Keuhkoahtaumataudin eteneminen hidastui merkittävästi

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla kirjasta (lataa koko e-kirja NYT ILMAISEKSI tästä).

keuahkoahtaumatauti_helpottiSeuranta-aika yli 5 vuotta

Vuonna 2002 vastaanotolleni tuli 65-vuotias mies. Hän oli ollut keuhkopoliklinikan potilas vuodesta 1983 lähtien. Struumaleikkauksen jälkeen potilas oli alkanut sairastaa hengitysteiden tulehduksia. Hänellä oli toistuvasti keuhkoputkitulehduksia ja kaikkiaan 15 kertaa keuhkokuume. Joka kerran hän sai antibioottilääkityksiä, jotka häiritsivät mahasuolikanavaa. Hänellä todettiin myös keuhkoahtaumatauti.

Aikoinaan potilaalla oli ollut keuhkosairauteen kortisonilääke, avaava suihke. Potilaalla oli oma PEF-mittari, jonka lukemat näyttivät toistuvasti matalia arvoja.

Potilaalla oli ollut viiden vuoden ajan aamuisin kova yskänärsytys, jolloin erittyi sitkeää liimamaista limaa. Kun se lähti liikkeelle ja irtosi, yskä loppui.

Potilaalla oli ollut jo parin vuosikymmenen aikana tulehduskierteitä hengitysteissä, ja antibioottien käyttö on johtanut merkittävään mahasuolikanavan bakteerikannan haitallisiin muutoksiin. Kyseessä oli ilmeisesti myös hiivan ylikasvua. Aloitettiin laaja-alainen farmakologinen tukilääkitys tavoitteena kunnostaa limakalvot ja perusimmuniteetti. Samalla annettiin luonnonantibioottilääkitys. Kuukauden kuluttua arvioitiin alkulääkityksen teho ja hienosäädettiin ja täsmennettiin lääkehoitoa samalla kun potilas raportoi tuloksista.

Aamuinen yskänärsytys oli alkanut vähentyä jo kahden viikon sisällä, jolloin liman nousu tehostui. Aikaisemmin potilas joutui yskimään 1−1½ tuntia hengitysteitään avoimiksi ja vapaiksi sitkeästä limasta. Yskimisaika lyheni noin 30−45 minuuttiin. Yskänärsytyksen voimakkuus lieveni potilaan arvion mukaan noin kolmanneksella. Myös potilaan suutulehdus ja kielen oireet helpottivat huomattavasti.

Keuhkojen TT-kuvauksessa nähtiin molempien keuhkojen alaosassa noin senttimetrin läpimittaiset ontelot molemmin puolin. Keuhkopoliklinikalla ei määrätty lääkitystä, jolloin potilaan kunto yhä huononi. Muutaman kuukauden kuluttua potilas joutui hakeutumaan terveyskeskukseen voimakkaan keuhkoputkitulehduksen oireiden vuoksi. Hänelle määrättiin kolmen vuorokauden antibioottikuuri, mistä oli selvästi apua. Vaikka tilanne parani, potilaalla oli tunne, että hän ei ollut kunnossa. Yskää oli edelleen runsaasti.

Oli ilmeistä, että potilaalla on kehittynyt selkeä limaismärkäinen krooninen keuhkoputkitulehdus. Hän tarvitsi pitkäaikaista antibioottilääkitystä, joten kirjoitin hänelle antibioottikuurin. Suosittelin myös greippiuutetta ja sinkkilääkitystä. Myös muu tukilääkitys tarkistettiin. Kontrolli sovittiin noin kuukauden päähän.

Potilas arveli itse, että TT-kuvissa näkyneet ontelot molemmissa keuhkoissa olivat kehittyneet vaikean keuhkotulehduksen seurauksena vuotta aiemmin. Hän oli saanut viikon ajan tiputushoitoa ja suun kautta antibioottikuurin. Omasta mielestään hän ei koskaan kunnolla toipunut keuhkotulehduksesta.

