Kihti yleistyy vyötärölihavuuden myötä

Tämä artikkeli on ote Marja Ruutin kirjoittamasta Terve maksa kirjasta.

Kihti ei ole varsinaisesti maksan sairaus, mutta liittyy maksaan. Kihdille tunnusomaiset tuskaiset nivelkivut johtuvat veren liiallisesta uraattipitoisuudesta. Uraatti eli virtsahappo on kuona-aine, jota syntyy maksan aineenvaihdunnassa kehon omista solujätteistä, puriiniemäksistä, tai ravinnon mukana tulevista vastaavista aineista.

kihti_ylipaino_alkoholi

Kihti yleistyi Suomessa 1970-luvulla samaa vauhtia keskioluen käytön ja verenpaineen alentamiseen käytettyjen nesteenpoistolääkkeiden kanssa. Muutama vuosi sitten tauti väheni, kun diureettien tilalle tuli muita lääkkeitä. Viime vuosina kihtikohtauksia on syntynyt taas yhä useammalle ylipainon ja alkoholin käytön myötä. Varsinkin vyötärölihavuus ja koko metabolisen oireyhtymän oirekirjo altistavat kihdin synnylle. Lisäksi yleistynyt makeiden virvoitusjuomien käyttö on osallisena siinä, että kihdin esiintyminen on kaksinkertaistunut, tauti vaikeutunut ja kustannukset terveydenhuollolle kasvaneet.

Alkoholin nauttiminen sekä lisää veren uraattia että vähentää sen poistumista munuaisten kautta.

Nesteenpoistolääkkeet altistavat kihdille poistamalla elimistöstä emäksisyyttä ylläpitävää kaliumia. Kihtiä ehkäisee kasvisten säännöllinen käyttö, sillä kaikissa kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa on kaliumia. Kasvisvoittoinen ruokavalio on siis kihdin hoitoa, kuitenkin niin, että vältetään sieniä ja palkokasveja niiden sisältämien puriiniaineiden takia.

Kihti on elämäntapasairaus, joka hoituu kohtuullisella ruokavalion tarkkailulla ja alkoholirajoituksella, mutta 50 000 suomalaista hoitaa sitä Kelan korvaamilla lääkkeillä. Ruokavalion puoleen kannattaa nyt kääntyä sekä ehkäisyssä että hoidossa, sillä kihti ilmenee yhä useammin muodossa, johon lääkkeet eivät tuo apua. Samalla kasvisvoittoinen ruokavalio ehkäisee monia muita maksan ja muiden elinten aineenvaihduntaan liittyviä hankaluuksia. Jokainen kihtipotilas löytää hyvän ruokavalion, ankeita aterioita ei tarvitse nauttia. Kelan rahoille löytyy muutakin käyttöä.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Marja Ruutin uutuuskirja Terve maksa nyt -15% alennuksella koko tilauksen loppusummasta koodilla ”tervemaksa”!

Lue lisää tästä >> 

Nopea ohje alennuksen käyttöön ostoskorissa:
Lisää teksti tervemaksa, kohtaan ”Kupongin koodi”.
Paina ”Käytä kuponki” -nappia ja alennus näkyy ostoskorissa.

© Mividata Oy ja Marja Ruuti