Tämä artikkeli on ote Jaakko Halmetojan kirjoittamasta Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan kirjasta.
Pakurikääpä
Inonotus obliquus
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset (Eucarya)
Kunta: Sienet (Fungi)
Kaari: Kantasienet (Basidiomycota)
Alakaari: Avokantaiset (Agaricomycetes)
Lahko: Hymenochaetales
Heimo: Hymenochaetaceae
Suku: Inonotus
Laji: Obliquus
Nimi
Kansainvälisesti pakurikäävästä käytetään pääasiassa nimeä chaga, lausutaan [tsjaa-ga]
The fungus Inonotus obliquus (Pers.: Fr.) Pilat 1942 (Minnis et al., 2012)
Sienitieteelliset vasteet: Inonotus obliquus, Polyporus obliquus Pers.: Fr. = Poria oblique (Pers.: Fr) Pilat
Muita synonyymejä
Boletus obliquus (Ach. ex Pers.) (1801)
Polyporus obliquus (Ach. ex Pers.) Fr. (1821)
Physisporus obliquus (Ach. ex Pers.) Chevall (1826)
Poria obliqua (Ach. ex Pers.) P. Karst.1881)
Fomes obliquus (Ach. ex Pers.) Cooke (1885)
Phaeoporus obliquus (Ach. ex Pers.) J. Schröt (1888)
Mucronoporus obliqua (Ach. ex Pers.) Ellis & Everh. (1889)
Scindalma obliquum (Ach. ex Pers.) Kuntze (1898)
Phellinus obliquus (Ach. ex Pers.) Pat. (1900)
Xanthochrous obliquus (Ach. ex Pers.) Bourdot & Galzin (1928)
Fuscoporia obliqua (Ach. ex Pers.) Aoshima (1951)
Etymologia
Inonotus obliquus:
Inos = kuitu
Noton = musta
Oblique = epätasaiset reunat
Obliquus = viisto
Chaga: Pakurikäävän englanninkielinen nimi chaga juontaa juurensa venäjänkieliseen sanaan czaga (чага), lausutaan [chah-ga]. Sana on todennäköisesti peräisin suomalais-ugrilaisesta komipermjakin kielestä, jota Ural-vuorten länsipuolella, Kama-joen suulla asuneet alkuperäiskansat puhuivat. Sana чага (tšaga) tulee kominkielisestä sanasta ‘tšаk’ ja tarkoittaa sientä.
Nimet eri maissa
Suomi: Pakuri, pakurikääpä
Vienan Karjala: Päivännäkemätön, umpipahkainen
Englanti: Chaga, charga, clinker polypore, clinker fungus, cinder conk, black mass, sterile conk trunk rot of birch, cancer of the tree, birch mushroom glow, crooked schiller-porling, black birch touchwood, woodpecker tea, cancer polypore, true tinder mushroom
Venäjä: Tschaga, czaga, чага
Japani: Kabanonanatake
Kiina: Bai Hua Rong
Ruotsi: Sprängticka
Norja: Kreftkjuke’
Viro: Must pässik, kasekäsn
Latvia: Melnā bērza piepe, čaga sēne
Puola: Błyskoporek podkorowy
Tšekki: Pórnovitka různopórá, rezavec šikmý, włóknouszek ukośny
Hollanti: Berkenweerschijnzwam
Tanska: Birke-Spejleporesvamp, birke-spejlporesvamp
Saksa: Tschagapil, Sibirischer chagapilz, schiefer schillerporling (slate inonotus)
Isäntäpuut
Pakurikääpä on lehtipuiden patogeeni, joka kasvaa pääasiassa sekä kuolleissa että elävissä koivuissa (Betula-suku). Lisäksi kääpää tavataan jalavassa (Ulmus-suku), pyökissä (Fagus-suku), valkopyökissä, saarnissa ja pihlajassa. Harvinaisempia isäntäpuita ovat raita sekä harmaa- ja tervaleppä.
Lääkinnällisiin tarkoituksiin on perinteisesti hyödynnetty ainoastaan koivuilla kasvaneita pakureita. Käytännössä kaikki tieteellinen tutkimus on myös toteutettu koivuista kerätyillä pakureilla.
Ulkonäkö
Puun ulkopuolella näkyvä pakurikasvannainen on monivuotinen, ulkokuoreltaan hiilenmusta, röpelöpintainen, murumainen ja epäsymmetrinen. Kasvannaisen sisäosa on väriltään pääasiassa kahvinruskea ja puuta lähempänä olevalta osaltaan oranssinkellertävä.
Pakurikäävän itiöemä on yksivuotinen, resupinaattinen (nurinkääntyvä, kokonaan alustan myötäinen). Kuorta työntävät itiöemän osat näyttävät ulospäin työntyviltä kuhmuilta. Pillipinta on kasvavana kanelinruskea ja silkinkiiltoinen, mutta muuttuu kasvun myötä kahvinruskeaksi ja kiillottomaksi.
Koko
Pakurikasvannainen voi kasvaa puun rungolla 1,2–1,5 metriä korkeaksi, 25–40 cm leveäksi, 10–15 cm syväksi ja painaa useita kiloja. Tyypillisesti pienet pakurikasvannaiset esiintyvät nyrkinkokoisista möhkyröina, isommat jalkapallon kokoisina kasvannaisina.
Ikä
Valkolahottaja voi edetä elävässä puussa jopa yli 80 vuotta. Pakurikääpä tappaa isäntäpuun yleensä 7–12 vuoden kuluessa infektoitumisesta. Yleisesti laadukkaimpina pidetyt pakurikasvannaiset ovat 20–25 vuotta vanhoja.
Tuoksu
Tuoreen tai teeksi keitetyn pakurin tuoksu on neutraalin makea ja miedosti sienimäinen. Kuivattu pakurikasvannainen on hajuton. Pakuriuutteista voi usein tunnistaa tervamaisen kitkerän tuoksun.
Maku
Käsittelemättömän tai kuivatun pakurin maku sellaisenaan syötynä on neutraalin mauton, puiseva, kova, sitkas ja kuituinen. Pakurin musta kuoriosa on maultaan kitkerän savuinen ja miedosti pistävä.
Teeksi keitettynä pakurin maku on neutraali, sienimäinen, mieto ja pehmeä. Pakurista valmistetut uutteet ovat maultaan yleensä kitkerän maltaisia.
Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?
Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan täysin ilman postikuluja tänään koodilla ”pakuri”!
Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin postikulut poistuvat
© Mividata Oy ja Jaakko Halmetoja