Vuoden kuluttua vastaanotolla ilmeni, että selvää infektiota ei ollut enää tullut. Suoliston oireet olivat loppuneet ja suoli toimi hyvin. Myös iho oli tervehtynyt. Tuttavat olivat ihmetellet ihon paranemista. Hengitysteiden limaisuus oli ollut lähes oireetonta 3 kuukautta, ja pitkäaikainen yskä oli lähes kokonaan hävinnyt. Hän oli jaksanut käydä sienestämässä ja marjastamassa.

Potilas oli käyttänyt 8 rohdon mikstuuraa aina kun hengitystieoireita oli ilmaantunut. Mikstuuraa oli kulunut neljän pullon verran vuodessa. Hän kertoi, että valmisteen vaikutus oli nopea. Viimeistään seuraavana päivänä oire oli jo lieventynyt.

Kolmen vuoden kuluttua seuraavalla vastanotolla todettiin, että tukilääkitys oli jatkunut ns. ylläpitoannostasolla koko ajan. Hengitysteiden suhteen tilanne oli pysynyt varsin hyvin hallinnassa.

Potilas oli käynyt kerran vuodessa keuhkopoliklinikalla. Sydämen ja keuhkojen toiminta olivat pysyneet varsin vakaina.

Hoidon alkamisen jälkeen potilaalla oli ollut keuhkokuume vain kaksi kertaa, verrattuna hoitoa edeltäneeseen aikaan, jolloin niitä oli ollut 15 ja keuhkoputkitulehduksia vielä useammin. Hänelle saattoi yhä tulla joskus liikkeellä olevan flunssan yhteydessä keuhkoputkitulehdus. Potilas kertoi nykyisin pärjäävänsä hyvin hengitystietulehduksen kanssa. Hänen mukaansa bronkiitti ja keuhkoahtaumatauti eivät olleet käytännössä juuri lainkaan edenneet sinä aikana, kun hän oli saanut ravitsemushoitoa eli viimeiset kymmenkunta vuotta.

Keuhkolääkärit olivat todenneet, että keuhkoahtaumatauti ei parane vaan tulee etenemään hankalaan loppuun saakka. Vaikka terveydentilan selkeä paraneminen 5 vuoden aikana oli antioksidanttihoidon myötä ilmeinen tosiasia, eikä invaliditeetti ollut lisääntynyt, keuhkolääkärit eivät olleet innostuneita perehtymään ravitsemushoidon toteutumiseen. Se oli kummastuttanut potilasta. Ainoastaan yksi keuhkolääkäri halusi kuunnella potilaan raporttia hoitomenetelmästä. Hän oli sanellut sairaskertomuksiin potilaan kertomana, että keuhko-oireiden korjaantuminen oli liittynyt siihen, että potilas oli aloittanut antioksidanttihoidon ja päässyt muuttamaan pois hometalosta.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Päätimme, että parasta mitä meillä on antaa nyt kytevään tilanteeseen, on jakaa Antioksidanttiklinikoiden perustajan, erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla -kirja kokonaisuudessaan ILMAISEKSI!

Lataa NYT Kaarlo Jaakkolan kirja “Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla” ILMAISEKSI (norm. 35,90€) TÄSTÄ:

Lataa e-kirja ilmaiseksi tästä >> 

Sivulta löytyy myös 16 ilmaista käytännönläheistä terveysopasta, jotka ovat kaikki toistaiseksi ilmaiseksi ladattavissa (arvo 4,90 € / kpl). Tutustu oppaisiin ja lataa ne koneellesi tästä: http://biomed.fi/ladattavat-oppaat/

PS. Nyt on aika jakaa todellisen ravitsemushoitojen legendan viisauksia koko kansan avuksi! Anna myös läheisellesi mahdollisuus ilmaiseen terveystietoon ja laita e-kirjan ja oppaiden linkit jakoon somessa tai emaililla.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola