Paranemistapauksia – Vatsa- ja suolistovaivat kuriin, osa 1

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla -kirjasta, jonka voit ladata nyt ilmaiseksi kokonaisuudessaan tästä (HUOM! Edun arvo 35,90€) >>

Esitiedot, kliininen tutkimus, arvio ja suunnitelma

Vastaanotto syksyllä 2007

Potilas tuli vastaanotolle yli 10 vuotta kestäneiden vatsa- ja suolistovaivojen vuoksi. Hän oli poistanut ravinnostaan vehnätuotteet. Dieettimuutoksista huolimatta hänen suolisto-oireensa eivät oleellisesti parantuneet. Vatsavaivat olivat lähinnä ilmavaivoja ja tunnetta siitä, että vatsassa on hankala olo ja jonkinlainen paine. Parhain olo oli aamulla ennen syömistä, mutta sen jälkeen vaiva lisääntyi, suolistossa on murinaa, kurinaa ja erilaista muuta ääntelyä ja lieviä kipujakin. Kipu ei ole kuitenkaan ollut kovin vaikea eikä dominoiva. Paineen tunne oli epämiellyttävintä. Hän on itse epäillyt oireidensa perusteella hiivan ylikasvua. Uloste on ollut usein vaaleaa. Kun hän on käyttänyt entsyymivalmisteita, ulosteen väri on tullut tummemmaksi ja vaivatkin ovat jonkin verran helpottaneet. Laktoosi-intoleranssin toteamisen jälkeen hän on käyttänyt täysin laktoosittomia tuotteita.

Erilaisia psyykkisiä oireita oli tuntunut etenkin syksystä 2007 lähtien. Mieliala oli vaikuttanut vatsavaivojen määrään. Probiooteista eli maitohappobakteerivalmisteesta (100 miljardia / annospussi) oli apua lyhyen aikaa. Potilas käytti itselääkintänä annospussin päivittäin vain kolmena päivänä. Vähitellen hyöty hävisi. Potilas kertoi, että häntä tutkineet gastroenterologit määräsivät toukokuussa antibioottikuurin vatsavaivoihin. Ensimmäisellä kerralla tästä oli vähän hyötyä, mutta toisella kerralla se pikemminkin lisäsi vaivoja. Siksi hän edelleen epäili hiivan liikakasvua. Juuri tällä hetkellä olo on varsin normaali eikä väsymystäkään ole.

Kliinisessä tutkimuksessa ei todettu selvästi poikkeavaa. Suuontelon limakalvot vaikuttivat siisteiltä. Kielen pinnalla ei näkynyt valkoisia peitteitä.

Arvio ja suunnitelma

Suosittelin laaja-alaista ärtyneen suolen oireyhtymän tukilääkitysohjelmaa ja kirjoitin aloituslääkkeet heti aloitettavaksi. Tarkoitus on, että kun mittaukset valmistuvat, lääkitysohjelma tarkistetaan. Kontrollikäyntiä suosittelin noin kuukauden kuluttua.

Ravitsemushoidon aloitukseksi valitsin vahvan eläinlesitiinin (lecithinum ex animali), neljän vihervalmisteen yhdistelmän ja palautusjuoman. Parin päivän päästä aloitettiin marjainen pellavarouhevalmiste 2 ruokalusikallista aamuin illoin ja piihapposelluloosageeli 15 ml kahdesti päivässä.

Parin päivän päästä ohjelmaan lisättiin E-vitamiini ja seleeni-, kromi- ja vanadiinihivenaineyhdistelmä (apteekin valmistama). Seuraavaksi ohjelmaan otettiin C-vitamiini ja kalanmaksaöljy 15 ml/päivä. Kahdeksantena päivänä tuli aloitettavaksi greipinsiemenöljyuutekapseli 2 x 2 ja vahva maitohappobakteerivalmiste 3 pussia peräkkäisinä päivinä, jonka jälkeen 8 miljardia probioottia sisältävä kapseli päivittäin.

Laboratorio

Täydellisessä verenkuvassa, kliiniskemiallisissa mittauksissa ja veren lipidimittauksissa ei todettu poikkeavaa. Mikroravintotekijöiden tasemittauksissa todettiin hyvin matalat ubikinonin, seleenin ja B6-vitamiinin taseet. Rasvahappoanalyysissä todettiin, että arakidonihapon arvo oli korkea ja EPA (tärkeä rasvahappo) matala. Tulos viittasi tulehdusreaktioiden ja veritulppien riskin lisääntymiseen.

Beetakaroteenin, E-vitamiinin, magnesiumin, B1- ja B2-vitamiinien sekä kuparin taseet olivat matalia, viitaten marginaalisiin vajeisiin ja korvauslääkinnän tarpeisiin.

Haluatko koko Kaarlo Jaakkolan tietopaketin aiheesta?

Kaarlo Jaakkolan kirjoittama Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla -kirja on ladattavissa nyt ilmaiseksi kokonaisuudessaan tästä >>

HUOM! Kun lataat kirjan ilmaiseksi TÄNÄÄN, niin etusi arvo on 35,90€!

Lataa kirja tästä>> 

Biomedin lisäetu Terveyssivut.fi lukijoille!

Uuden terveyssivut.fi sivuston kunniaksi –15 % alennus alekoodilla TERVEYSSIVUT koko Biomedin terveystuotteiden valikoimasta!

Tilaa esimerkiksi markkinoiden vahvin ja puhtain kurkumiinivalmiste, lisäaineettomat D-vitamiinitipat tai kotimainen poron Luuliemijauhe nopealla toimituksella netistä.

Lunasta etusi ja tilaa tästä>>

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola