EPILOGI

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

Oppi-isäni Thomas Tallberg oli vuonna 1970 aloittanut Helsingin yliopistosairaalassa taudin levinneessä vaiheessa leikattujen munuaissyöpäpotilaiden hoidon kehittämällään syöpärokotteella, joka oli valmistettu potilaan omasta kasvaimesta ns. polymerisointitekniikalla. Kyseessä oli spesifinen immunoterapia, jonka yhteydessä potilaalle määrättiin tukihoitona tärkeimpiä lisäravinteita mukana keskeisimmät ns. perusantioksidanttivalmisteet. Tallbergin kehittämä syöpäpolymeerirokote on osoittautunut monessa taudissa tehokkaaksi. Se oli ollut turvallinen kaikille potilaille.
Pääsin seuraamaan immunologian dosentin Thomas Tallbergin tutkimuksia ja töitä keväällä vuonna 1976. Hän piti immunologista poliklinikkaa Helsingin yliopistosairaalan kirurgisen poliklinikan tiloissa. Polikliinista toimintaa seuratessani sain tutustua moniin potilaisiin. Tärkeintä oli huomata, miten huonoennusteiset, vaikeasti sairaat potilaat näyttivät suorastaan kukoistavan terveiltä. Minulle näytettiin leikattujen munuaissyöpäpotilaiden keuhkokuvia, joissa oli ollut nähtävissä suuret etäpesäkkeet. Yhdeksällä nämä pesäkkeet olivat hävinneet kokonaan eivätkä yleensä tulleet takaisin niin kauan kuin hoidot jatkuivat.

Kaarlo kuva miniPidin yksityisvastaanottoa aluesairaalan kirurgisen osaston ylilääkärin työni ohella. Päätin keväällä vuonna 1976 aloittaa ravitsemushoidot. Niitä kutsuttiin yleisesti antioksidanttihoidoiksi tai tukihoidoiksi.

Valitsin ensimmäisiksi potilaiksi ongelmallisia monioirepotilaita, jotka olivat käyneet vastaanotollani monta kertaa ja joita olin yrittänyt auttaa mahdollisimman järkevästi sen aikaisen perinteisen lääketieteen keinoin. Monet heistä olisivat kuuluneet sisätautilääkärin hoitoon. He kuitenkin halusivat pysyä potilainani.

Mieleeni on jäänyt eräs eläkkeellä oleva maanviljelijä Georg, jolla oli niin vaikea sepelvaltimokipu, että hän töin ja tuskin pystyi menemään tuvasta pihalle ja joutui nopeasti palaamaan takaisin. Hänellä oli kovia kipuja ja paljon yleisoireita. Georg kertoi vaivoistaan monisanaisesti puhuen ruotsinkielistä murretta, josta minun oli vaikea saada selvää. Olin valinnut etukäteen, että ensimmäiseksi suosittelisin juuri hänelle ravitsemushoitoja. Kirjoitin oppi-isäni mallin mukaisesti valitsemani vitamiini- ja hivenainelääkkeet ja pyysin häntä noin kuukauden päästä uudelleen vastaanotolleni.

Kuukauden kuluttua vastaanotolleni tulikin hyvin reipas henkilö, joka puhui varsin selvästi ymmärrettävää ruotsin kieltä Närpiön murteella. Georg sanoi, että hänen sydänkipunsa olivat vähentyneet ja muutenkin olo tuntui paljon terveemmältä. Olon kohetessa hän oli kesän aikana jaksanut liikkua ulkona. Tukilääkityksiä jatkettiin.

Kun hän seuraavan kerran tuli vastaanotolleni syyskesällä 1976, hän toi mukanaan maistiaisiksi hilloja, joita varten hän oli itse poiminut 40 litraa marjoja Närpiön soilta. Marjastusmatkoillaan soilla hänen aikuinen poikansa oli mukana ”vartijana”, joka tosin valitteli, että hänellä oli ollut vaikeuksia pysyä isänsä perässä vaikeasti liikuttavassa suomaastossa. Närpiön soilta poimitut hillat (suomuuraimet) maistuivat samalta kuin Lapissa, joka on syntymämaakuntani.

Myös muilla ravitsemushoitoja saaneilla potilailla tapahtui selviä muutoksia taudinkulussa niin hyvään suuntaan, että varsin pian olin vakuuttunut siitä, että ravitsemushoidot kuuluvat kehittyvään lääketieteeseen. Ne olivat niin tehokkaita, että mielestäni mahdollisimman monella potilaalla tuli olla mahdollisuus saada ravitsemushoitoja. Etenkin, kun tieto tautitapahtumien synnystä hapetusstressin kautta oli jo tuolloin tullut lääkäreiden ja tutkijoiden tietoon kansainvälisten tutkimusten pohjalta. Vuonna 1956 amerikkalainen professori Denham Harman julkaisi tautien syntyteorian, jota kutsutaan vapaaradikaaliteoriaksi ja kansanomaisesti hapetusstressiteoriaksi.

Hapetusstressi syntyy siksi, että oireiset ihmiset altistuvat erilaisille myrkyille samanaikaisesti kun heillä on puutteita suojaavien vitamiinien, hivenaineiden ja rasvahappojen saannissa.

Pidin yksityisvastaanottoja iltaisin ja viihdyin, koska sain hyvän kontaktin potilaisiin. Tieto tukihoitojen hyvistä tehoista levisi maassamme laajalle. Ongelmapotilaita suorastaan virtasi vastaanotolle. Olin varsin ahkera jatkaen vastaanottoja myöhään iltaan kirurgin päivätyön jälkeen. Hoidon hyvät tulokset olivat palkitseva motiivi.

Tuntui siltä, että tarvitsisin ”kättä pitempää” eli laboratoriotestejä, joilla selvitettäisiin elimistölle välttämättömien pienoisravintotekijöiden taseet puutostilojen toteamiseksi. Tilanne johti siihen, että halusin aloittaa vastaanotot pääkaupunkiseudulla, jolloin perustin Kruunuhaan Lääkärikeskuksen. Saimme kokoon ryhmän samoin ajattelevia työntekijöitä. Perustimme myös Mineraalilaboratorio Milan vuonna 1981. Valitsimme mittausohjelmiin keskeisimpiä vitamiineja sekä hiven- ja kivennäisaineita. Myöhemmin aloitettiin rasvahappojen mittaukset. Mila-laboratorion tietopankissa on nyt satojatuhansia mittaustuloksia kymmenientuhansien ihmisten näytteistä. Mittausten luotettavuus on ollut alalle vihkiytyneiden kemistien vastuulla. Mittaustarkkuutta on koko ajan testattu säännöllisin väliajoin kansainvälisissä testilaboratorioissa hyvin tuloksin. Milassa on tehty myös kolmen suomalaisen tutkijan väitöskirjojen vaatimat mittaukset.

Samoihin aikoihin vuonna 1981 kirurgian erikoislääkäri Heikki Tykkä oli saanut valmiiksi väitöskirjansa koskien etäpesäkkeitä muodostaneita munuaissyöpää sairastavien leikattujen potilaiden eloonjäämistä. Kontrolliryhmänä yliopistosairaalaan tulleista potilaista joka toinen oli perinteisen hoidon ryhmässä. Myös ns. historiallinen seurantaryhmä muodostettiin. Seurannassa oli siis kaksi ryhmää, 26 ja 31 potilasta, immunoterapiaryhmään kuului 40 potilasta. Immunoterapiaryhmässä potilaista 11 (26.5 %) oli elossa ja hyvässä kunnossa 5 vuoden kuluttua munuaisen poistoleikkauksen jälkeen. Samanaikaisen vertailuryhmän muodostamista potilasta vain yksi (2.8 %) selvisi 5 vuotta, mutta kuoli pian sen jälkeen. 21:lla immunoterapiaa saaneen hoitoryhmän potilaalla oli hoidon alkaessa röntgenkuvissa näkyvät keuhkojen etäpesäkkeet. Hoidon aikana kahden potilaan (10 %) etäpesäkkeiden läpimitta pieneni yli puolella ja yhdeksällä potilaalla (43 %) etäpesäkkeet hävisivät kokonaan useiksi vuosiksi.

Tallbergin ja Tykän tutkimukset ovat erityisen tärkeitä, koska ne osoittavat, että ihmisen immuunipuolustus pystyy poistamaan suuria syöpämääriä. Kymmeniä, parhaimmissa tapauksissa jopa satoja grammoja syöpäkasvainta on saatu häviämään immunoterapian avulla. Immuniteetin paraneminen on yleensä pitkäaikainen verrattuna perinteisellä hoidolla saavutettuihin hoitotuloksiin. Tykän väitöskirjan esittämä hoitotulos on edelleen paras levinneen munuaissyövän hoitotulos, mitä olen maailman kirjallisuudesta löytänyt.

EU:n parlamentti on vuonna 2006 velvoittanut jokaisen lääkärin tutkimaan ja selvittämään potilaansa aliravitsemusta. Tähän työhön tarvitaan myös laboratoriotestejä. Potilashoitotyö on tehokas tapa oppia lisää. Mitä vaikeampia potilaita hoitaa, sitä enemmän saa harjoitusta muiden potilaiden ravitsemushoitoon. Viime aikoina vastaanotollani on ollut pääasiassa sellaisia ongelmapotilaita, joiden hoito ei ole onnistunut riittävästi perinteisen lääketieteen keinoin ilman ravitsemushoitoja. Mielestäni ravitsemushoito kuuluu kunniakkaaseen perinteiseen lääketieteeseen.

Ystävällisin terveisin,
Kaarlo Jaakkola, kirurgian erikoislääkäri syksyllä 2011.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa nyt Kaarlo Jaakkolan kirjapaketti nyt kaikkien aikojen PARHAALLA -35% ALENNUKSELLA!
Käyttämällä koodia “kaarlo” saat tarjouksen käyttöösi.

Tilaa tästä >>

Nopea ohje tarjouksen käyttöön ostoskorissa:
Lisää teksti kaarlo, kohtaan ”Kupongin koodi”.
Paina ”Käytä kuponki” -nappia ja tarjous näkyy ostoskorissa.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola