Kemikaalit ovat myrkkyä maksalle

Tämä artikkeli on ote Marja Ruutin kirjoittamasta Terve maksa kirjasta.

kemikaalit-ympäristöKemikaalikuorman lisääntyessä yhä useampi sairastuu. Ympäristö rasittaa myös sähkö- ja homeyliherkkää. Useissa maissa ympäristöherkkyys luokitellaan jo sairaudeksi ja Suomessakin se sai oman diagnoosinumeronsa. Ympäristölle herkkä oirehtii monin tavoin hengitysteiden, ihon, silmien, hermoston tai ruoansulatuskanavan reagoidessa. Myös maksa ylikuormittuu yrittäessään perustehtäviensä lisäksi poistaa verestä ympäristömyrkkyjä. Monet kemikaalit ovat maksatoksisia. Siksi on tärkeää sekä laajassa mittakaavassa että henkilökohtaisissa valinnoissa välttää luonnolle ja elimistölle vieraita aineita.

Jokainen ihminen ja eläin altistuu kemikaaleille, jotka luonnon kiertokulussa joutuvat maaperään, veteen ja ilmaan leviten syrjäisimmillekin seuduille. Torjunta-aineesta haihtuu levityksen jälkeen 40−90 % ilmaan ja leviää maailmalle, joten suomalaisten maksa saa käsiteltäväkseen myös muun maailman myrkkyjä. Maksatoksinen hyönteismyrkky lindaani kiellettiin Suomessa 1980-luvulla, mutta sitä löytyy edelleen sadevesistä kaukokulkeutumana Kiinasta ja Intiasta. Myrkynpoistoelimet joutuvat globaalissa maailmassa työskentelemään suuren kuorman alla. Kaikkialle leviäviä kemikaaleja epäillään osasyylliseksi moneen terveyteen liittyvään ongelmaan.

Ruoan mukana ympäristömyrkyt leviävät tehokkaasti ihmisiin. Maissi, vehnä, soija ja sokeri muodostavat valtaosan maailman ruoasta. Suuri osa näistä viljelykasveista on glyfosaattia sietäväksi geenimuunneltua siemenkantaa, joten viljelyssä käytetään runsaasti tätä myrkkyä, jonka jäämiä löytyy myös elintarvikkeista. Kalojen rasvaan kertyy ympäristömyrkkyjä, ja mitä suurempi ja vanhempi kala, sitä enemmän rasvaan on ehtinyt kasautua PCB:tä ja dioksiinia. Pienissä ja vähärasvaisissa kaloissa on vähemmän saasteita. Kasvatettujen kalojen myrkkymäärät saataisiin nollaan, jos rehu olisi puhdasta.

Pahinta on, että myrkkykuormitusta tulee vuosien ajan joka suunnasta. Lopulta jokin lääkekuuri tai tukan värjäys on se viimeinen pisara, joka laukaisee kroonisen sairauden. Turhan kemikaalikuormituksen välttäminen kannattaa. Pieneen päänsärkyyn ei tarvita lääkettä vaan raitista ilmaa, luonnonkosmetiikasta löytyy jokaiselle jotain, ja jos hiusten värin haluaa muuttaa, niin kannattaa välttää ainakin pahinta eli mustaa väriä.

Asiat on myös laitettava tärkeysjärjestykseen. Tupakka ja alkoholi ovat huomattavasti yleisempiä ja siten enemmän ongelmia aiheuttavia myrkkyhaittoja kuin varsinaiset ympäristömyrkyt. Tupakoiva isä kuormittaa lapsen myrkynpoistoelimistöä enemmän kuin muovinen tuttipullo. Tupakoiva tai säännöllisesti alkoholia käyttävä, raskaana oleva nainen myrkyttää lastaan, vaikka ohjeiden mukaisesti jättäisi syömättä elohopeaa sisältävän hauen.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Marja Ruutin uutuuskirja Terve maksa nyt -15% alennuksella koko tilauksen loppusummasta koodilla ”tervemaksa”!

Lue lisää tästä >> 

Nopea ohje alennuksen käyttöön ostoskorissa:
Lisää teksti tervemaksa, kohtaan ”Kupongin koodi”.
Paina ”Käytä kuponki” -nappia ja alennus näkyy ostoskorissa.

© Mividata Oy ja Marja Ruuti