Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Syöpäsairauksien ravitsemushoito tapausselostusten valossa -kirjasta
Millä entistä tehokkaammilla hoitotavoilla syövän maailmanlaajuiseen ongelmaan tulisi tarttua? Kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirja Syöpäsairauksien ravitsemushoito on tärkeä avaus kliinisen ravitsemushoidon eli ravitsemustukihoidon ymmärtämiseksi ja käyttöön ottamiseksi entistä vakavammin.
Kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola hoiti potilaitaan 1970-luvun lopulta lähtien perinteisen potilastyön lisäksi kliinisellä ravitsemushoidolla, jota kutsutaan tässä kirjassa myös termeillä ravitsemustukihoito, antioksidanttihoito ja tukihoito.
Kaarlo Jaakkola teki lääkärintyötä ajoittain vielä vuoteen 2017 asti. Lääketiede ja erityisesti ravitsemuslääketiede ovat edelleen hänen keskeisiä kiinnostuksen kohteitaan, ja hän seuraa alan kirjallisuutta ja tutkimusta innokkaasti.
Alansa pioneerina ja kehittäjänä Jaakkola on halunnut kirjoittaa kirjoja laboratoriomittauksiin perustuvasta antioksidanttihoidosta sekä lääkäreille että potilaille. Tämä kirja on Jaakkolan kuudes. Olen saanut olla toimittajana mukana tekemässä kutakin niistä.
Vaikka syövänhoito on lääketieteessä kehittynyt vuosikymmenten saatossa huimasti ja hoitotulokset ovat merkittävästi parantuneet, syöpään sairastuu ja kuolee edelleen tuhansia suomalaisia vuodessa.
Potilaalle syöpädiagnoosi ja sairaus itsessään ovat ankaria koettelemuksia, vaikka entistä suurempi osa potilaista paranee kehittyneiden lääketieteellisten hoitojen ansiosta. Syöpäpotilaan lääkäriltä saama tieto siitä, että mitään ei ole enää tehtävissä, on järkytys, jota tuskin kukaan haluaisi kohdata, itsellään tai läheisillään. Koska laboratoriomittauksiin perustuva ravitsemustukihoito ei kuulu Suomessa käypä hoitosuositusten piiriin, monet syöpäpotilaat hakeutuvat siihen usein epätoivoissaan, kun muut hoidot eivät ole auttaneet. Monet myös haluavat ravitsemushoidosta tukea muille syöpähoidoille.
Syöpätilastoja
Suomen syöpärekisterin vuoden 2017 -raportissa annetaan seuraavia lukuja:
”34 261 uutta syöpätapausta, joista miesten syöpiä oli yhteensä 6 831 ja naisten 5 957.
– 12 788 syöpäkuolemaa
– 280 704 sairastunutta on elossa
– 69 % on potilaiden viiden vuoden elossaoloaika.”2
Tilastokeskus puolestaan kertoo vuoden 2017 kuolemansyistä:
”Vuonna 2017 suomalaisten kuolemista 36 prosenttia aiheutui verenkiertoelinten sairauksista ja 24 prosenttia kasvaimista. − − Yleisimmät kuoleman aiheuttaneet syövät olivat keuhkosyöpä ja haimasyöpä. − − Miesten yleisimmät kuoleman aiheuttaneet syöpämuodot olivat edelleen keuhkosyöpä ja eturauhasen syöpä, naisten vastaavasti rintasyöpä ja keuhkosyöpä.
– Työikäisiä kuoli 2 400 kasvaimiin.”3
2. https://syoparekisteri.fi/assets/files/2019/10/sy%C3%B6p%C3%A42017_ raportti.pdf Suomen syöpärekisteri. Syöpä 2017. 24.10.2019.
3. https://www.stat.fi/til/ksyyt/2017/ksyyt_2017_2018-12-17_kat_001_fi.html (17.12.2018)
Kirja näyttää, miksi ja miten ravitsemustukihoito voi olla olennainen, biokemiaan perustuva tuki matkalla kohti syöpäpotilaan kokonaisvaltaisempaa tehokasta hoitoa.
Jokainen vaikeasta syövästä paraneminen ja elinajan piteneminen on merkittävä tapahtuma sairastuneelle ja hänen lähiomaisilleen, etenkin jos toivoa paranemisesta ei ole annettu.
Tämän kirjan lyhennetyt ja toimitetut, Kaarlo Jaakkolan syöpää sairastaneita potilaita koskevat hoitoyhteenvedot kertovat prosesseista, joissa ravitsemustukihoito on osoittautunut tärkeäksi osaksi parempaa elämänlaatua ja toipumista. Hoitoyhteenvedoista näkee myös, että Jaakkola on ollut täysin tietoinen mahdollisesta kritiikistä antioksidanttihoitoa kohtaan, ja on pohdiskellut itsekin kriittisesti ja tarkkaan hoito- ja paranemisprosessien syitä ja seurauksia.
Kaarlo Jaakkola toteutti vuosikymmenten aikana ravitsemustukihoitoa tuhansilla potilailla, joista monilla oli syöpädiagnoosi.
Ravintotekijävalmisteiden valikoima on vuosikymmenten aikana kehittynyt ja laajentunut hoitokokemusten ja uusien tutkimusten myötä. Jaakkolan tarkasti raportoimien syöpäpotilaiden hoitoyhteenvetojen joukosta on valikoitunut joukon potilaskertomuksia, joissa hoidon ja tervehtymisen syy-yhteys on erityisen kiinnostava. Kyseisissä tapauksissa hoitosuhteet ovat yleensä olleet pitkäaikaisia ja kertovat vaiheittain siitä, kuinka kliininen ravitsemushoito etenee, miten se vaikuttaa ja millä tavoin potilaat ovat sen kokeneet.
Koska syövän hoidossa kaksoissokkokokeita ei voida eettisistä syistä tehdä pienoisravintotekijöillä, on tärkeää, että ravitsemustukihoidon vaikutuksia tutkitaan ja tarkastellaan kaikilla muilla mahdollisilla kriteereillä. Parhaimmillaan antioksidanttihoito on yksilöllistä täsmähoitoa ravintovalmisteilla, jotka vähentävät elimistön hapetusstressiä ja käynnistävät paranemismekanismeja. Jaakkola toteaa:
”Kliininen ravitsemushoito voidaan käsittää laajemmassa mielessä immunoterapiaksi. Se on syövän perushoitoa, johon voidaan yhdistää muut tarvittavat hoidot kuten leikkaushoito, spesifinen immunoterapia, hormonihoito, sädehoito tai sytostaatit.”
Yhä useampi haluaa kohentaa terveyttään valitsemalla ravintonsa entistä tarkemmin. Vakavassa sairaudessa pelkkä ruoka harvemmin riittää korjaamaan tilannetta. Antioksidanttihoidossa yksittäisistä pienoisravintotekijöistä tulee paranemista edistäviä hoidollisia tekijöitä. Tässä kirjassa kerrotaan tarkemmin, miten ravitsemustukihoito toimii haasteellisia syöpäsairauksia hoidettaessa. Hapetusstressiteoria, joka on lääkeannostasoisen ravitsemushoidon perustana, on kiistatta osa sairauksien syntysyiden selitysmallia. Siihen perustuen antioksidanttihoito voisi olla nykyistä laajemmin keskeinen tukihoidon muoto syöpäsairauksissakin.
Kaarlo Jaakkolan tahdosta tämän kirjan toinen luku perustuu hänen laatimaansa katsaukseen Syöpäsairaudet WSOY:n kirjasarjassa Terveen Elämän Salaisuudet vuodelta 1989. Kirjasarja oli oman aikansa menestynyt, laaja pioneerityö täydentävän terveydenhoidon lähestymistapojen kartoittamisessa ja kuvaamisessa niiden rantautuessa Suomeen. Vaikka paljon on kirjasarjan ilmestymisen jälkeen muuttunut, artikkelin monet perusasiat pätevät yhä. Tästä syystä kyseinen katsaus on paikoin lyhentäen otettu Jaakkolan pyyntöä noudattaen mukaan rungoksi hänen näkemyksistään ja kokemuksistaan syöpäsairaiden hoidossa 1980-luvulta lähtien.
