Mikstuuran ainesosat

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla kirjasta (lataa koko e-kirja NYT ILMAISEKSI tästä).

Useimpia kahdeksan rohdoksen mikstuuran kasveja käytetään yleisesti ruokien pilaantumista estävinä aineina ja mausteina. Keskeisiä vaikuttavia rohdoksia ovat varsinkin kihokki ja lakritsijuuri. Mikstuuran useimmat vaikuttavat aineet on tislattu haihtuviksi öljyiksi. Niiden eteeriset ainesosat leviävät hengitysteiden eri osiin kuten nenään, nenän sivuonteloihin, nieluun, kurkkuun, äänihuuliin ja alimpiin hengitysteihin.

Useita kahdeksan rohdoksen mikstuuran rohdoksia on käytetty satoja vuosia erilaisissa lääketinktuuroissa tai alkoholia sisältävissä yrttijuomissa. Joissakin muissa rohdostinktuuroissa voi olla alkoholia jopa 50–90 %. Vahva alkoholi voi irrottaa hengitysteiden pintakerroksissa olevat pikarisolut alustastaan, kun taas värekarvat eivät helposti irtoa. Värekarvojen jatkaessa liikettään voi huonosti irtoava lima tällöin kulkeutua väärään suuntaan ja ahtauttaa pieniä hengitysteitä. Näistä syistä 8 yrtin mikstuuraan ei ole hyväksytty edes pientä alkoholimäärää.

Seuraavassa katsaus mikstuuran sisältämien rohdosten vaikutuksiin.

Kihokki

kihokkiMikstuuran keskeinen rohdos on kihokkiuute (drosera herba). Pyöreälehtikihokkia pidetään kihokeista parhaimpana lääkekasvina. Valmisteessa on kihokkia 10 %, huomattavasti pienempi annos kuin viranomaisten hyväksymä 3 g kuivarohdosta, joten sivuvaikutuksia ei tarvitse pelätä.

Kokeellisissa tutkimuksissa on osoitettu, että kihokin tulehduksia rauhoittavat vaikutukset johtuvat todennäköisesti flavonoideista, joita on pyöreälehtikihokista valmistetussa rohdossa merkittäviä määriä.

Kihokki laukaisee hengitysteissä sileälihaskouristuksia ja laajentaa keuhkoputkia sekä irrottaa ysköksiä. Kihokkivalmisteita on käytetty hengitysteiden eri osien sairauksissa, myös astmassa, kroonisessa bronkiitissa ja lasten hinkuyskässä. Kansanlääkinnässä sitä on käytetty myös mahakatarrin ja mahahaavan hoidossa sekä korkeaan verenpaineeseen.

Timjami

Farmakognosian ja perinnelääkinnän kirjallisuus suosittelee kihokin käyttöä yhdessä timjamin kanssa. Timjami (Thymus vulgaris) tunnetaan arvostettuna maustekasvina. Limaa irrottavaa imjamiöljyä käytetään suuvesissä, hammastahnoissa sekä yskänlääkkeissä.

Timjamin käyttöalueeksi on määritelty keuhkoputkitulehdus ja yskä (myös hinkuyskä), ylempien hengitysteiden tulehdus, kurkunpään tulehdus ja astma. Sitä on käytetty laajalti yskänlääkkeissä, erityisesti lasten ärsytysyskään tai astmaan tarkoitetuissa yskänlääkkeissä.

Timjamivalmisteita on käytetty myös ruoansulatusteiden tulehduksissa, vatsakouristuksissa, hermokivuissa, unettomuudessa, päänsäryssä ja stressissä.

Timjamin kukkivasta versosta eristettyä haihtuvaa öljyä käytetään yskänlääkkeissä yskänärsytystä estävänä, limaa irrottavana ja yskän eritteitä poistavana.

Lakritsinjuuri

lakritsinjuuriLakritsinjuurta on kansanlääkinnässä käytetty yli 4 000 vuotta limaa irrottavana ja yskänärsytystä lievittävänä aineena. Sen käyttöaiheita ovat hengitysteiden tulehdukset ja mahalaukun lääkitseminen. Lakritsin ainesosat muodostavat tiiviin limakerroksen hengitysteiden ja mahasuolikanavan limakalvoille.

Lakritsin flavonoidit nostavat limakalvon liman viskositeettia ja pidentävät limakalvon solujen elinikää. Lakritsijuurella on luonnonantibioottisia vaikutuksia mikrobien aiheuttamissa infektioissa.

Makeisena myytävissä lakritsituotteissa ei ole lainkaan lakritsinjuurirohdosta eikä makeisia syömällä ole mahdollista saada lakritsan hyötyvaikutuksia.

Anisruoho

Anisruoho (Pimpinella anisum L.) on maustekasvi. Useimmissa lakritsamakeisissa on makuaineena käytetty anista eikä lainkaan lakritsikasvia.

Anis laukaisee sileälihasten kouristuksia. Anisruoho voi lievittää etenkin hermostosta johtuvia hengitysteiden sekä lisäksi mahasuolikanavan kouristuksia. Anis parantaa ruoansulatusta ja ruokahalua ja edistää mahanesteiden erittymistä, maksan toimintaa ja verenkiertoa.

