Homeopatian historia ja taustaa
Homeopatian kehittäjänä pidetään 1700-luvun lopulla elänyttä saksalaista lääkäriä ja yleisneroa Samuel Hahnemannia. Hänen suurin oivalluksensa lienee se, että hän ryhtyi kokeilemaan eri lääkeaineiden ja niiden eri laimennosten vaikutusta terveeseen ihmiseen, lähinnä itseensä. Hän havaitsi tällöin, että lääke, jonka tiedettiin parantavan tiettyä sairautta, sai terveessä ihmisessä aikaan ko. sairauden kaltaisia oireita.
Tästä oivalluksesta tuli homeopatian perussääntö, ns. similia-sääntö:
“SIMILIA SIMILIBUS CURENTUR” = samankaltainen parannettakoon samankaltaisella
Periaate ei ollut sinänsä uusi; se oli tunnettu jo antiikin Kreikassa. Hahnemann oli kuitenkin ensimmäinen, joka ryhtyi tutkimaan asiaa systemaattisesti.
Homeopatian toinen perussääntö on ns. pienimmän mahdollisen annoksen eli minimiannoksen laki. Pienin mahdollinen annos on se annos, joka antaa juuri ja juuri tarpeeksi suuren ärsykkeen kehon omien, parantavien voimien liikkeelle saamiseksi, eikä yhtään enempää.
Homeopatian yhteydessä saatetaan käyttää termiä “laimennos”. Sanonta on hiukan harhaanjohtava: kysymys ei ole tavallisesta laimentamisesta. Kansainvälisesti käytetään termiä “potensointi”.
Potensointi tapahtuu seuraavasti:
Alkoholiin liuotettua lääkeainetta, ns. perustinktuuraa, laimennetaan alkoholilla esim. suhteessa 1:10. Saatu laimennos dynamisoidaan ravistamalla sitä voimakkaasti 100 kertaa; nykyisin ravistaminen tapahtuu yleensä koneellisesti. Yllä kuvattu ensimmäinen laimennos, ensimmäinen potenssi, merkitään D1. Kun D1 -laimennos laimennetaan edelleen 1: 10 ja dynamisoidaan, saadaan toinen laimennos eli potenssi, D 2. Näin jatketaan kymmen-, sata- tai jopa tuhatkertaisiin laimennoksiin asti. Toinen perustinktuura laimennos on 1:100. Esimerkiksi Circlum Farmasia Oy:n Fimean rekisteröimät valmisteet ovat tuota centima-kantaa 1:100 ja niitä on ollut myynnissä yli 20 vuotta. Vahvempia potensseja on myös rekisteröity eli Suomesta saa myös LM ja M potensseja.
Kun laimennosaste on D23 tai sitä korkeampi, valmisteesta ei enää löydy alkuperäistä ainetta millään kemiallisella analyysimenetelmällä; sitä ei ole molekyyliäkään annosta kohti. Kuitenkin vielä paljon korkeammatkin laimennokset on kokemusperäisesti havaittu tehokkaiksi. Ilmeisesti laimentamista voitaisiin jatkaa äärettömiin ja valmiste säilyttäisi tehonsa, kunhan se on laimennettaessa myös dynamisoitu. Kokemuksen mukaan pitkäaikaisten, piilevien ja psykosomaattisten sairauksien tai oireyhtymien hoitamiseen tarvitaan korkeampia laimennoksia kuin lyhytaikaisten, fyysisten ja selväoireisten.
Nykytiede ei pysty selittämään, miten pitkälle laimennetut homeopaattiset valmisteet vaikuttavat. Ilmiön selittämiseksi on esitetty useitakin teorioita mm. informaation siirtymisestä. Lääkkeiden vaikutus sinänsä on kylläkin todistettu; esimerkiksi Länsi-Saksassa ja Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia satojen koehenkilöiden avulla. Lue lisää tutkimuksista www.homeopaatit.fi
Klassinen homeopatia noudattaa Samuel Hahnemannin menetelmää lähes sellaisenaan. Potilaalle annetaan yhtä lääkettä kerrallaan kokonaisoirekuvan mukaisesti. Käytetään minimiannosta, joka saattaa olla yksi helmi. Lääkettä valitessa otetaan huomioon, onko kyseessä akuutti vai krooninen oire, potilaan mielentila, oireiden paheneminen/paraneminen, ruokamieltymykset, suvussa esiintyvät sairaudet jne. Menetelmä vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja ammattitaitoa, eikä juuri sovi itselääkintään. Kerran saavutetut tulokset ovat yleensä pysyviä.
Kliininen homeopatia on toinen, uudempi suuntaus. Lääkkeet valitaan taudin oireiden mukaan ja niitä annetaan yleensä päivittäin. Tarpeen mukaan käytetään useita lääkkeitä yhtaikaa, joskus valmiina sekoituksina. Tulokset näkyvät nopeasti, mutta saattavat olla lyhytaikaisia. Kokemus viittaa siihen, että jos kliinistä homeopatiaa on jo käytetty, klassisen homeopatian tehokas soveltaminen on sen jälkeen vaikeampaa.
Homeopaattisten valmisteiden raaka-aineina voidaan ainakin teoriassa käyttää mitä tahansa ainetta, mikä saa terveessä ihmisessä aikaan sairausoireita. Se, että raaka- aineina on useimmiten rohdoskasveja, johtuu suureksi osaksi historiallisista syistä: Hahnemann käytti kokeisiinsa ennen kaikkea omana aikanaan yleisesti käytettyjä lääkeaineita, siis rohdoskasvien uutteita. Lisäksi homeopaattisia lääkkeitä on valmistettu jo Hahnemannin aikoina myös kivennäisaineista ja niiden yhdisteistä sekä eläinkunnan tuotteista (esim. mehiläisen- ja käärmeenmyrkky, mustekalan muste). Oman ryhmänsä muodostavat sairauspesäkkeistä valmistetut ns. nosodit. Nyky-homeopatiassa käytetään myös kemiallisten lääkkeiden, rokotteiden, antibioottien yms. potensointia.
Homeopaattisesti laimennettujen valmisteiden suurimpia etuja lienee se, ettei niillä ole haittavaikutuksia, vaikka raaka-aine sellaisenaan olisi haitallinen tai myrkyllinenkin. Alhaisimmilla laimennoksilla, D1 – D3, saattaa olla myrkkyvaikutus, jos raaka-aineellakin on. Suomen lainsäädäntö on ottanut tämän seikan huomioon: jos raaka-aineena on apteekkitavaraa, saa yllämainittuja laimennoksiakin myydä vain apteekissa ja niille täytyy hakea myyntilupa rohdosvalmisteena. Korkeampia laimennoksia sen sijaan saa myydä muuallakin, koska niillä ei ole kemiallista vaikutusta.
Joskus homeopaattisen valmisteen nauttiminen saattaa aluksi pahentaa oireita. Tätä ns. paranemisreaktiota pidetään merkkinä siitä, että lääke tehoaa ja elimistön omat, parantavat voimat ovat lähteneet liikkeelle. Mutta eräs homeopatian sääntö on myös olemassa: ”Tärkeintä ei ole potenssi vaan aine”, joten kaikilla vahvuuksilla, jos vain aine on potilaan oirekuvaan oikea, saadaan tulosta. Sitten vaan seuraavalla käynnillä muutetaan potenssia – yleensä nostetaan-, jos vaikutus ei ollut riittävä.
Tärkeitä seikkoja homeopaattisten lääkeaineiden nauttimisesta:
-Lääkeaine tulisi panna kielelle ja antaa sen liueta siinä
– Kahteenkymmeneen minuuttiin ennen ja jälkeen lääkeaineen ottamisen ei suuhun saisi panna mitään: ei ruokaa, juomaa, hammastahnaa, tupakkaa eikä muita lääkkeitä
– Lääkeaineita voi turvallisesti antaa vanhuksille, lapsille
– Ne eivät ole myrkyllisiä eivätkä aiheuta riippuvuutta
– Ne eivät sotke tavallisten lääkkeiden vaikutusta. Tavallisten lääkkeiden ottamista voidaan jatkaa, mikäli se on tarpeellista. Niitä ei kuitenkaan tulisi laittaa suuhun samanaikaisesti homeopaattisten lääkkeiden kanssa. Jos mahdollista, lääkkeiden ottamisen välillä pitäisi odottaa noin kaksikymmentä minuuttia.
-Ne muuttuvat tehottomiksi, jos ne pääsevät putoamaan purkista lattialle, jos niitä käsitellään tarpeettomasti, jos ne kuumenevat tai ovat alttiina auringonvalolle
-Ne pitäisi säilyttää valolta suojattuna normaalissa huoneenlämmössä, hyvin suljettuna. Lasipullossa lääkeaineet säilyvät tehokkaina useita vuosia. Lähellä ei saa olla voimakastuoksuisia aineita, kuten hajusteita, antiseptisiä aineita, linimenttejä tms. Biokemian & homeopatian väliset erot
Artikkeli: Provita Oy:n luontaistuotealan ammatillinen koulutus. Luonnonmukaisen terveydenhoidon kurssi (Lääkintäjärjestelmät. FM Marketta Hoogesteger. Ravitsemusterapeutti, MMM Marja Ruuti. 2016).