Helpotusta ruoansulatukseen

Tämä artikkeli on ote Marja Ruutin kirjoittamasta Terve maksa kirjasta.

pahkina_siemenetSiemenet ja pähkinät ovat kova pala ruoansulatukselle, jos ne vain pureskellaan puolihuolimattomasti sellaisenaan. Sulavuutta helpottavat ainesten liotus ja jauhaminen. Näitä ruoanvalmistusmenetelmiä harrastetaan elävässä ravinnossa, jossa pyritään tekemään raakaruoka mahdollisimman hyvin imeytyväksi. Hygienia on tärkeää, kun liotellaan eli siemenet huuhdellaan huolella. Siemenet voi jauhaa myös kuiviltaan ja antaa ennen syömistä vähän aikaa turvota nesteessä. Myös valmiiksi jauhettua manteli- tai siemenjauhetta voi käyttää (saa ruokakaupoista ja terveyskaupoista). Tehosekoitettuja, kuumentamattomia smoothie-juomia ei kannata säilyttää jääkaapissakaan puolta vuorokautta kauempaa. Maku kärsii, mutta ennen kaikkea mikrobimaailma lisääntyy arvaamattomasti.

Hyvä tehosekoittaja on hyödyllinen. Jos sellaisen hankkii, kannattaa valita kone, joka tarvittaessa jauhaa siemenet hienoksi ilman liotustakin kuiviltaan. Lasikannu kestää pitkään naarmuuntumatta ja on muovia hygieenisempi. Kannun pohja terineen on hyvä irrottaa ja pestä huolella jokaisen käytön jälkeen, muuten uurteissa alkaa pesiä haitallinen mikrobisto, joka siirtyy smoothien mukana vatsaan asumaan.

Ruokien yhdistelysääntöjä suositellaan usein parantamaan ruoansulatusta. Säännöissä on perää: proteiinipitoinen ruoka kuten liha ja kala sulaa paremmin kasvisten kuin viljan tai perunan kanssa syötynä. Tällä voi olla laajemminkin merkitystä terveydelle, sillä kovan rasvan on todettu nostavan enemmän kolesteroliarvoja, jos sen kanssa nautitaan nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja.

Usein suositellaan aterian aloitukseksi tuoresalaattia ja kypsennetyn ruoan nauttimista vasta sen jälkeen. Näin on hyvä menetellä, jos vatsassa tuntuu hyvältä. Kokeile kuitenkin lämpimän ruoan nauttimista ensimmäiseksi, jos ruoansulatus on heikko ja varsinkin, jos palelet herkästi. Vatsaan tuleva kylmä salaatti verottaa kehon lämpöä, mutta ensin nautittu lämmin ruoka tuo lämmön vatsan seudulle, parantaa verenkiertoa ruoansulatuselimiin ja edistää ruoan sulamista.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?
Tilaa Marja Ruutin Terve maksa -kirja nyt -15% alennuksella alennuskoodilla ”tervemaksa”!

Tilaa tästä!

Lisää koodi ”tervemaksa” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin alennus astuu voimaan.

© Mividata Oy ja Marja Ruuti