Antioksidanttihoito laajassa mielessä tarkoittaa lääkehoitoa sellaisilla vitamiineilla, hivenaineilla, rasvahapoilla, aminohapoilla ja luonnonlääkkeillä, joilla on solujen rakenteita suojaava vaikutus. Hoidon laajuudesta, käytetyistä valmisteista, annoksista ja lääkityksen yksityiskohdista ollaan edelleenkin eri mieltä. Vitamiinien ja kivennäisaineiden päiväannokset ovat kuitenkin useimmiten paljon suurempia kuin saantisuositukset.
Antioksidanttihoidoissa on kiistelty mm. siitä, pitääkö potilaalle antaa vain niitä aineita, joiden puutteesta on selvä näyttö (verikokeet, hiusanalyysit) vai täytyykö antaa myös muita imeytymistä tukevia antioksidantteja. Useimmat Suomen hivenainelääkäreistä käyttävät laajennettua antioksidanttihoitoa sillä perusteella, että käytettäessä useita antioksidantteja puolustusjärjestelmämme vahvistuu pienemmillä annoksilla kuin käytettäessä yksittäisiä antioksidantteja. Useat antioksidantit tarvitsevat toisiaan omassa aineenvaihdunnassaan. Esimerkiksi C-vitamiini palauttaa hapettuneen E-vitamiinin toiminnalliseen muotoon. Toinen esimerkki on beetakaroteeni, joka voi hapettua elimistössä ja muuttuu pro-oksidantiksi (hapettumista edistävä aine), jolloin se lisää rasvojen hapettumista ja on elimistölle suorastaan myrkyllinen. Seleeni, C-vitamiini ja E-vitamiini estävät beetakaroteenin hapettumisen, jolloin se säilyttää antioksidanttivaikutuksensa.
Ravinnosta saatavat antioksidantit toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja tehostavat toinen toistensa vaikutusta. Sen vuoksi antioksidanttihoidossa käytetään useampia aineita, eikä vain niitä, joiden pitoisuudet analyyseissä ovat alhaiset.
Oikein valituilla ja toteutetuilla mittauksilla voidaan selvittää elimistön kivennäis- ja hivenaineiden, vitamiinien, ubikinonin ja rasvahappojen pitoisuuksia verestä tai sen osista, virtsasta, kudoksista tai hiuksista otetuilla näytteillä. Mittausten avulla voidaan arvioida annokset yksilöllisesti välttäen liian pieniä ja liian suuria lääkeannoksia. Seurannassa lääkitys voidaan lopettaa tai annoksia pienentää, kun todetaan kudospitoisuuksien nousu asiantuntijan asettamalle tavoitetasolle. Koska vitamiinien ja hivenaineiden puutosten takana voi olla kokonaan tai osittain ravitsemukselliset tekijät, kuuluu osaavaan hivenaine- ja antioksidanttihoitoon aina ruokailutapojen selvitys ja ruokavalio-ohjeet.
Antioksidanttihoito voidaan ajatella kuuluvaksi myös laajennettuun lääketieteelliseen hoitoon, sillä se vaatii aina lääkärissä käynnin ja asiantuntijan seurannan ja ohjauksen. Omin päin ei pidä ryhtyä lääkitsemään itseään suurilla vitamiinipitoisuuksilla, koska yhden ravintoaineen liian suuri annostus saattaa horjuttaa tasapainoa ja aiheuttaa häiriöitä muiden suojaravintoaineiden imeytymisessä ja aineenvaihdunnassa.
Kirjallisuutta: Jaakkola, K., Grans, L. : Amalgaamisairaudet ja antioksidanttihoito. Mividata Oy. 1994
Artikkeli: Provita Oy:n luontaistuotealan ammatillinen koulutus. Luonnonmukaisen terveydenhoidon kurssi (Lääkintäjärjestelmät. FM Marketta Hoogesteger. Ravitsemusterapeutti, MMM Marja Ruuti. 2016).