys -lehdessä, jossa tämäkin artikkeli on alunperin ilmestynyt. Joka lehdessä ilmestyvällä palstallaan, hän käsittelee mm. ajankohtaisia terveysasioita, kertoo hivenaineiden, vitamiinien ja muiden pienoisravintotekijöiden merkityksestä, sekä kertoo jännittäviä potilaskertomuksia, joissa selviää kuinka hänen hoitonsa käytännössä toimivat. Jos haluat seurata palstaa ja saada lehden kotiisi tilattuna, niin nyt voit tehdä sen helposti ja luotettavasti meidän kauttamme täältä.

    Tilaa Kaarlo Jaakkolan kirjoja nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Älä ole hapan!

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Paranna happo-emästasapainoa ja vähennä kehon myrkkykuormaa, näin onnistut myös laihduttamaan – ÄLÄ OLE HAPAN!

    Lähes joka maankolkassa lisääntynyt stressaava ja kiireinen elämäntyyli sekä epäterveellinen ruokavalio aiheuttavat elimistön happamoitumista. Happamoituminen taas aiheuttaa liikalihavuutta, väsymystä, suolisto-ongelmia, “aivosumua”, masennusta sekä monenlaisia kolotuksia ja kipuja. Olet saattanut kokeilla jo kaikenlaiset dieetit, karppaukset, paastot ym. Muutama kilo on ison työn takana saada pois, mutta äärettömän helppo saada takaisin. Happo-emästasapainon merkitys sekä terveydelle että laihduttamiselle on äärimmäisen tärkeä. Ruokavalio on kaiken A ja O, mutta helppo tapa vähentää elimistön happamuutta on lisätä lehtivihreää jokaiseen päivään. Huomaat eron olossa ja olemuksessa jo parissa viikossa.

    Happo-emästasapaino

    Happo-emästasapaino on elimistön oma säätelymekanismi. Sillä on keskeinen osa monissa kehon toiminnoissa mm. aineenvaihdunta-prosessissa. Liian happamassa suolistossa, ravinnosta saatavien tärkeiden ravinteiden ja kivennäisaineiden imeytyminen heikkenee. Happo-emästasapaino huolehtii myös siitä, että veren pH arvo pysyy vakaana asteikolla 7,35 –7,45. Jos tähän arvoon tulee kymmenesosayksikön poikkeama suuntaan tai toiseen, on se hengenvaarallista.

    Vain harvalla on nykyään ihanteellinen happo-emästasapaino. Elinympäristömme on täynnä happoja ja niitä kartuttavat mm.

    – Heikentynyt ravinnonlaatu sekä huonontuneet ruokailutottumukset
    – Ilmansaasteet ja erilaiset kemikaalit
    – Nautintoaineet, alkoholi, tupakka, kahvi, musta tee, virvoitus- ja energiajuomat jne.
    – Runsas lääkkeiden käyttö
    – Vähäinen liikunta tai toinen ääripää, liikaa elimistöä rasittava urheilu ja treenaus

    Suomalainen ruokavalio on hyvin happovoittoinen. Syödään paljon liha- ja viljatuotteita, sokerilla höystettyjä maitotaloustuotteita, juodaan runsaasti kahvia jne. Elimistö pystyy itse hyvin pitkälle taistelemaan happoja vastaan ja tasapainottamaan tilannetta, mutta siitä on omat seurauksensa. Elimistö “lainaa” emäksisiä aineita mineraalivarastoista kuten luustosta, hiuksista, kynsistä, ihosta, rustoista ja muista kudoksista ja ajan mittaan ne alkavat haurastua ja voimaan huonosti. Elimistö suojaa myös veren pH-tasapainoa mm. hamstraamalla rasvaa varastoidakseen happamia kuona-aineita ja myrkkyjä; tämä aiheuttaa lihomista. Ylipaino ei siis aina johdu rasvasta vaan happamuudesta.

    Vähennä kehon happo- ja myrkkytaakkaa lehtivihreällä

    Vehnänoras netti

    Lehtivihreää sisältävillä kasveilla on runsaasti terveysvaikutuksia. Niiden avulla lisäät helposti elimistön emäksisyyttä ja hyvinvointia sekä puhdistat kehoa myrkyistä ja kuona-aineista.

