Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Syöpäsairauksien ravitsemushoito tapausselostusten valossa -kirjasta
(Tämä osa kirjassa on lainaus Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta luvusta Syöpäsairaudet, kirjasta Terveen elämän salaisuudet osa 4 (WSOY 1989).)
Säteily ja syöpä
Yleisesti tiedetään, että sähkövarauksia tuottavat säteily, jota sanotaan ionisoivaksi säteilyksi, aiheuttaa syöpää, mutta myös pitkäaaltoinen ionisoimaton säteily vaurioittaa soluja lähinnä lämpövaikutuksena. Auringonvalo sisältää ultraviolettisäteilyä (UV-säteilyä), jonka tiedetään aiheuttavan suurimman osan ihon pintasolukon syövistä (karsinoomista) ja huulisyövistä sekä noin puolet ihon tummasolusyövistä (melanoomista).
Ultraviolettisäteilyä lyhytaaltoisemmassa säteilyssä, ionisoivassa säteilyssä, sinkoutuu atomin hiukkasia, elektroneja, atomien kehältä ja aiheuttaa ionien (sähkövarausten) muodostumista. Suoraa ionisoivaa säteilyä ovat esimerkiksi radioaktiivisten aineiden hajoamisessa syntyvät beetahiukkaset (elektronit) ja alfahiukkaset (heliumytimet). Epäsuorasti ionisoivaa säteilyä ovat esimerkiksi röntgensäteily, radioaktiivisten aineiden hajoamisessa syntyvä gammasäteily sekä neutronisäteily. Tällöin hiukkanen on säteilyssä sähköisesti neutraali, mutta osuessaan aineeseen se tuottaa sähköisesti varautuneita atomien osasia, jotka taas ionisoivat toisia atomeja.
Säteily voi aiheuttaa ihmiselle syövän miltei mihin tahansa elimeen tai kudokseen, Tavallista herkempiä säteilylle ovat rintarauhaset, kilpirauhanen, keuhkot ja luuydin. Säteilybiologinen tieto on viime vuosina muuttunut ja lisääntynyt. Niinpä 15 vuotta sitten säteilyn aiheuttamaa rintasyöpää pidettiin harvinaisuutena, mutta nykytiedon mukaan rintarauhanen on aikuisen elimistön säteilylle herkin elin.*
*Nykyisin onneksi tähän on kiinnitetty huomiota, ja säteilyhoitoja annetaan monesti hyvin paikallisesti ja rajoitettu määrä.
Säteilyaltistukset
Ihmiset saavat syövälle altistavaa säteilyä lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä, mutta myös maaperästä lähtöisin oleva säteily ja auringonvalo altistavat. Muut lähteet ovat merkitykseltään vähäisiä.
Japanissa 1945 räjäytetyn atomipommin jälkeen ensimmäiset leukemiatapaukset todettiin noin kahden vuoden kuluttua ja sairastumisvaara kasvoi seitsemänteen seurantavuoteen saakka. Leukemiavaara oli normaaliväestöön verrattuna noin kuusinkertainen. Myös muita syöpiä esiintyi enemmän kuin normaaliväestöllä. Tulokset ovat samanlaisia seurattaessa hyvänlaatuisten tautien vuoksi sädetettyjen potilaiden syöpävaaraa.
Rintasyövän hoidossa annetaan leikkauksen jälkeen hyvin rutiininomaisesti rauhasalueelle sädehoitoa suurilla sädemäärillä, jolloin kokonaissädeannos (40−50 Gy; Gy on absorboituneen säteilyannoksen mittayksikön grayn lyhennys) on lähes puolet varmasti tappavasta säteilyannoksesta. Tutkimusten valossa on epäiltävä, että näin suuri sädeannos aiheuttaa merkittävän pitkäaikaisen vastustuskyvyn heikkenemisen ja että haittavaikutus on merkittävästi suurempi kuin rauhasalueiden mahdollisten etäpesäkkeiden tuhoamisesta koituva hyöty.*
*Onneksi tämä on huomattu, ja hoitokäytännöt ovat muuttuneet
Auringonvalon ja ihosyövän välinen yhteys havaittiin yli 100 vuotta sitten. Auringonvalon tiedetään aiheuttavan suurimman osan ihon pintasolukon syövistä (karsinoomista), jotka ovat yleensä melko hyvänlaatuisia, sillä ne eivät lähetä etäpesäkkeitä ja paranevat yleensä pelkällä leikkauksella. Viime vuosina on todettu, että myös ihon tummasolusyöpä (melanooma) saattaa syntyä auringonvalon UV-säteilyn vaikutuksesta. Melanoomien määrä on Pohjoismaissa lisääntynyt moninkertaisesti. Yhtenä selityksenä on esitetty lisääntynyt etelään suuntautuva lomamatkailu ja liiallinen auringonotto, jotka saattavat olla syynä noin puoleen melanoomatapauksista. Auringonvalon osuus syövän aiheuttajana on yllättävän suuri. Suomessakin auringonvalo saattaa aiheuttaa noin 10 % kaikista syöpätapauksista. Niistä kuolemaan johtavia syöpätapauksia on kuitenkin melko vähän, koska valtaosa ihosyövästä ja suuri osa melanoomastakin paranee leikkaushoidolla.
Maaperästä lähtevä säteily on peräisin luonnon radioaktiivisista aineista, radionuklideista. Merkittävin säteilylähde on nimenomaan radiumin hajoamistuotteena syntynyt radon. Se on jalokaasu, joka ei sitoudu kemiallisesti muihin atomeihin. Niinpä sillä on mahdollisuus irtautua syntymäkohdastaan ja lähteä liikkeelle. Tämän vuoksi kaikkialla erittyy pieniä määriä radonia maaperästä ulkoilmaan. Uraanipitoisilla alueilla sitä voi erittyä runsaasti. Radonista syntyy lyhytikäisiä tytäryhdisteitä (polonium-218). Ne ovat alfasäteilijöitä, jotka voivat kulkeutua keuhkoihin ja pysähtyä sinne, mutta radon voi muiden kaasujen tapaan liueta keuhkorakkuloiden kautta vereen ja kulkeutua myös muihin elimiin.
Radon on pääasiallisesti Suomen, Ruotsin ja eräiden Yhdysvaltojen osavaltioiden ongelma. Asuntojen radonpitoisuuksia voi mitata. Radon on etenkin pientalojen ongelma. Vain ensimmäinen kerros on vaarassa. Kaasu voi kulkeutua suoraan maaperästä asuntoon tai sitä voi olla talousvesissä. Kun vesi tulee käyttöön, siinä oleva raadon haihtuu huoneilmaan. Kolmas mutta merkitykseltään vähäisempi radonlähde ovat eräät rakennusmateriaalit, jotka sisältävät radiumia.
Paras keino poistaa radonia huoneilmasta on tuuletus. Koneellinen tuuletus pienentää huomattavasti radonongelmaa. Myös rakennusteknisesti voidaan estää radonin tulo asuinhuoneisiin. Alueella, jossa tiedetään todennäköisesti olevan korkeita radonpitoisuuksia, olisi syytä tehdä mittauksia.
Säteilymittauksilla ja saatuihin annoksiin perustuvilla laskelmilla on päädytty arvioimaan, että maassamme aiheutuu maaperän säteilystä johtuvia syöpäkuolemia jopa useita satoja vuodessa. Radonin merkitys keuhkosyövän aiheuttajana ei ole yleisesti tunnettu. Sen merkitys korostuu, koska tupakointi voimistaa radonin syöpää aiheuttavaa vaikutusta. Radon on tyypillinen keuhkosyövän käynnistäjä (initiaattori) ja tupakointi sen tyypillinen edistäjä (promoottori). Koska radonsäteilyltä ei juurikaan pystytä tai osata suojautua, syövän ehkäisyssä korostuu entistä enemmän elimistön omien suojamekanismien merkitys.