Kyseisen luvun laatikoissa olevat tiedot sekä alaviitteet on lisätty tekstiin toimitustyön yhteydessä vuosina 2018−20. Muutoin kulloisetkin ajalliset viittaukset liittyvät aikaan ennen vuotta 1989.
Nykypäivään liittyen Kaarlo Jaakkola painottaa tässä kirjassa kansainvälisesti arvostetun Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen terveysviraston, National Institute of Health:in eli NIH:n tutkijaryhmän vuonna 2010 julkaisemaa raporttia syöpäsairauksien syntymekanismien selvittämiseksi. Raportti vahvistaa näkemystä, joka Jaakkolalla ja hänen kollegoillaan on ollut 1980-luvulta lähtien. Tiivistetysti NIH:n vuosikymmeniä kestäneen tutkimuksen ydin on seuraava:
”Syöpää aiheuttavat tekijät, ns. pro-oksidantit (ROS) ja niitä estävät tekijät, antioksidantit, vaikuttavat syövän synnyn kehitysvaiheisiin. Normaalisolut eivät ole erityisen herkkiä hapetusstressille, jos niillä on riittävästi antioksidanttisuojausta. Kun solujen suojaus on eri syistä heikentynyt syövän syntyä aiheuttavien vapaiden radikaalien (ROS) vuoksi, voi soluja suojaavien antioksidanttien tehokkuus rajoittaa hapetusstressiä ja siten estää syövän syntyä.”
Tämän kirja luvussa Yhdysvaltojen terveysviraston sana painaa Jaakkola tarkastelee lähemmin kyseistä tutkimusta. Sen valossa ei ole liioiteltua todeta, että Jaakkola on mitä todennäköisimmin ollut edellä aikaansa.
Toki kritiikki ja epäily ovat väistämättömiä ja tarpeen missä tahansa uuden tai lääketieteen kaanonista poikkeavan hoidollisen lähestymistavan arvioinnissa. Kuten Kaarlo Jaakkola on kirjoittanut: ”Kun hoidon tarpeessa on monioireinen ja jopa vakavasti sairastunut ihminen, potilaan on vaikea löytää Suomessa lääkäriasiantuntijaa, joka osaa valita oikeat ravintolisät taudinkulun pysäyttämiseksi ja jo syntyneiden vaurioiden korjaamiseksi. Maailmassa on paljon sairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat sellaista lääkäriä, joka on perehtynyt ravitsemustieteeseen ja hallitsee sellaisen ravitsemuksen, joka pitäisi kurissa hapetusstressiä ja inflammaatiota.”
Asiantuntemattomaan kritiikkiin sekä asiantuntevien lääkärien vähäisyyteen ei ole yksinkertaista ja nopeaa ratkaisua, mutta toivottavasti keskustelu jatkuu rakentavissa merkeissä ja johtaa ajan mittaan potilasta hyödyttäviin ratkaisuihin.
Ken parantaa on oikeassa, on kulunut ilmaisu, mutta pitkälti totta. Tässä kirjassa lukijan etuoikeudeksi jää arvioida, mikä ehkäisee ja hillitsee syövän kasvua ja jopa parantaa. Jos ja kun syövälle avautuu toimiva, kliinisellä ravitsemushoidolla täydennetty hoitopolku kaikkien ulottuville perinteisten hoitojen rinnalla, se on kaikkien etu.
Lämpimät kiitokset kaikille kirjan tekemiseen osallistuneille, erityisesti Sirkka Maliselle, jota ilman tämäkään kirja ei olisi voinut syntyä.
Espoossa 1.4.2020
Saana Saarinen