HOITOESIMERKKEJÄ KAARLO JAAKKOLAN POTILAISTA – INFEKTIOKIERRE LOPPUI

Tämä artikkeli on ote Antioksidanttiklinikoiden perustaja Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

Kaikki hoitoesimerkit julkaistaan asianomaisten potilaiden kirjallisella luvalla. Tapausselostuksia on lyhennetty. Tunnistettavat tiedot on poistettu.

Vuonna 1966 syntyneen potilaan terveys oli alkanut heikentyä vuosi vuodelta. Viiden vuoden aikana hänellä oli ollut infektiokierteitä hengitysteissä; hän oli saanut keskimäärin jopa kymmenkunta antibioottikuuria vuodessa. Viime vuosina tulehdus oli ollut lähes jatkuvaa. Vuosi sitten infektio oli niin paha, että lääkärit epäilivät verenmyrkytystä. Maksaentsyymit olivat olleet useissa mittauksissa koholla 20 vuoden aikana ja 6–7 vuoden aikana koholla joka mittauksessa.

Potilas oli parinkymmenen vuoden ajan ollut kiinnostunut vitamiineista ja pyrkinyt käyttämään niitä myös itselääkintänä. Viime vuosina hän oli käyttänyt jatkuvasti mm. amerikkalaisia vitamiinivalmisteita. Potilas oli ollut myös korvalääkärin tutkittavana. Kurkunpäästä löytyi haavauma-alue.

Potilasta hoitaneet lääkärit eivät hyväksyneet potilaan omaa hiivatulehdusepäilyjä, ja useat sanoivat, että sellaista tautia ei ole olemassakaan. Oireina oli löysävatsaisuutta, ilmavaivoja ja ajoittaisia vatsakipuja. Potilaalla oli ollut lapsesta lähtien päänsärkyä. Tulehdusten ja oireiden lisääntyessä myös päänsärky lisääntyi. Hänelle kehittyi myös merkittävä väsymys vuosien mittaan tautiprosessien edetessä ja oireiden pahentuessa. Potilaan mielestä hänen sairastumisensa krooniseen väsymysoireyhtymään oli hyvin lähellä.

Vastaanotolla huhtikuussa 2008 valitsin ensimmäiseksi yleiskuntoa nostavia ns. perusantioksidanttivalmisteita sekä hengitysteiden infektioita kurissa pitäviä luonnonantibiootteja, probiootteja ym. lisäravinteita.

Potilas totesi, että tukihoidon alkamisen jälkeen kahdessa ja puolessa kuukaudessa tapahtui huikea, myönteinen olotilan muutos. Suositin pontevaa tukilääkitystä edelleen lähes samoilla annoksilla.

Kolmen kuukauden kuluttua pienoisravintotekijöiden tasemittauksissa todettiin, että B1-vitamiinin, mangaanin ja seleenin taseet olivat nousseet tavoitealueelle. Sinkkiarvo oli jonkin verran noussut. Rasvahappotaseet olivat nousseet tavoitealueille. D3-vitamiini osoittautui merkittävän matalaksi. Mittaustulosten perusteella hienosäädettiin ravintolisien annoksia.

Kolmen kuukauden kuluttua tilanne koheni entisestään. Lomamatkan aikana potilas sairastui pitkäkestoiseen mahatautiin. Sen jälkeen uloste oli ollut ripulimainen. Kaiken kaikkiaan muutokset terveydentilassa tukilääkityksen aikana ovat olleet kuitenkin hämmästyttävän hyviä.

Vastaanotolla arvioitiin tukilääkityksen hienosäätöä. Laadin uuden tukilääkitysohjelman. Pidin mahdollisena, että löysävatsaisuuden taustalla saattoi olla kotimaisen viljan sietohäiriö. Siksi suosittelin vehnän, ohran ja rukiin poisjättöä ainakin kuukaudeksi ja varovaista kokeilua sen jälkeen. Potilas pystyi käyttämään tavallista maitoa vaikka litran pari vuorokaudessa ilman suolioireita. Hän oli ottanut vahvan maitohappobakteerivalmisteen, annospussillisen probiootteja (100 miljardia) kerran viikossa. Se tehosti suoliston tyhjenemistä.

Potilas laski tukihoidon kustannukset noin puolentoista vuoden ajalta. Summa oli 5 000 euroa. Se sisälsi laboratoriotestit, lääkärinpalkkiot ja lisäravinteet. Kustannus oli 7,42 euroa hoitopäivää kohti. Hän arvioi investoinnin hyötyjä seuraavasti: Ennen ravitsemushoidon alkua hänellä oli ollut noin viiden vuoden ajan kurkunpään seudussa haavauma, johon mitkään hoidot eivät olleet tehonneet.

Ravitsemushoidon alettua haavauma parani nopeasti ja kurkkukipu loppui. Huomioon ottaen pitkäaikaisen vaikean väsymystilan ja monien muiden stressaavien oireiden loppumisen, hän ei pitänyt kustannuksia suurina huomioon ottaen hoidon vaikutukset työkykyyn. Omasta mielestään hän ei olisi kyennyt jatkamaan fyysisesti ja henkisesti rasittavan ammatin harjoittajana kovinkaan pitkään kevään 2008 jälkeen, ellei tukilääkitystä olisi aloitettu.

Pitkäaikaisten tautiprosessien taustalla on usein mikrobien, kuten bakteerien pesäkkeitä eli infektiofokuksia. Tehokkaalla ravitsemushoidolla voidaan bakteerien leviämistä muualle verenkiertoon ja tautitapahtumia rajoittaa koko elimistössä.

Oletko harkinnut hakeutuvasi ravitsemukseen erikoistuneen lääkärin hoitoon esim. infektiokierteen vuoksi?
Lähetä nyt yhteydenottopyyntö Antioksidanttiklinikan lääkärin ajanvarausta varten tästä.

Lähetä tästä!

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola