Fytoterapia eli kasvilääkintä on ihmisten ja eläinten hoitamista kasveilla ja niistä tehdyillä valmistella. Maailman terveysjärjestö (WHO) on luetteloinut n. 20.000 rohdoskasvia, joita on käytetty fytoterapiassa eri puolilla maailmaa. Fytoterapiassa kasveja voidaan käyttää sisäisesti esimerkiksi teenä, mausteena, ravintolisinä tai kasvirohdosvalmisteina. Ulkoisesti fytoterapiaa voidaan käyttää esimerkiksi kylpyinä, hauteina, luonnonkosmetiikkana tai kasvien eteerisiä öljyjä hieronnassa ja höyryhengityksessä. Fytoterapiaan liittyvä tieteenhaara on farmakognosia eli rohdosoppi, joka tutkii kasvien ainesosia ja niiden vaikutuksia.
Fytoterapian historiallinen tausta ja nykytila
Fytoterapialla on tuhansien vuosien historia maailman eri kulttuureissa. Varsinkin Aasian lääkintäjärjestelmissä kasvien lääkekäyttö on pysynyt suurelta osin katkeamattomana nykyaikaan saakka. Amerikassa ja Euroopassa 1700-luvulla kemiallisten ja biokemiallisten menetelmien kehittyessä kasveista alettiin eristää Iääkkeellisiä tehoaineita ja kasvien käyttö lääkkeenä sellaisenaan väheni.
1980-luvulta lähtien suuntaus on kuitenkin muuttunut ja yhä enemmän tutkitaan, viljellään ja käytetään kasveja ennaltaehkäisemään sairauksia ja parantamaan niitä. Vuonna 1989 perustettiin European Scientific Cooperative for Phytotherapy (ESCOP) edistämään kasvilääkkeiden tieteellistä asemaa ja tasapuolistamaan Euroopan säädöstöä. ESCOP on tuottanut lääkekasvimonografioita, samoin kuin WHO, joka on tuottanut myös monia teoksia lääkekasvien turvallisuudesta, suojelusta, säädöksistä ja eri alueiden Iääkekasveista.
Myös vuoden 1994 American Herbal Pharmacopoeia sisälsi jo 300 monografiaa ayurvedan, kiinalaisen lääkinnän ja länsimaisen lääkinnän käyttämistä rohdoista. Saksassa toimiva tutkijoiden ja terveysalan edustajien elin, Komissio E, on julkaissut raportit noin 380 rohdoskasvista todeten niistä noin kaksi kolmasosaa tehokkaiksi ja turvallisiksi farmakognosian mukaan. EMA:n (European Medicines Agency) alainen työryhmä HMPC (Committee on Herbal Medicinal Products) on perustettu vuonna 2004 ja se on myös ottanut tehtäväkseen valmistella yhteisömonografioita, joita on tällä hetkellä reilut sata kpl, ja joissa eritellään rohdosten perinne- ja vakiintunutta käyttöä.
Fytoterapia perustuu kasvien ravitsemuksellisiin, fysiologisiin ja farmakologisiin ominaisuuksiin. Vaikka fytoterapian juuret ovat monilta osin kansanperinteessä ja perinnekäyttöön perustuvassa lääkinnässä, on nykytutkimus osoittanut useat näistä käyttöalueista tieteellisesti toimiviksi.
Fytoterapia Suomessa
Suomessa fytoterapialla on satojen vuosien perinne kansanlääkinnässä ja 1600-luvulta alkaen apteekeilla oli omat rohdoskasvipuutarhansa. 1950-luvulla rohdoskasvien myynti alkoi siirtyä terveyskauppoihin, apteekkien keskittyessä myymään synteettisiä lääkevalmisteita. Nykyisin fytoterapiassa käytettyjä valmisteita myydään terveyskauppojen lisäksi mm. apteekeissa, päivittäistavarakaupoissa, terapeuttien vastaanotoilla, nettikaupoissa ja vaikkapa kuntosaleilla.
Suurin osa fytoterapeuttisista valmisteista on markkinoilla elintarvikkeina, kuten ravintolisinä, mutta osa myös lääkelain alaisina kasvirohdosvalmisteina. Voidaankin sanoa, että fytoterapia on jakaantunut perinnekäyttöön perustuviin valmisteisiin (ravintolisät ja perinteiset kasvirohdosvalmisteet) ja evidenssiin perustuviin (EBM = Evidence Based Medicine tai WEU = Well Established Use). Ulkoisesti käytettävät fytoterapeuttiset valmisteet ovat usein luonnonkosmetiikkaa tai erilaisia hoitotuotteita, kuten esimerkiksi hoitoljyt ja -turve.
Fytoterapia työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti yli 10.000 henkilöä ulottuen biotalouteen kuuluvasta luonnontuotealasta, elintarvike- ja lääketeollisuuteen, luontaishoitoloihin, terveyskauppoihin, apteekkeihin, päivittäistavarakauppoihin ja osin näiden toimialojen koulutukseen.
Fytoterapiaa käytetään laajasti Suomessa itsehoidollisesti ja sen käytössä opastavat varsinkin terveyskaupat, fytonomit, fytoterapeutit, luontaisterapeutit sekä ravintoneuvojat. Suomalaiset lääkärit eivät yleensä suosittele fytoterapiaa potilailleen, sillä lääkärikoulutus ei sisällä rohdoskasvioppia, vaikkakin jotkin rohdoskasvit ovat myös lääkelain alaisissa kasvirohdosvalmisteissa ja useita fytoterapeuttisia tuotteita on mainittu Käypä hoito-suosituksissa. Kasvilääkintä on laajasti käytössä monissa muissa Euroopan maissa myös lääkärin työssä ja osa maista on myös integroinut sen terveydenhoidon järjestelmiin. Esimerkiksi Saksassa jopa 70% tavallisista lääkäreistä määrää fytoterapivalmisteita. Euroopassa rohdoskäytössä on noin 1.500 kasvia, joista osasta on valmistettu yhteisötason monografioita.
Biolääketieteen kiinnostus luonnonaineisiin on lisääntynyt valtavasti ja yksinomaan kasvien haihtuvista öljyistä julkaistaan noin 20.000 tutkimusta vuodessa. Maailmalta löytyy useita tutkimustietokantoja, joihin on koottu rohdoksiin ja ravintolisiin liittyviä tutkimuksia. Esimerkiksi Natural Database sisältää monografian noin 1.000 luontaistuotteen ainesosasta. Suomessa rohdostutkimusta tehdään mm. Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa.
Suomessa fytoterapiaa kouluttavat useat eri tahot. Yliopistollista koulutusta järjestetään Helsingin yliopistossa farmasian tiedekunnassa ja kasvikemiaa opetetaan myös Kuopion Itä-Suomen ja Turun yliopistoissa kasvikemian laitoksella sekä Tampereen yliopistossa biolääketieteen osastolla. Fytoterapiakoulutusta järjestävät myös mm. Frantsilan koulutuskeskus, Provita Oy, MDD Terveyspalvelut, Terveysopisto Salus, Perheniemen opisto, Kiinalaisen lääketieteen Instituutti, Suomen aromaterapeutit ja A. Vogel Instituutti.
Kirjoittajat:
Frantsilan Luomuyrttitilan toimitusjohtaja ja Frantsilan Koulutuskeskuksen perustaja agronomi Virpi Raipala-Cormier
Helsingin yliopiston farmakognosian dosentti Yvonne Holm
Kasvitieteilijä, professori Sinikka Piippo
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö