Vanhastaan lääkekasveja on käytetty sellaisenaan, tuoreina. Näin voidaan tehdä silloin, kun kasvia on saatavilla. Tuoreet kasvit eivät säily pitkään. Osaksi tästä syystä aikojen kuluessa on kehitetty erilaisia säilyviä yrttivalmisteita. Valmisteiden vaikutus saattaa olla erilainen kuin tuoreen kasvin vaikutus; joissain tapauksissa valmisteet ovat tehokkaampiakin.
Karkeasti voidaan erottaa neljä lääkeyrttien käyttömuotoa:
- haudejuoma eli yrttitee
- alkoholipohjainen uute eli tinktuura
- yrttimehu
- jauhe eli pulveri
- muu fytoterapeuttinen valmiste (puriste, kuorilo, siirappi ym.)
Yrttitee valmistetaan kuivatuista, harvoin tuoreista yrteistä kuumassa vedessä hauduttamalla. Tuoreita yrttejä käytettäessä suositaan kylmää tai haaleaa vettä ja pidempää haudutusaikaa. Kovien kasvinosien, kuten siementen ja juurakoiden kohdalla pidetään keittämistä useissa tapauksissa parempana. Kun yrttiteetä käytetään jano- tai seurustelujuomana, on syytä käyttää eri yrttejä vaihdellen, ja suosia niitä yrttejä, joilla ei ole voimakkaita fysiologisia vaikutuksia. Yrttiterapiassa käytetään mieluiten yrttisekoituksia, jotka voivat olla valmiita standardisekoituksia tai yksiöllisesti kokoonpantuja. Teetä juodaan yleensä kupillinen kolmasti päivässä, tiheämpää annostusta käytetään akuuteissa tilanteissa, sekä silloin kun pyritään lisäämään virtsaneritystä, harvempaa annostusta silloin kun ei haluta liian voimakasta tai äkillistä vaikutusta (esim. lapset, allergikot). Terapeuttisesti käytetty yrttitee voidaan makeuttaa hunajalla, muttei sokerilla. Valmiista yrttijuomajauheista saatavat pika-yrttijuomat eivät sovi terapeuttisesti käytettäviksi.
Yrttiuutetta valmistettaessa joko tuoreet tai kuivatut kasvit tai kasvinosat uutetaan etanoli-vesiseoksessa, jonka alkoholipitoisuus on vähintään 30 %. Optimaalinen, siis tehokkain alkoholipitoisuus ei ole kaikkien yrttien kohdalla sama. Jos uutteeseen on käytetty vain yhtä kasvilajia, sitä kutsutaan kansainvälisesti simplex -uutteeksi ja jos kasvilajeja on useampia, puhutaan vastaavasti complex –uutteesta. Simplex – uutteet on havaittu tehokkaimmiksi äkillisten, complex –uutteet pitkäaikaisten sairauksien hoitamisessa. Tämä sääntö ei ole kuitenkaan tiukka.
Jos uutteiden raaka-aineena käytetään periaatteesta tuoreita kasveja kuivattujen asemasta, puhutaan tuorekasvi-fytoterapiasta. Tuoreiden kasvien tehon katsotaan perustuvan, paitsi niiden sisältämiin kemiallisiin aineisiin, myös niissä olevaan ns. bioenergiaan. Kun bioenergiaa on pyritty mittaamaan, on saatu viitteitä siitä, että bioenergia laskisi selvästi kuivattaessa; ko. bioenergian mittaukset eivät ole ainakaan vielä saaneet virallisen tieteen kannatusta. Kokemus viittaa siihen, että tuorekasviuutteilla on monessa tapauksessa tehokkaampi tai ainakin laajempi, kokonaisvaltaisempi vaikutus kuin kuivatuilla yrteillä tai niistä valmistelluilla uutteilla. Toisaalta joidenkin vaikuttavien aineiden liukenevuus paranee, kun kasvi on kuivattu, jolloin kasvin kemiallinen vaikutus saattaa tehostuakin.
Yrttimehut kuuluvat myös tuorekasvi-fytoterapiaan. Vastapuristettujen yrttimehujen vaikutus on erittäin voimakas. Eräitä yrttimehuja on saatavana valmiina. Mehujen säilyvyys vaihtelee eri yrttien kohdalla. Yrttituoremehuja käytetään joko erittäin pieninä annoksina tai vedellä laimennettuina.
Gemmoterapia on tuorekasvi-fytoterapian suuntaus, jossa raaka-aineena käytetään nuoria, vielä kasvuvaiheessa olevia versoja ja silmuja. Nuorten kasvinosien sisältämillä kasvihormoneilla ja entsyymeillä on voimakkaita fysiologisia vaikutuksia. Ko. vitaaliaineita on täysikasvuisissa kasveissa pienempiä määriä ja eri suhteissa. Tästä syystä gemmoterapeuttisten uutteiden vaikutus on usein tehokkaampi tai eri tyyppinen kuin vastaavan tavallisen uutteen vaikutus. Gemmoterapeuttisia uutteita myydään Keski-Euroopassa paljonkin, mutta Suomessa ne eivät ole (vielä) kaupan. Nuorista kasvinosista puristettua mehua voi valmistaa itse kuten esim. elävän ravinnon syöjät tekevät.
Yrttijauheet valmistetaan kuivatuista kasveista jauhamalla ne hienoiksi. Etuna on, että kasvi käytetään kokonaisuudessaan. Uuttaessa vaikeasti liukenevat aineet, kuten kivennäisaineet, joutuvat suureksi osaksi hukkaan. Toisaalta vitaaliaineet (kasvihormonit, entsyymit) tuhoutuvat kuivaamisen ja jauhamisen aikana. Runsaasti kivennäisaineita sisältävät yrtit, kuten nokkonen, sopivat hyvin jauheena käytettäväksi. Jauhe voidaan lisätä ruokiinkin, mutta terapeuttisessa käytössä on ehdottomasti tehokkaampaa ottaa se erikseen veden kanssa. Varsinkin pitkäaikaisten tautien hoidossa suositellaan useasti käytettäväksi rinnakkain toisaalta uutetta ja toisaalta jauhetta tai jauheesta valmistettua puristetta.
Muita fytoterapeuttisia valmisteita ovat esimerkiksi puristeet, kuorilot, rakeet, siirapit ja pastillit. Näiden valmistustapa ja koostumus vaihtelee suurestikin. Vitaaliaineita tuhoutuu valmistusprosessin aikana lähes aina. Ko. valmisteiden vaikutusta pidetään yksinomaan kemiallisena; niillä ei uskota olevan bioenergeettistä vaikutusta.
Artikkeli: Provita Oy:n luontaistuotealan ammatillinen koulutus. Luonnonmukaisen terveydenhoidon kurssi (Lääkintäjärjestelmät. FM Marketta Hoogesteger. Ravitsemusterapeutti, MMM Marja Ruuti. 2016).