Sienitutkija Aarre Rauhala mainitsee pakurista kirjassaan Kasvien sienitauteja (1958) ja hän tunnisti perinteisen teeaineksen pakuriksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1950 Karjalaan tekemällään tutkimusmatkallaan. Rauhala koetti 50-luvun alkupuolella saada lääketehtaita ja tutkimuslaitoksia tutkimaan pakuria, mutta kiinnostusta ei tuolloin löytynyt.
Luonnonkasvien ja sienten hyödyntämisen pioneeri, professori Toivo Rautavaara teki 1940-luvulla laajan ja uraauurtavan sieniselvityksen, joka käsittelee sienisadon koostumusta, suuruutta, käyttömahdollisuuksia, markkinointia ja arvoa sekä antaa yleistä tietoa suomalaisista sienistä. Rautavaaran kirjoissa mainitaan pakurin yleisistä ominaisuuksista ja käyttötavoista. Tämä on ostaltaan lisännyt merkittävästi pakurikääpätietoisuutta Suomessa.
Pakuritee tunnettiin sotavuosina Suomessa yleisesti ”tikkateenä” tai ”pakkulateenä”, jota käytettiin sikurinjuuren (Cichorium intybus) ja voikukanjuuren (Taraxacum officinale) tavoin kahvin korvikkeena. Korviini kantautui aikanaan mielenkiintoinen tarina pakurin käytöstä Venäjällä sotavankina riutuneelta, lopulta 40 kiloiseksi nääntyneiltä suomalaismieheltä. Hän kertoi raastaneesa ystävänsä kanssa vankileirillä pakurin vaaleamman osan viilalla pieniksi palasiksi ja keittivät teeksi. Edelleen hengissä olevan, yli 100-vuotiaan sotaveteraanin mukaan pakuri oli keskeisessä roolissa yleiskunnon ylläpidossa ja siinä, että hän ylipäätään on edelleen hengissä. Mies on juonut pakurista valmistettua teetä sotavuosista lähtien ja voi ikäisekseen poikkeuksellisen hyvin.
”Tikka tee on sieniaineksista valmistettu tuote, josta saadaan miellyttävän makuinen myrkytön juoma, jolla on ruuansulatuselimiin rauhoittava vaikutus.”
Pakurikäävän tiimoilta tehtiin Helsingin Yliopistossa 80-luvulla merkittäviä pioneeritutkimuksia, jotka osaltaan stimuloivat pakurin laajempaa kansainvälistä tutkimusta etenkin Aasiassa. Kun kysyin aikanaan Helsingin Yliopiston Farmasian laitoiksen vanhalta johtajalta, farmaseuttisen biologian professori Raimo Hiltuselta syytä pakuritutkimusten aloittamiseen, kertoi Raimo ajatuksen juontaneen juurensa pakurin perinteisestä asemasta kansanlääkkeenä Venäjällä, jossa sillä oli saatu lupaavia tuloksia etenkin maha-suolikanavan hoidossa.
Kirsti Kahlos aloitti pakurikääpätutkimukset vuonna 1984 työryhmänsä kanssa ja viimeisteli väitöskirjan aiheesta suhteellisen nopeasti, vuonna 1987. Keskeisinä tutkimuksen kohteina olivat sterolit. Tutkijaryhmä huomasi koeputkikokeissa pakurikäävän omaavan mm. immuniteettia sääteleviä, antiviraalisia, antifungaalisia sekä useiden eri syöpäsolujen kasvua hillitseviä ominaisuuksia.
Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?
Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan -15% edullisemmin tänään koodilla ”pakuri”!
Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin alennus aktivoituu.
© Mividata Oy ja Jaakko Halmetoja