Astmalääkkeet pois kerralla

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla kirjasta (lataa koko e-kirja NYT ILMAISEKSI tästä).

astmalaakkeet_poisSeuranta-aika 13 vuotta

Äiti toi keväällä 1984 potilaakseni 7-vuotiaan tytön, joka oli alle vuoden ikäisestä sairastanut usein korva- ja kurkkutulehduksia. Niiden vuoksi hän oli ollut 5 eri kertaa keskussairaalassa hoidettavana. Äiti arvioi, että 6 vuoden aikana olisi annettu antibiootteja säännöllisesti noin 10 kuuria. Osa antibioottikuureista ei tehonnut.

Laboratoriotutkimuksissa todettiin erittäin matala seleenitaso. Myös mangaani, sinkki ja A-vitamiini olivat melko matalia. Rasvahappotutkimuksessa todettiin merkittävä tasapainohäiriö. Pitkäketjuiset, monityydyttymättömät rasvahapot (EPA, DPA ja DHA) olivat matalia, ja tyydytettyjen rasvahappojen osuudet olivat koholla. Lääkityksen alettua tarvittiin vielä kaksi kertaa antibioottikuuri, mutta sen jälkeen kului useita vuosia ilman merkittäviä tulehduksia.

Vastaanotolla kolmen vuoden kuluttua ilmeni, että potilas oli ollut noin vuoden ajan ilman antioksidanttilääkkeitä. Infektiokierre oli alkanut sen jälkeen. Kolme antiboottikuuria oli annettu. Antioksidanttilääkitys jatkui puoli vuotta.

Vuonna 1995 potilas oli ollut ilman säännöllistä tukilääkitystä vajaan vuoden verran. Astmaa oli ollut noin kahden vuoden ajan. Se oli provosoitunut hotellissa, jossa oli kokolattiamatot. Potilas oli saanut astmalääkityksen, mutta hänen yleiskuntonsa oli heikko ja veriarvot huonot. Tyttö oli menossa lisätutkimuksiin ja luuydinpunktioon.

Uusissa ravintotasapainomittauksissa nähtiin jälleen merkittävät sinkin ja seleenin vajaukset. Myös ubikinoni ja beetakaroteeni olivat matalia. Runsas kuukausi tukilääkityksen alkamisesta vointi alkoi pikkuhiljaa parantua, mutta se ei ollut aivan yhtä hyvä kuin aikaisemmin.

Vuoden 1997 lopulla vastaanotolla todettiin, että potilaalla oli ollut hiustenlähtöä syksystä 1996 lähtien. Keväällä 1997 todettiin kotimaisen viljan sietohäiriö, lähinnä ohran. Sen jälkeen hän ei nauttinut kotimaista viljaa. Mahakivut ja ripulointi loppuivat pian sen jälkeen. Laboratoriotesteissä kovin selvää löydöstä kuitenkaan ollut. Potilaan terveys koheni sen jälkeen kun aloitettiin uuden ohjelman mukaisesti tukilääkitys. Keväällä 1997 hemoglobiini oli varsin matala, mutta uusissa laboratoriotesteissä syksyllä 1997 hemoglobiini oli hyvä. Flunssat loppuivat. Kolmen vuoden flunssakierre katkesi. Hiustenlähtö hidastui, muttei kokonaan pysähtynyt.

Kuudennella vastaanottokäynnillä syksyllä 2004 potilas muisteli, että tukilääkitysjakson aikana hiusten kasvu oli selvästi parempaa, mutta lääkityksen loputta hiukset olivat alkaneet uudelleen lähteä ja ohentua. Astmalääkkeitä potilas ei käyttänyt juuri lainkaan noin vuoden 1990 jälkeen. Hän lopetti ne omalla päätöksellään.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Päätimme, että parasta mitä meillä on antaa nyt kytevään tilanteeseen, on jakaa Antioksidanttiklinikoiden perustajan, erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla -kirja kokonaisuudessaan ILMAISEKSI!

Lataa NYT Kaarlo Jaakkolan kirja “Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla” ILMAISEKSI (norm. 35,90€) TÄSTÄ:

Lataa e-kirja ilmaiseksi tästä >> 

Sivulta löytyy myös 16 ilmaista käytännönläheistä terveysopasta, jotka ovat kaikki toistaiseksi ilmaiseksi ladattavissa (arvo 4,90 € / kpl). Tutustu oppaisiin ja lataa ne koneellesi tästä: http://biomed.fi/ladattavat-oppaat/

PS. Nyt on aika jakaa todellisen ravitsemushoitojen legendan viisauksia koko kansan avuksi! Anna myös läheisellesi mahdollisuus ilmaiseen terveystietoon ja laita e-kirjan ja oppaiden linkit jakoon somessa tai emaililla.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola