Pakurin käyttö sellaisenaan

Tämä artikkeli on ote Jaakko Halmetojan kirjoittamasta Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan kirjasta.

Olen vuosien varrella kokeillut säännöllisesti käyttää hienoksi jauhettua pakuria sellaisenaan pirtelöihin, eri ruokien joukkon ja monenlaisiin jälkiruokiin. Kokemukseni on, ettemme saa pakurista sellaisenaan syötynä kehollemme hyödynnettävään muotoon arvokkaita ravinteita samalla tavalla kuin sivistyneen prosessoinnin kautta. Myös tieteellinen tutkimus ja pakurin perinteiset käyttötavat tukevat tätä ajatusta. Suuri osa pakuria käsittelevästä tieteellisestä tutkimuksesta on tehty vahvoilla uutoksilla, jotka valmistetaan keittämällä pakuria useiden tuntien ajan korkeissa lämpötiloissa.

Vaikka muutamat pakuria käsittelevät teokset kertovat kuumentamattoman pakurin olevan sellaisenaan riittävän hyvin imeytyvässä muodossa, en itse ole asiasta samaa mieltä. Pakurijauheen syöminen sellaisenaan ei mitä todennäköisimmin tarjoa käyttäjälleen juurikaan hyödyllisiä vaikutuksia. Sama koskee liian mietoja uuttomenetelmiä, joiden kautta aktiivisten ainesosien spektri jää kapeaksi verrattuna siihen miten nykytuntemuksen valossa voimme pakuria hyödyntää.

Yleisesti uskotaan, että jokaiselta ihmiseltä puuttuu kyky tuottaa kitinaasi-entsyymiä, minkä vuoksi ruoansulatuksemme ei sulata raa’an pakurin kovaa kitiinisolukkoa. Uudempien tutkimusten valossa joidenkin ihmisten ruoansulatus näyttäisi kuitenkin tuottavan kitiiniä pilkkovaa kitinaasi-entsyymiä. Tämä on todennäköisesti yleisempää aasialaisilla, koska kehityshistoriassa Aasiassa on käytetty paljon kitiinipitoisia hyönteisiä ravintona.

Suosittelen itse käyttämään pakuria aina lähtökohtaisesti melko vahvoja uuttotapoja hyödyntäen. Oli strategiasi sitten keittää pakurista teetä tai esimerkiksi uuttaa kyseistä yrttiä alkoholia hyödyntäen, on jonkinlainen uuttomenetelmä nykytutkimuksen valossa ehdottomasti järkevin vaihtoehto pakurin hyödyntämiseen.

On tärkeää ymmärtää, että kasvien selluloosasolukoiden sijaan sienet muodostavat solunsa suurilta osin kitiinistä, joka on pitkäketjuinen sokeriyhdiste ja rakenteeltaan äärimmäisen kovaa. Kitiiniä esiintyy sienten lisäksi myös mm. äyriäisten ja hyönteisten kuorissa. Pakuri on hyvä prosessoida älykkäästi, jotta kovan kitiinisolukon sisällä olevat arvokkaat yhdisteet saadaan elimistöllemme käyttökelpoiseen muotoon.

Jauhetun pakurin syömisestä sellaisenaan ei mainita käytännössä minkään kulttuurin käyttöhistoriassa. Ainoastaan Siperiassa jauhetta on ilmeisesit paikoitellen käytetty sellaisenaan syötynä mahasuolikanavan vaivojen hoitoon sekä ulkoisesti ihon tulehdustilojen rauhoittamiseen (nesteeseen sekoitettuna kiinteänä massana). Nykytutkimusten valossa kuitenkin tiedämme, että useat pakurin sisältämät yhdisteet vaativat jonkinlaista esikäsittelyä, jotta arvokkaat ravinteet ja yhdisteet saadaan elimistöllemme hyödynnettävään muotoon pakurin kovien kitiinisolukoiden sisältä.

Aasiassa sieniä on käytetty dokumentoidusti lääkkeellisiin tarkoituksiin pidempään kuin missään muualla. Kulttuurissa on hyvin selkeää, että sienet on aina valmistettu keittämällä tai hauduttamalla korkeissa lämpötiloissa pitkiä aikoja, yleensä 20–120 minuuttia. Tätä menetelmää ei tule sekoittaa monelle tuttuun tapaa valmistaa haudutettua teetä (yrtin päälle kaadetaan kuumaa vettä ja annetaan hautua joitakin minuutteja).

Henkilökohtaisesti koen voimakkaimpana ja fiksuimpana menetelmänä erilaisten pakuriuutteiden ja käyttötapojen yhdistelyn. Henkilökohtaisesti kaadan usein eliksiirieni pohjaksi kuumaa pakuriteetä, jonka lisäksi juoman joukkoon tippuu sekä öljyyn että alkoholiin uutettua pakuria.

Tuore pakuri tarjoaa paljon käyttötapoja sellaisenaan, ilman erillistä kuivattamista ja monimutkaisempaa prosessointia. Retkeillessä pakurikasvannaisten kuorikerroksen ”lypsäminen” on ollut perinteinen tapa hyödyntää pieni määrä arvokkaita muruja tumman teen keittämiseen. Tuore pakuri soveltuu erinomaisesti myös maitohappokäymisen avulla valmistettujen hapatteiden ja juomien valmistamiseen.

Jos tulevaisuudessa kykenemme hyödyntämään pakuria prosessointimentelmillä, jotka eivät vaadi korkeita lämpötiloja tai vahvoja uuttomentelmiä, on mahdollista, että saamme pakurista vielä aiempia käyttötapoja laajemman skaalan hyötyjä käyttöömme. Tällaisesta prosessointiteknologiasta antaa viitteitä viime vuosina rohdoskasvien jatkojalostamiseen melko paljon hyödynnetty Nanomill-teknologia.

Muutamissa tutkimuksissa äärimmäisen hienoksi jauhetun pakurijauheen vaikutuksia tarkkailtiin ärtyneen suolen oireyhtymästä kärsineillä rotilla. Nanomill-teknologialla jauhettu pakurijauhe toimi efektiivisesti laskien suoliston tulehdustilaa merkittävästi verrattuna verokkiryhmään. Toisessa tutkimuksessa hiirten melanoomakasvainten (B16BL6) koko pieneni nanojauhetun pakurin nauttimisen seurauksena merkittävästi ja 35 päivän jälkeen pakuria saaneista hiiristä 40 % oli hengissä, kun verokkiryhmän kaikki eläimet olivat kuolleet. Kokeessa tarkkailtiin myös pakurijauheen mahdollisia haittavaikutuksia koeläinten suoliston kuntoon, mutta niitä ei ilmennyt. Näissä tutkimuksissa Nanomill-teknologialla jauhetun kuumentamattoman pakurijauheen massatilavuudesta 40 % oli <1 μm kokoista jauhetta.

Normaalisti pölyävän hienoksi jauhettu pakurijauhe on raekool- taan 0,1–1,5 mm välillä. Jään suurella mielenkiinnolla odotttamaan mitä uudet prosessointiteknologiat (FITT (Fingerprint Identity Transfer Technology), Nanomill jne.). mahdollistavat tulevaisuudessa.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan -15% edullisemmin tänään koodilla ”pakuri”!

Tilaa tästä!

Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin alennus aktivoituu.

Terveyssivut

Jaakko Halmetoja

Post Detail