Antioksidanttijärjestelmä

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

Elimistöä suojaavaa mekanismeja kutsutaan antioksidanttijärjestelmäksi. Rappeutumissairauksissa taustalla on pitkään jatkunut tilanne, jossa elimistöön on kohdistunut paljon härskiinnyttäviä ja vaurioittavia aineita, kun taas suojaavia aineita eli antioksidantteja on elimistössä ollut liian vähän estämään tulipalonomaisesti eteneviä soluvaurioita.

Antioksidantti on kemiallinen molekyyli tai yhdiste, joka estää solurakenteiden hapettumista. Antioksidantit siis puolustavat elimistöä hapetusstressiä vastaan. Ne ovat avainasemassa soluvaurioiden ehkäisyssä ja korjauksessa. Ne osallistuvat myös tulehdusreaktioiden sammutukseen ja ovat siten välttämättömiä elimistön terveenä säilymiselle. Antioksidantit neutraloivat tautien syntyyn vaikuttavia tekijöitä ja pystyvät korjaamaan suojajärjestelmien heikkoja kohtia.

Professorit Halliwell ja Gutteridge ovat määritelleet antioksidatiiviset suojamekanismit seuraavanlaisesti:

Antioksidantit neutraloivat ehkäisymielessä vapaita radikaaleja joko entsyymireaktioiden välityksellä tai niiden kanssa reagoimalla.
Antioksidantit voivat vähentää happiradikaalien muodostusta pysäyttämällä tulipalonomaisia hapetusstressiprosessin erilaisia ketjureaktioita.
Antioksidantit voivat sitoa metalli-ioneja, jotka muuten voivat muuttua helposti reagoivista radikaaleista reaktiivisemmiksi.
Antioksidantit voivat korjata hapetusstressin aiheuttamia vaurioita kohdemolekyyleissä.
Antioksidantit voivat tunnettujen entsyymireaktioiden ja mm. ohjelmoidun solukuoleman kautta ”siivota pois” vaikeasti vahingoittuneita kohdemolekyylejä.
Antioksidantit osallistuvat soluvaurioiden korjaukseen
Antioksidanteilla on elimistön sopeutumismekanismeja tehostavia vaikutuksia.

Ihmisruumis pystyy käyttämään kaikkia yllä mainittuja mekanismeja. Nykyään monet tutkijat ovat sitä mieltä että antioksidatiiviset mekanismit tarjoavat lupaavimman hoitomenetelmän silloin, kun on kysymys rappeutumistautien hoidosta. On myös todettu, että monen kemiallisen lääkemolekyylin ja ravintotekijän hoidollinen vaikutus ainakin osittain perustuu kyseisten aineiden antioksidatiivisiin vaikutuksiin.

Rappeutumissairauksia ovat mm. verenpainetauti, sepelvaltimotauti ja muut verisuonten kalkkeutumiset, liikalihavuus, aikuisiän diabetes, niveltulehdukset, astma, allergiat ym. Rappeutumissairaudet ovat monivaiheisia. Niiden syyt ovat osin tuntemattomia ja vaikeusasteet yksilöllisiä.

Antioksidanttimekanismit ovat elimistön oma järjestelmä, joka ehkäisee vapaiden radikaalien vaikutuksia ja pysäyttää ketjureaktiona etenevän hapetusstressin. Tehokkaasti toimiva antioksidanttisysteemi korjaa jo syntyneitä vaurioita. Itse asiassa kyseessä on hyvin monimutkainen vapaiden radikaalien ja antioksidanttien vuorovaikutus elimistössämme.

Tavallisimpia antioksidantteja ovat A-, B-, C-, ja E-vitamiinit, ubikinoni sekä beetakaroteeni.

Tukihoidossa tärkeitä hivenaineita ja mineraaleja ovat seleeni, mangaani, sinkki, magnesium, kupari, kromi, vanadiini ja kalium.

Antioksidantit tarvitsevat toisiaan pystyäkseen toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkiksi E- ja C-vitamiinit yhdessä estävät rasvojen hapettumista. E-vitamiini puolestaan edistää seleenin tehoa. Antioksidanttihoito korjaa solutasolla tapahtuvia aineenvaihdunnan häiriöitä ennaltaehkäisten ja usein myös parantaen sairauksia. Se on tärkeä osa ravitsemushoitoa. Sen tavoitteena on tukea elimistön omia puolustus- ja korjausmekanismeja sairauksia vastaan. Noin 90 prosenttia rappeutumissairauksista johtuu ainakin osittain hapetusstressistä ja vapaiden radikaalien aiheuttamista vaurioista elimistössä.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Kaarlo Jaakkolan kirjoittama Vatsa kuntoon -pokkari tästä!

Tilaa tästä!

Terveyssivut

Kaarlo Jaakkola

Post Detail