Polysakkaridit, osa 3/3

Tämä artikkeli on ote Jaakko Halmetojan kirjoittamasta Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan kirjasta. Artikkelin muut osat pääset lukemaan seuraavista linkeistä.

Polysakkaridit, osa 1/3, Polysakkaridit, osa 2/3

Kiinnostus beetaglukaaneita kohtaan alkoi jo 1940-luvulla, kun tutkijat löysivät hiivasolujen kalvolta immuniteettia aktivoineen yhdisteen, jonka toimintamekanismia he eivät kuitenkaan vielä silloin ymmärtäneet. 60-luvulla Nicholas DiLuzio nimesi aiemmin zymosan-nimellä kulkeneen yhdisteen vaikuttavaksi ainesosiksi 1,3-beetaglukaanin. Tutkija itse kirjoitti raportissa beetaglukaanin omaavan antibakteeristen, antiparasiittisten, antiviraalisten ja antifungaalisten ominaisuuksien lisäksi kasvainten kasvua hillitseviä vaikutuksia.

80-luvulla Harvardin Yliopiston tutkija Joyce Czop selvitti beetaglukaaneiden immuniteettia stimuloivia toimintamekanismeja ensimmäistä kertaa laajemmin. Hän havaitsi 1,3 -beetaglukaanien kiinnittyvän makrofagien solukalvoilla oleviin reseptoreihin ja stimuloivan tätä kautta valkosolujen aktiivisuutta.

Vuonna 1975 Kansainvälisen Syöpäyhdistyksen tutkija, tohtori Peter Mansell pyrki selvittämään beetaglukaanien mahdollisia hyötyjä pahalaatuisesta melanoomasta kärsivien potilaiden hoidossa. Hän huomasi syöpäpotilailla merkittäviä vaikutuksia jo viidessä päivässä, ja osalle potilaista terapiamuoto toimi käsittämättömän hyvin.

Lähemmäs 2000-lukua tultaessa beetaglukaaneita on tutkittu monenlaisissa yhteyksissä. Kalatalous kärsi 80-luvulla pahoja kolhuja Norjassa haastavien bakteeri-infektioiden vuoksi, joita ei saatu kuriin lohille syötettyjen antibioottien avulla, koska bakteereista tuli nopeasti resistenssejä antibiootteja vastaan. Tuolloin tohtori Jan Raa kokeili uutta ideaa tilanteen ratkaisemiseksi ja syötti kaloille beetaglukaaneja, jonka ansiosta infektiot hävisivät nopeasti. Tämän jälkeen, viimeisten vuosikymmenien aikana beetaglukaaneita on tutkittu runsaasti varsinkin immuniteetin vahvistamisen ja säätelyn tiimoilta.

Eräässä kliinisessä placebo-kontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa 21:lle potilaalle oli suoritettu hyvin riskialtis paksusuolen leikkaus ja annettu viikon ajan joka päivä beetaglukaaneja. Tutkimusta johtanut tohtori Browder halusi selvittää kykenevätkö beetaglukaanit vahvistamaan potilaiden immuniteettia. Kokeessa havaittiin, että vain 9 %:lla beetaglukaaneja saaneista potilaista ilmeni haitallisia infektioita, verokkiryhmässä samaisen luvun ollessa 49 %.

Vaikka eri polysakkaridien toimintamekanismeista on ymmärretty laajojen tutkimusten valossa viimeisten vuosikymmenten aikana paljon, on kysymysmerkkejä edelleen ilmoilla paljon. Suurin osa tutkimuksista on esimerkiksi suoritettu koeputki- ja eläinkokeilla, joissa sokeriyhdisteitä on injektoitu suoraan eläinten elimistöön. Tämän johdosta on perusteltua esittää kysymys, imeytyvätkö korkean molekyylipainon yhdisteet oraalisesti nautittuna yhtä tehokkaasti elimistöömme? Kuinka vahvat alkoholiuutteet vaikuttavat polysakkaridien rakenteeseen ja tehoon? Miten pitkään eri polysakkaridien vaikutus kestää elimistössämme? Vaikuttaako kuumentaminen näiden molekyylien tehoon?

Toistaiseksi vasta muutamien sienilajien immuunipuolustusta moduloivan vaikutuksen hyödyntäminen on aloitettu laajemmin ja tulevaisuudessa ominaisuuksia tullaan varmasti löytämään lukuisista, tällä hetkellä vähemmän tutkituista lajikkeista.

Kaukoidässä laajalti käytössä olevat sienikuituvalmisteet ovat toistaiseksi saaneet laajamittaista lääketieteellistä arvostusta länsimaista vasta USA:ssa. Tärkeimmiksi katsotut polysakkaridit; siitakesinten lentinaani (Lentinula edodes), skitsofyllaani (Schizophyllum commune), silkkivyökäävän polysakkaridi-K (Krestin) ja polysakkaropeptidi PSP (Trametes versicolor) sekä koppelokäävästä eristetty Grifton-D (Grifola frondosa) ovat käyneet läpi useita kliinisiä koesarjoja, joissa on todettu näiden yhdisteiden kykenevän immunopuolustusta moduloimalla hidastamaan oleellisesti erilaisten syöpien leviämistä. Teho perustuu ilmeisesti elimistön sisäisen homeostaasin ylläpidosta vastaavien erikoistuneiden solujen, kuten sytotoksisten makrofagien, ja NKS:ien sekä kemiallisten viestimolekyylien kuten interleukiinien ja interferonien synteesin aktivoitumiseen ja tästä seuraavaan spesifiseen ja epäspesifiseen puolustusjärjestelmän tehostumiseen.

Lääkinnällisten sienet kouluttavat immuunijärjestelmäämme toimimaan tehokkaammin ja tasapainoisemmin.

Polysakkaridit eivät automaattisesti tarkoita beetaglukaaneja ja useiden sienivalmisteiden analysointimenetelmissä on havaittu merkittävia eroavaisuuksia. Pelkkä tuotteiden polysakkaridipitoisuus ei automaattisesti tarkoita beetaglukaanien määrää. Varmistu lääkinnällisistä sienistä valmistettuja uutteita hankkiessasi sokeriyhdisteiden tarkemmasta profiilista, koska useissa analyyseissä laitteet rekisteröivät beetaglukaanien analogeina toimivia, biologisesti arvottomia sokeriyhdisteitä yleisellä tasolla polysakkarideiksi. Usein lääkinnällisistä sienistä valmistetuissa uutteissa on standardoitu beeta- tai alfaglukaaneiden pitoisuuksia 20–40 % välille.

Beetaglukaaneja esiintyy pääasiassa pakurikasvannaisten vaaleanruskeissa sisäosissa.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?
Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan -15% edullisemmin tänään koodilla ”pakuri”!

Tilaa tästä!

Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin alennus aktivoituu.

Terveyssivut

Jaakko Halmetoja

Post Detail