Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Syöpäsairauksien ravitsemushoito tapausselostusten valossa -kirjasta
Ravitsemushoito tapausselostuksen valossa
Jotta lukija saisi jo aluksi käsitystä ravitsemustukihoidon tehosta syövän hoidossa, seuraavassa luvussa on tapausselostuksena hoitoyhteenveto, jossa syöpäpotilaan mittava maksakasvain kutistui ja hävisi antioksidanttihoidon aikana. Kirjan loppupuolella olevat tapausselostukset kertovat samankaltaisista prosesseista: kun ravitsemushoito aloitetaan ja kun se on päässyt vaikuttamaan, paranemisprosessit käynnistyvät, ja sairaus saa uuden, potilaan kannalta paremman käänteen.
Massiivinen maksan syöpäkasvain katosi alle vuodessa
Lyhennetty sairauskertomus ajalta 2001−2007
Vastaanotolla vuonna 2001
Alkuvuodesta vastaanotolleni tuli 78-vuotias henkilö mukanaan sairauskertomus, jonka mukaan hänellä oli massiivinen, laaja maksasyöpä. Ultraäänikuvauksessa vuoden 2000 syksyllä oli todettu maksan oikeassa lohkossa kookas kasvain, joka oli läpimitaltaan 16 senttimetriä.
Se siirsi jonkin verran paikaltaan oikeaa munuaista ja sappirakkoa. Ennusteena oli ollut vain muutama viikko elinaikaa.
Ennen syöpädiagnoosia potilas oli ollut elämänsä aikana pääasiassa terve. Tosin ihottumaa oli ollut noin 10 vuoden aikana, viimeksi molemmissa käsissä. Aiempaa voimakkaampia vatsavaivoja oli ollut muutaman kuukauden ajan.
Potilas oli tuntenut itsensä oudon väsyneeksi vuoden ajan. Jäsenet olivat tuntuneet veltoilta, ja hänellä oli ruokahaluttomuutta. Nelisen kuukautta hän oli tuntenut itsensä huomattavan sairaaksi. Huono olo ja väsymys vaivasivat, ja jo 10 metrin kävely alkoi heikottaa. Hänelle oli määrätty morfiinityyppisiä kipulääkkeitä. TK-lääkärin mielestä niitä piti ottaa, jotta ei tulisi kipuja. Potilas koki olevansa ristiriitaisessa tilanteessa: kipuja ei ollut, joten hän ei ollut innostunut ottamaan kipulääkkeitä etukäteen.
Potilas oli tupakoinut puolisen askia päivässä noin 50 vuoden ajan, mutta lopettanut vuotta aiemmin.
Potilaalta otettiin laajat elimistön mikroravintotekijöiden taseita kartoittavat laboratoriokokeet, joissa ilmeni erinäisiä ravintoaineiden vajeita. Aloitimme potilaan toivomuksesta laaja-alaisen antioksidanttihoidon.
Vastaanotolla kuukauden kuluttua
Potilas kertoi, että tukihoidon oltua käytössä noin puolitoista viikkoa, hän oli huomannut myönteisiä vaikutuksia: hänen vointinsa parani ja hän tuli pirteämmäksi. Potilaan mielestä tukihoitovalmisteet olivat olleet avuksi, mutta myös se, että hän oli saanut asua kotonaan joutumatta laitoshoitoon.
Viikkoa aiemmin kipulääkeannosta oli pienennetty yhdellä tabletilla. Kipuja ei juurikaan ollut.
Toipuminen alkoi tapahtua asteittain. Jos hän oli kotona pidempään jalkeilla jo toimi hieman enemmän kuin tavallisesti, hänelle tuli helposti pahoinvointia. Se meni kuitenkin ohi, kun hän kävi makuuasentoon.
Potilaan tyttären mielestä tervehtyminen oli ollut huomattavaa. Tytär totesi, että myös potilaan mieliala oli kohentunut. Potilas itse koki, että fyysiset voimat olivat lisääntyneet.
Vastaanotolla toukokuussa 2001, nelisen kuukautta ensikäynnistä
Potilas totesi tulleensa selvästi parempaan kuntoon kuin hoidon alussa. Antioksidanttihoidon valmisteet olivat sopineet hänelle, lukuun ottamatta kupariglukonaattia.
Kuukautta aiemmassa puhelinkeskustelussamme potilas oli kertonut, että aiemmin oikean käden verenkiertohäiriö oli johtanut ihon kuolioon sormenpäissä. Iho oli ollut täysin musta, ja reunoilla oli ollut merkkejä kuolioon menneen ihon rajautumisesta. Todennäköisesti verenkiertohäiriöön määräämäni arginiini sekä neidonhiuspuu-uutevalmiste olivat käynnistäneet sormissa paranemista. Paikallishoitona oli käytetty antibioottirasvalappuja. Potilaalla oli ollut myös säärihaava, joka oli nyt alkanut parantua. Myös peruskunto oli alkanut kohota. Hän söi paljon ja hyvällä ruokahalulla. Olo oli selkeästi piristynyt noin kahden kuukauden tukihoidon aikana. Kävimme läpi tukihoidon ja täydensimme sitä sormenpäiden verenkiertohäiriön parantamiseksi.
Potilaan terveydentila oli selkeästi kohenemassa. Tosin takapakkia oli tullut ilmeisesti hammastoimenpiteen vuoksi kolmisen viikkoa aiemmin. Tällöin potilaan pyynnöstä oli hiottu hampaita ja poistettu hammaskiveä. Hänellä oli hampaissaan seitsemän kookasta amalgaamipaikkaa. Potilaan perusterveydessä ei kuitenkaan ollut tapahtunut tämän toimenpiteen vuoksi selvää muutosta. Tein potilaalle kolmen kuukauden tukihoito-ohjelman.
Vastaanotolla elokuussa 2001
Edellisen käynnin jälkeen potilaan terveydentila oli edelleen kohentunut. Säärihaava oli vähitellen pienentynyt, ja sormenpäiden mustat ruvet merkkinä kärkiosien ihon kuoliosta olivat hävinneet. Potilas jaksoi olla jo koko päivän jalkeilla. Kaihileikkaus oli kesällä onnistunut erinomaisesti. Näkö oli tullut yhtä hyväksi kuin parikymmentä vuotta aiemmin. Tunnustellen selvisi, että vatsapeitteet olivat pehmeät ja myötäävät, eikä maksan kohdalla tuntunut kasvainta.
Potilas oli suorastaan hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Merkkejä suurikokoisen maksasyövän kasvusta ei ollut. Potilaalla oli hoitavan lääkärin määräämä massiivinen kipulääkitys, vaikka potilas oli edelleen ollut kivuton. Ehdotin, että kipulääkitystä alettaisiin vähitellen pienentää. Hänellä oli myös vahva kortisonilääkitys, jonka antamiselle en nähnyt selkeää indikaatiota. Arvelin, että olo kevenisi, jos kortisoni ja tarpeeton kipulääkitys voitaisiin purkaa.
Vastaanotolla lokakuussa 2001
Kesällä potilaalla oli alkanut ilmetä masennusjaksoja aaltomaisesti. Jaksojen aikana hän mietti sairauttaan. Masennusjaksoja oli joskus joka toinen tai kolmas päivä, mutta syyskuusta lähtien harvemmin. Kirjoittamani rauhoittava lääke oli auttanut vapinaan, epävarmuuteen ja masennukseen.
Syöpätautien ylilääkäri oli alkanut alentaa morfiinityyppisten lääkkeiden annosta onnistuneesti melko nopeassa tahdissa.
Tukihoidon nauttiminen oli sujunut varsin hyvin. Hoitokatkoja ei ollut mainittavasti ollut. Ainoastaan kaihileikkauksen aikoihin potilas ei käyttänyt tukihoitoa.
Sormenpäiden kuoliot olivat hävinneet, ja kärjissä oli enää vähäistä sarveiskerrosta kuolioalueella. Sormenpäissä oli melko terveen näköinen, vähän punoittava ohut iho. Säärihaava pienentynyt kevään aikana merkittävästi.
Potilas oli päivät ja suuren osan ajasta jalkeilla. Kävely oli rajoittunutta. Tukihoito oli jatkunut edelleen, mutta neurolipidiuutetta* hän ei ollut käyttänyt yli kuukauteen.
Ylävatsan ultraäänitutkimus oli tehty elokuun lopulla. Lausunnossa todettiin, että laajenemaan pyrkinyt tiiviskaikuinen kasvainkudos vaikutti hävinneeltä.
*Neurolipidiuute on eläinlesitiiniuute, joka sisältää fosfolipidejä luonnollisessa muodossa. Uutteen valmistusaineena on suomalaisen sian aivokudoksesta erotetun eläinlesitiinin vesiemulsio. Fosfolipidit ovat ihmisen solukalvojen tärkeimpiä rakenneosia, jotka pitävät solukalvon joustavana. Tällöin solu pystyy vastaanottamaan ja poistamaan myös suurikokoisia molekyylejä.
Potilas oli keskustellut syöpäkasvaimen häviämisestä ylilääkärin kanssa. Lääkärin kanta oli ollut, että kyseessä oli spontaani paraneminen. Lääkäri ei kertonut, mitä se tarkemmin ottaen tarkoitti. Lääkäri oli ensin selittänyt, että kortisoni pienentää kasvainkudosta, mikä selittäisi potilaan kasvaimen häviämisen. Toisella kerralla lääkäri oli selitykseksi antanut potilaalle kopiot kahdesta tapausselostuksesta, joissa oli raportoitu maksasyövän spontaani regressio, häviäminen. Tapaukset olivat Japanista vuosilta 1997 ja 2000. Tapausselostuksista kävi ilmi, että potilaat olivat saaneet selkeitä klassillisia hoitoja, kuten sytostaattiruiskutuksia maksavaltimoon ja suoria alkoholiruiskutuksia kasvaimeen. Farmakologisesta antioksidanttihoidosta lääkäri oli ollut sitä mieltä, ettei ollut mahdollista tietää, mitä kasvaimelle olisi tapahtunut ilman antioksidanttihoitoa.
Potilas oli kuitenkin itse kokenut paranemisen monet vaiheet ja oli täysin vakuuttunut siitä, että tukihoito oli mahdollistanut paranemisen. Oman käsitykseni mukaan ilman tukihoitoa hän olisi menehtynyt, samoin kuin vuotta aiemmin syöpälääkärin arvio oli ollut potilaan jäljellä olevaksi elinajaksi vain muutama viikko tai kuukausi. Tytär oli kokenut, että sairaala oli jättänyt äidin heitteille, kun kasvain oli todettu. Lääkäri ei ollut antanut minkäänlaista lohtua, toivoa eikä opastusta.
Haluatko lukea myös muut tapausselostukset ja koko Kaarlo Jaakkolan tietopaketin aiheesta?