    Vehnäoras on yksi lehtivihreän parhaimpia lähteitä ja useiden tutkimusten mukaan vehnänorasmehu on ihmisen tuntemista nesteistä kaikkein runsasravintoisinta. On verrattu, että seitsemän kiloa tuoretta vehnänorasta vastaa ravintoarvoltaan sataakuuttakymmentä kiloa parhaita vihanneksia. Sitä voidaan sanoa varsinaiseksi ravinnepankiksi. Vehnänoras tunnetaan tehokkaana suolistossa olevien myrkkyjen poistajana. Se tehostaa myös muuta kehon myrkynpoistoa vähentäen raskasmetallien kuten elohopean, lyijyn, kadmiumin ja alumiinin myrkyllisiä vaikutuksia.

    Chlorella on makean veden levä, joka sisältää myös huiman määrän ravinto-aineita. Chlorellan nimi tulee sen valtavasta klorofylli- eli lehtivihreäpitoisuudesta. Tämä levä sisältääkin enemmän lehtivihreää grammaa kohti, kuin mikään kasvi maapallolla. Chlorella vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tuhoaa paksunsuolen haitallisia bakteereita. Se imee itseensä myrkkyjä suolistosta ja edistää normaalia peristalttista liikettä, jolloin mm. vatsantoiminta helpottuu. Se myös suojelee maksaa ja rauhoittaa vatsaa.

    Spirulina on sinivihreä mikrolevä, jota pidetään planktonkasveista ravintorikkaimpana. Sen proteiinipitoisuus on huomattavasti korkeampi kuin lihassa, kalassa tai soijassa. Myös spirulina sisältää runsaasti lehtivihreää, tehostaa aineenvaihduntaa, puhdistaa haitallisia myrkkyjä kehosta ja monet saavat sen avulla hillittyä ruokahalua ja makeanhimoa.

    Top 3

    Näiden kolmen kasvin koostumuksessa on tiettyjä eroja. Kullakin näistä on sellaisia vaikuttavia aineita ja vaikutuksia, joita toiselta puuttuu. Yhdistämällä nämä kolme johtavaa kasvikunnan lisäravinnetta päästään lähelle täydellisen ravinnon tavoitetta.Orastuotteet 1

    Biomedin GREEN-KAPSELEILLA pidät helposti 25:n päivän kuurin joka auttaa virkistymään, hoikistumaan ja puhdistumaan näillä lehtivihreän täyttämillä kasveilla.

    Biomedin vihertuotteiden raaka-aineet ovat korkealuokkaisia mm. orasmehu valmistetaan suomalaisesta luomulaatuisesta spelt –vehnänoraasta. Tutustu tuotteisiin täältä.

    Birgit Stenroos


     

    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Rasittuneen ja sairastuneen elimistön elvyttäjä

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    ANTIOKSIDANTTIJUOMA

    Hapetusstressin sanotaan olevan syynä useimpiin ihmisiä vaivaaviin kroonisiin sairauksiin ja ennenaikaiseen vanhenemiseen. Tämän johdosta meitä kehotetaan nauttimaan antioksidantteja. Elimistössä, meidän biologisessa järjestelmässä antioksidantit tasapainottavat hapetusstressin aikaansaamia haitallisia reaktioita ja ovat siten välttämättömiä elimistön terveenä säilymiselle.

    Antioksidantit ja vapaat radikaalit ovat toistensa vastavaikuttajia

    Ihmisessä syntyy koko ajan radikaaleja. Ulkoisia syytekijöitä ovat mm. säteilyt, raskasmetallit (elohopea, kadmium, lyijy ), kaupunkisaasteet, torjunta-aineet, tupakka, alkoholi ja monet lääkkeet. Kehon sisäisiä syitä ovat mm. kohonnut verensokeri, krooniset sairaudet, tulehdustilat ja kova fyysinen rasitus. Radikaalit ovat hyvin ärhäköitä molekyylejä, ne reagoivat heti synnyttyään lähimmän sopivan molekyylin kanssa ja ilman antioksidanttisuojaa solulle käy kuten lämpimään jätetylle voille: se härskiintyy.

    Suomessa antioksidanttihoitoa on voinut saada jo yli 30 vuoden ajan. Pitkään sitä vastustettiin koululääketieteessä, mutta nykyään yhä useampi lääkäri uskoo siitä olevan hyötyä. Suomessa antioksidanttiteorian toivat yleiseen tietoisuuteen 1980-luvun alussa tohtorit Antti Arstila, Kaarlo Jaakkola ja Matti Tolonen.

    Kaarlo kuva mini

    Antioksidantti juoman isä

    Erityisesti Kaarlo Jaakkolan potilailla on jo pitkään ollut käytössä tehojuoma joka on virkistänyt vuosien varrella satoja heikkokuntoisia, sairaita ja väsyneitä potilaita. Juoman teho perustuu sen valtavaan määrään niin antioksidantteja kuin muitakin suojaravintoaineita, jotka ovat peräisin luonnon parhaista raaka-aineista tehokkaasti imeytyvässä muodossa. Juoma sopii kaikille jotka tuntevat itsensä väsyneiksi ja voimattomiksi niin henkisesti kuin fyysisestikin.

    Mistä tämä tehojuoma sitten koostuu?

    Green+ -jääpalat / Green kapselijauhe

    Vehnänorasmehu, spirulina ja chlorella sisältävät kaikkia niitä aineita jotka pitävät yllä elimistön hyvinvointia. Näiden kolmen kasvin koostumuksessa on tiettyjä eroja. Kullakin näistä on sellaisia vaikuttavia aineita ja vaikutuksia, joita toiselta puuttuu. Yhdistämällä nämä kolme johtavaa kasvikunnan lisäravinnetta päästään lähelle täydellisen ravinnon tavoitetta. Nämä lehtivihreä täyteläiset kasvit sisältävät runsaasti mineraaleja, vitamiineja, aminohappoja, lehtivihreää ja paljon elimistölle hyödyllisiä entsyymejä. Entsyymit auttavat ruoka-aineita pilkkoutumaan. Ilman entsyymejä suolistoltamme kuluisi viikkoja sulatella ateriaamme. Lehtivihreä tunnetaan tehokkaana suolistossa olevien myrkkyjen poistajana ja se mm. vähentää raskasmetallien kuten elohopean, lyijyn, kadmiumin ja alumiinin myrkyllisiä vaikutuksia. Lehtivihreän avulla voi lisätä myös helposti elimistön emäksisyyttä.

    Neurolipidit jääpaloina / Jauheena annospusseissa

    Aivoja, ihmisen tärkeintä pääomaa hellivien rasvojen riittävä saanti ravinnosta voi väliaikaisesti tai pysyvästi olla vaikeaa. Ihmisen ikääntyessä aivosolut alkavat menettää fosfolipidejä mm. fosfoseriiniä, mikä on yksi viidestä solukalvoissa esiintyvistä rasva-aineista. Useiden tutkimusten mukaan fosfoseriini paransi numero – nimi – ja kasvomuistia sekä muuta lähimuistia ja lisäsi myös oivaltamis – sekä oppimiskykyä. Suomalaiset neurolipidivalmisteet sisältävät runsaasti aivojen tarvitsemia hyviä rasvoja. Raaka-aine on uutettu sian aivo- ja hermokudoksesta jonka rasvakoostumus tiedetään olevan hyvin lähellä ihmisen omaa “aivorasvaa”. Eläinperäisten lipidien tiedetään toimivan huomattavasti tehokkaammin kuin kasviperäisten esim. soijasta eristettyjen.

    Vitamiineilla täydennetty palautusjuomajauhe

    Kolmas tärkeä tekijä Antioksidanttijuomassa on juomajauhe joka sisältää korkealaatuista heraproteiinia, emi-siitepöly-uutetta sekä rasittuneen elimistön palautumista nopeuttavia sinkkiä, magnesiumia, seleeniä ja kreatiinia. Heraproteiini ravitsee lihaksia ja sen välttämättömät aminohapot edistävät lihasten kuntoa ja kasvua. Emi-siitepölyuutteessa on satoja vaikuttavia aineita kuten SOD-entsyymejä, vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, monityydyttymättömiä rasvahappoja ja lukuisia kasvientsyymejä.

    vihreä juoma mini_copy

    ANTIOKSIDANTTIJUOMAN RESEPTI

    4-5 dl vettä
    50 g Remiksi-palautusjuomajauhetta (50 g = 1 dl)
    1 Vahva Neurolipidiuute –jääpala tai (1 pussi NeuroWaytä)
    1-3 Green + -jääpalaa (tai 4 avattua Green-kapselijauhetta)

    Lisää Remiksi palautusjuomajauhe veteen ja sekoita.
    Lisää juomaan jääpalat (tai jauheet), jääpalat sulavat n. 15 min.

    Tutustu tarkemmin juoman ainesosiin linkeistä ja nauti juoman voimaannuttavasta vaikutuksesta!

     


     

    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Antioksidantit antoivat avun kahdessa viikossa

    Kari Jaatisella 15 vuoden suolistosairauskierre vaihtui 15 tunnin työpäiviin omassa yrityksessä.

    Viime vuoden syyskuussa Kari Jaatinen, 38, jaksoi hädin tuskin kävellä 20 metriä. Hän itse ja lääkärit epäilivät, mahtaako miehestä enää olla koskaan työntekijäksi. Nyt Jaatinen työllistää maansiirtourakointiyrityksessään kymmenkunta työntekijää. Hän pystyy nostella lappeellaan olevia 100 litran öljytynnyreitä kuin tyhjää vain. Yrittäjällä työ- päivät venyvät usein 12–18-tuntisiksi. Ravitsemushoito antioksidanteilla on mullistanut sekä Kari Jaatisen elä- män että työuran.

    Lue tästä koko Karin tarina.


     

    Jaakkolalla on oma “Erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan vastaanotolla” palsta Luontaisterveys -lehdessä, jossa tämäkin artikkeli on alunperin ilmestynyt. Joka lehdessä ilmestyvällä palstallaan, hän käsittelee mm. ajankohtaisia terveysasioita, kertoo hivenaineiden, vitamiinien ja muiden pienoisravintotekijöiden merkityksestä, sekä kertoo jännittäviä potilaskertomuksia, joissa selviää kuinka hänen hoitonsa käytännössä toimivat. Jos haluat seurata palstaa ja saada lehden kotiisi tilattuna, niin nyt voit tehdä sen helposti ja luotettavasti meidän kauttamme täältä.

    Tilaa Kaarlo Jaakkolan kirjoja nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Antioksidanteilla kuoleman rajoilta uuteen elämään

    Ravitsemushoidolla onnistuttiin virittämään Simo Resslerin elimistön paranemismekanismit

    Vuonna 2007 Simo Ressler luuli kuolevansa. Sepelvaltimoiden ohitusleikkaus ei ollut vienyt rintakipua. Kolesterolilääkitys oli tuonut vakavia ongelmia liikkumiseen, ajattelu kangerteli, uupumus oli totaalista. Sitten hän aloitti antioksidanttihoidon ja jätti kolesterolilääkkeen. Nyt 66 vuotias mies tuntee olevansa elämänsä kunnossa.

    Lue koko artikkeli tästä.


     

    Jaakkolalla on oma “Erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan vastaanotolla” palsta Luontaisterveys -lehdessä, jossa tämäkin artikkeli on alunperin ilmestynyt. Joka lehdessä ilmestyvällä palstallaan, hän käsittelee mm. ajankohtaisia terveysasioita, kertoo hivenaineiden, vitamiinien ja muiden pienoisravintotekijöiden merkityksestä, sekä kertoo jännittäviä potilaskertomuksia, joissa selviää kuinka hänen hoitonsa käytännössä toimivat. Jos haluat seurata palstaa ja saada lehden kotiisi tilattuna, niin nyt voit tehdä sen helposti ja luotettavasti meidän kauttamme täältä.

    Tilaa Kaarlo Jaakkolan kirjoja nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Mitä vaaditaan tehokkaalta maitohappobakteerivalmisteelta?

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Ihmisperäiset bakteerikannat toimivat tehokkaimmin

    Suolistossa, jossa toimii tuhansia erilaisia bakteereita on hyvin monimutkainen ympäristö. Osa bakteereista elää siellä pysyvästi, mutta toiset tulevat ravinnon mukana ja kulkeutuvat ruoansulatuskanavan läpi. Osa näistä bakteereista ovat ihmiselle hyödyllisiä, mutta toiset voivat aiheuttaa sairauksia. Hyvä tasapaino suoliston bakteerikantojen välillä edistää terveyttä monin tavoin.

    “Ihmisen suolisto on tenniskentän kokoinen”

    Ennestään tiedämme, että maitohappobakteerit ehkäisevät ripulia matkoilla ja erilaisten lääkekuurien aikana. Venäjällä esitettiin väite jo 1900-luvun alussa, että jogurtti parantaa suolen kuntoa ja toimintaa. Nykyään tiedämme paljon enemmän. Monet nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet että ihmisen suolen limakalvo on ehkä tärkein immuunijärjestelmämme elin. Suoliston limakalvo on pinta-alaltaan 250–400 neliömetriä, joka vastaa levitettynä tenniskentän kokoista aluetta. Suurin osa vastustuskyvystämme erilaisia taudin aiheuttajia vastaan perustuu suoliston limakalvon moitteettomaan toimintaan ja bakteerikantojen hyvään tasapainoon. Luontaistuotealan ammattilaiset ja ravitsemushoitojen asiantuntijat ovat olleet suomessa edelläkävijänä puhuttaessa maitohappobakteerien terveysvaikutuksista. Yhdeksänkymmentä luvun alussa harva oli edes kuullut niistä kun terveyskaupoissa ja mm. Antioksidanttiklinikalla opastettiin asiakkaita ja potilaita suolisto-ongelmien hoidossa käyttämään maitohappobakteerivalmisteita.

    Miten valita tehokkaasti toimiva tuote? Muista kolme asiaa!

    Nykyään kauppojen hyllyt notkuvat erilaisia terveysvaikutteisia jogurtteja, juomia ym. joihin on lisätty hyödyllisiä bakteerikantoja. Elintarvikkeiden sisältämät pitoisuudet ovat kuitenkin hyvin pieniä jos halutaan hakea apua todellisiin ongelmiin. Ne voivat olla kuitenkin hyvä lisäys ruokavalioon. Tehokkaan päivä annoksen rajaksi on asetettu 6,5 miljardia bakteeriaja vaikeissa suolisto-ongelmissa aluksi vielä paljon enemmän. Suurimmassa osassa valmisteita tämä pitoisuus ei täyty lähellekään. Vaikeiden suolisto-ongelmien hoidossatehokkaimmin vaikuttavat ihmisperäiset bakteerikannat. Suurin osa markkinoilla olevista tuotteista ovat nautaperäisiä ja ovat alun perin tarkoitettu meijeriteollisuuden käyttöön. Ihmisperäisillä bakteereilla on kyky tarttua suoliston limakalvoille tehokkaammin ja syrjäyttää haitalliset bakteerit. Niitä suosivat myös vegaaniruokavaliota noudattavat henkilöt, sekä henkilöt jotka ovat herkistyneet maidon ainesosille. Kolmas asia mikä tulee ottaa huomioon tehokkaassa valmisteessa on se, että bakteerit säilyvät elävinä mahalaukun alhaisen Ph:n ja sappinesteiden vaikutuksesta. Tämän takaa bakteerien mikrokapselointi. Se tarkoittaa sitä, että tuotteen jokainen bakteeri suojataan suojakuorella ja ne pääsevät elävinä aina ohutsuolen loppuosaan ja paksusuoleen saakka, missä imeytyminen tapahtuu. Eli muista nämä kolme asiaa kun valitset maitohappobakteerivalmistetta 1. vahvuus 2. ihmisperäiset kannat 3. bakteerien mikrokapseli suojaus.

    ihmisen-mikrofloora-01

    Tärkeimpiä bakteerikantoja

    Monesti ajatellaan että mitä useampia bakteerikantoja tuotteessa on, sen tehokkaampi se on. Olisi ihanteellista jos jokainen voisi tutkituttaa oman suolistonsa mikrobiston, koska jokaisella kannalla on erilaisia tehtäviä ja vaikutuksia. On kuitenkin tärkeää tehokasta tuotetta valittaessa, että se sisältää riittävän määrän ainakin kahta tärkeintä bakteerikantaa jotka ovat avainasemassa.

    Lactobacillus acidophilus

    Tunnettu maitohappobakteeri, joka elää normaalisti ohutsuolessa. Se on tärkein probioottisista bakteereista. Lactobacillus acidophilus kykenee pitämään suoliston mikrobiflooran terveenä. Lactobacillus acidophilus kuuluu ihmisperäiseen probioottibakteeristoon.

    Bifidobakterium bifidum

    Bifidobacterium bifidum on mikrobiologisesti tunnettu jo kymmenien vuosien ajan. Se on ohutsuolen alaosan normaaleista bakteereista tärkein, mutta vaikuttaa koko suoliston mikrobifloorassa.

    Biomedin Acidophilus ja Acidophilus Forte

    Nämä jo pitkään markkinoilla olleet valmisteet ovat ravitsemushoitojen asiantuntijoiden suosimat mikrokapseloidut maitohappobakteerituotteet, jotka ovat suunniteltu kestämään maha- ja sappihapot matkalla suolistoon. Yhdessä Biomedin Acidophilus kapselissa on 10 miljardia elävää ihmisperäistä bakteeria ja Acidophilus Forte – kapselissa on 30 miljardia elävää ihmisperäistä bakteeria, lactobacillus acidophilusta ja bifidobakterium bifidumia. Tutustu Biomedin maitohappobakteerivalmisteisiin täällä.

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     


    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.

  • Raikkaasta greipistä ja greipinsiemenöljystä on moneksi

    Tämä artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Biomedin kanssa. Lue lisää Biomedista täältä.

    Kiusalliset kutinat, möyrivä maha, pahan hajuinen hengitys…

    Kirpeän raikas greippi on syntynyt luonnollisesti risteytyneestä pomelosta ja makeasta appelsiinista. Hedelmä löydettiin 1700-luvun puolivälissä ilmeisesti Barbadokselta ja nykyään greipin sanotaan olevan yksi Barbadoksen seitsemästä ihmeestä. Greippihedelmä voidaan hyödyntää kokonaisuudessaan aina siemeniä myöden. Sen eri osilla on runsaasti erilaisia käyttötarkoituksia ja terveysvaikutuksia.

    Greipin käyttöä maailmalla

    Suurin osa greipeistä syödään sellaisenaan tai siitä valmistetaan tuoremehua puristamalla. Puristusjätteestä saadaan greippiöljyä jota elintarviketeollisuus käyttää mm. virvoitusjuomien aromiaineena.

    Greipin kuori on tärkeä pektiinin ja sitruunahapon lähde. Molempia käytetään muiden hedelmien säilömiseen ja hilloamiseen sekä muualla elintarviketeollisuudessa. Kuoren sisäosasta saatava naringiini on flavonoidi joka antaa “tonic”-vesille niille ominaisen hieman katkeran maun. Greipinsiemenöljyuute on monipuolinen pieneliöiden kasvua hillitsevä luonnonaine. Aasian maissa uutetta on käytetty jo vuosisatoja sisäisesti ja sen lisäksi ihon ja hiusten puhdistukseen sekä myös kodin pintojen desinfiointiin. Sitä on käytetty myös home – ja sienitorjuntaan maanviljelyssä, kala ja siipikarjan desinfektoimiseen, eläinten rehun home- estäjänä sekä ruoka-aineiden säilöntä-aineena. Onpa joku sitä kehunut myös erinomaiseksi homeenpoistajaksi veneiden pressuista.

    Greippi_mehu_mini

    Greipin vaikuttavia aineita

    Greipissä on runsaasti erilaisia flavonoideja, C-vitamiinia ja kasvisteroleita.

    Flavonoidit toimivat kasveissa muun muassa väripigmentteinä, suojaavat kasvia liialliselta UV-säteilyltä, tuhohyönteisiltä, viruksilta, bakteereilta ja sieniltä sekä toimivat kasvihormoneina. Näin ne vaikuttavat kasvin makuun, väriin, koostumukseen ja säilyvyyteen sekä toimivat antioksidantteina. Myös ihminen hyötyy monella tavalla flavonoideista.

    Greipistä on moneksi

    Raikkaat vähäkaloriset greipit ovat olleet monella mukana erilaisissa laihdutuskuureissa. Sanotaan että puolikas greippi ennen jokaista ateriaa tehostaa ruoansulatusta ja polttaa rasvaa. Useiden tutkimusten mukaan on viitteitä siitä että säännöllinen greipin syönti alentaisi myös kolesterolia. Ulkoisesti käytettävää eteeristä greippiöljyä voi käyttää esim. tuoksulyhdyssä, saunan löylyveteen, höyryhengitysveteen sekä aromaterapiassa. Kun lisää hyvänlaatuiseen kylmäpuristettuun öljyyn muutaman tipan eteeristä öljyä niin seoksen voi hieroa iholle. Eteerisenä öljynä greippi laukaisee jännitystiloja eli esimerkiksi tuoksumaljassa käytettynä se sopii hyvin stressaantuneelle mielelle.

    Sisäisesti käytettävää greipinsiemenöljyä on käytetty suoliston hyvinvointiin jo yli 30 vuotta, sen tiedetään myös tehostavan immuunijärjestelmää. Greippiöljyuute on monipuolinen pieneliöiden kasvua hillitsevä luonnonaine, sillä on sienilääkkeiden ominaisuuksia.

    iocidin_plus_600Iocidin +

    Suoliston bakteerikannan epätasapaino voi aiheuttaa monenlaista ongelmaa. Energian puute, paino-ongelmat, vaikeat ruoansulatusongelmat, ilmavaivat, ripuli, ummetus, pahanhajuinen hengitys ja jopa päänsärky voivat johtua sekaisin olevasta suoliston bakteerikannasta. Ruokavalio on tällöin syytä ensimmäisenä tarkistaa. Ohjeita löytyy runsaasti kirjallisuudesta. Hyväksi avuksi on osoittautunut myös Biomedin Iocidin + valmiste jossa greipinsiemenöljyn lisäksi on oreganoöljyä ja oliivinlehtiuutetta. Näillä vahvoilla kasveilla on jokaisella joku ominaisuus mikä toiselta puuttuu, siksi sillä on todettu hyvin laaja-alainen vaikutus. Monet ravitsemushoitojen ammattilaiset ja terapeutit ovat jo useita vuosia suositelleet Iocidin +:aa vaikeissa mikrobikannan häiriöissä. Tutustu Iocidin+ kapseleihin täältä.

    Nestemäiset greippiöljytipat

    Biomedin greippiöljytipat ovat monikäyttöiset sekä sisäisesti että ulkoisesti. Niitä voi käyttää ihon ja kynsien pikkuvaivoihin, suuhuuhteluihin, korvakäytäviin, nenähuuhteluihin esim. sarvikuonokannussa, emätin huuhteluihin ja moneen muuhun. Greippiöljytipat ovat mukavan greippimäisen makuiset ja tuoksuiset. Lapsilla ne sopivat mietona laimennoksena esim. suusammakseen. Moni pitää pulloa kotona vatsatautiepidemioiden varalta. Tutustu Greippiöljytippoihin täältä.

    greippiljytipat_0e4c80867ef9adb22f994f3c1bb85298Greippitippojen annosteluohjeita:

    • Sisäisesti: 10 -15 tippaa pieneen määrään vettä 3 kertaa päivässä
    • Kielen alle: 10 tippaa 1-2 kertaa päivässä, pidetään suussa ennen nielemistä
    • Nenäsuihkeena: 10 tippaa pieneen määrään vettä. Laita liuos sumutinpulloon tai nenähuuhtelukannuun ja käytä tarvittaessa useita kertoja päivässä.
    • Korvakäytäviin: 1 tippa pumpulituppoon joka pidetään korvakäytävässä n. tunnin ajan
    • Suuhuuhtelu: 15 tippaa pieneen määrään vettä, purskutellaan pidetään suussa muutama minuutti, useita kertoja päivässä
    • Paikallisesti: Muutama tippa suoraan kynsiin
    • Emätinhuuhtelu: 5 tippaa pieneen määrään vettä tai kostutettuun pumpuliin

     

    Biomed-banneri-TilaauutiskirjejavoitaisoOSALLISTU BIOMEDIN 1000 EURON TUOTEPAKETIN ARVONTAAN!

    Biomedilla on nyt käynnissä uutiskirjeen tilaajiensa kesken 1000 euron tuotepaketin arvonta! Tilaa Biomedin uutiskirje ja osallistu arvontaan täältä: http://www.biomed.fi/fi/osallistu-kilpailuun

     



    Asiaan liittyvä lukuvinkki!

    Antioksidanttiklinikoiden perustajan, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittamassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla kirjassa kerrotaan laajasti mm. ruokavalion, ravintolisien sekä ravitsemustilaa määrittävien vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappomittausten mahdollisuuksista erilaisten vaivojen ja sairauksien hoidossa.

    Kaarlo Jaakkolan kirjat nyt -15% huipputarjouksella täältä!

    Kannattaa myös käydä tykkäämässä Terveyskirjat Facebookista ja Mividatan Facebookista, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun julkaisemme täällä uusia artikkeleita.