Anisruohon sisältämä trans-anetoli on antiseptinen. Se hillitsee bakteerien, virusten ja muiden mikrobien kasvua. Se saattaa estää myös haitallisten suolistobakteerien kasvua. Sitä on perinteisesti käytetty keuhkoputkitulehduksissa eli katarreissa, hinkuyskässä ja kouristuksellisessa yskässä.

Anisruohon avulla on raikastettu hengitystä, lievitetty astmaa ja bronkiittia. Sitä on käytetty myös unettomuuden ja pahoinvoinnin lievittämiseen ja sillä on lääkitty lasten vatsakipuja.

Piparminttuöljy

piparminttuoljyPiparminttu saadaan vesihöyrytislauksessa minttukasvien lehdistä. Piparminttuöljyä käytetään suun ja nielun desinfiointiin. Haihtuvat öljyt estävät kouristuksia. Piparminttuöljyn mentolihöyryt helpottavat nenäonteloiden ja rinnan tukkoisuutta. Mentoli helpottaa flunssan oireita. Haihtuva öljy sisään hengitettynä kuivattaa limakalvoja ja estää yskärefleksiä. Minttu estää nenän, poskionteloiden ja keuhkoputkien tukkoisuutta sekä irrottaa limaa ja voi alentaa kuumetta.

Mentoli desinfioi ja estää monien mikrobien kasvua ja tulehduksia. Rantamintun on todettu ehkäisevän sienten kasvua.

Salvia

Salviaöljy sisältää antioksidatiivisesti vaikuttavia ainesosia. Saksalaiset lääkärit ovat suositelleet kuumaa salviavettä kurlaukseen, kun kurkku on kipeä tai nielurisat ovat tulehtuneet. Fytoterapiassa sitä on käytetty mm. suun limakalvojen haavaumien eli aftojen sekä pitkäaikaisen nielurisatulehduksen eli angiinan hoidossa. Salvian haihtuvia öljyjä on käytetty hengitysteiden liman irrotukseen ja poistoon. Lämpimän veden kanssa nautittu salviaöljy lievittää äänen käheyttä ja yskää.

Salviaöljy estää sienten ja virusten kasvua. Sitä käytetäänkin suun desinfiointiin sekä suun ja nielun limakalvojen tulehdusten hoitoon.

Keskiajalla kuuluisa parantaja saksalainen abbedissa Hildegard Bingeniläinen käytti salviaa monien vaivojen parantamiseen, mm. tavalliseen nuhaan ja varsinkin hengityselinsairauksiin.

Laventeliöljy

laventelioljyLaventeliöljy laukaisee sileälihaskouristuksia. Laventeli imeytyy ensisijaisesti hengityksen, mutta myös ihon kautta.

Laventeli saattaa estää mikrobien kasvua. Fytoterapiassa kasvia on käytetty keskushermoston rauhoittamiseen, rentouttamiseen ja masennuksen vähentämiseen. Kansanlääkinnässä ja perinteisessä lääketieteessä laventelia on käytetty vilustumiseen, astmaan, keuhkoputkitulehdukseen, yskään, hinkuyskään, nuhaan, tukkoiseen nenään ja pahanhajuisen hengityksen hoitoon.

Laventeli parantaa mikstuuran makua. Haihtuvana öljynä sen pienet pitoisuudet omalta osaltaan vaikuttavat hengitysteiden eri osissa synergisesti muiden rohdoskasvien kanssa. Vaikka annos on hyvin pieni, sillä on oma vaikutuksensa mikstuuran ainesosana.

Höyryhengityksen hyötyjä

Useat kasvirohdot auttavat hengitystieoireisiin, kun niitä käytetään höyryhengityksessä tai nautitaan teenä. Salvia ja minttu vaikuttavat hyödyllisesti hengitysteissä. Höyryhengitys tehoaa erityisesti poskiontelotulehdukseen samalla kun se vaikuttaa laajalti nenään, kurkkuun, henkitorveen ja keuhkoputkiin. Useat muutkin rohdosvalmisteet hillitsevät yskänärsytystä. Monet yskäälievittävistä kasveista irrottavat limaa ja siten hillitsevät yskänärsytystä. Hillitseviä kasveja ovat mm. timjami, piparminttu, kihokki ja anisruoho.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Päätimme, että parasta mitä meillä on antaa nyt kytevään tilanteeseen, on jakaa Antioksidanttiklinikoiden perustajan, erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla -kirja kokonaisuudessaan ILMAISEKSI!

Lataa NYT Kaarlo Jaakkolan kirja “Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla” ILMAISEKSI (norm. 35,90€) TÄSTÄ:

Lataa e-kirja ilmaiseksi tästä >> 

Sivulta löytyy myös 16 ilmaista käytännönläheistä terveysopasta, jotka ovat kaikki toistaiseksi ilmaiseksi ladattavissa (arvo 4,90 € / kpl). Tutustu oppaisiin ja lataa ne koneellesi tästä: http://biomed.fi/ladattavat-oppaat/

PS. Nyt on aika jakaa todellisen ravitsemushoitojen legendan viisauksia koko kansan avuksi! Anna myös läheisellesi mahdollisuus ilmaiseen terveystietoon ja laita e-kirjan ja oppaiden linkit jakoon somessa tai emaililla.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola