Paraneminen on mahdollista

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Syöpäsairauksien ravitsemushoito tapausselostusten valossa -kirjasta

Huolimatta tieteellisen näytön vaikeasti ratkaistavista ongelmista paraneminen on kuitenkin mahdollista. Kun potilaat ovat saaneet hapetusstressiin tehoavia tukihoitoja, joista monet ovat ravintoaineiden osatekijöitä, on tapahtunut poikkeuksellisia paranemisia.

Tällöin paraneminen ei ole ”ihmetapahtuma” tai uskomushoidon tulos, vaan perustuu ihmisen fysiologiaan eli kykyyn korjata vaurioita, kun tautia aiheuttavat syytekijät on neutraloitu ja kun elimistölle välttämättömien pienoisravintotekijöiden vajeet ovat korjautuneet. Valtaosalla hoitamistani potilaista sairastumisten taustalla on ollut todettavissa merkittäviä aliravitsemuksia.

Lääketieteen perusteorioissa pyritään etsimään ja selvittämään taudin syitä eli etiologisia tekijöitä. Ympäristölääketiede on kehittynyt vuosikymmenien aikana tunnistamaan monia yleisiä tautitekijöitä.

Hapetusstressi on saatava kuriin

Suunterveydellä tärkeä rooli myös syövän ehkäisyssä?

”Hampaiden kiinnityskudossairautta, parodontiittia, aiheuttavalla bakteerilla näyttää olevan sormensa pelissä myös esimerkiksi haimasyövän kehittymisessä.

Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan sekä Karoliinisen instituutin tutkijat ovat selvittäneet parodontiittia eli hampaiden kiinnityskudostulehdusta aiheuttavien bakteereiden osuutta suusyöpien ja eräiden muiden syöpien kehittymisessä sekä parodontiitin yhteyttä syöpäkuolleisuuteen väestötasolla. − −

International Journal of Cancer -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa puolestaan osoitettiin, että väestötasolla parodontiitti on selvästi yhteydessä syöpäkuolleisuuteen, ja erityisen vahva yhteys on haimasyövän aiheuttamaan kuolleisuuteen. Kymmenen vuoden seurantatutkimuksessa oli mukana noin 70 000 suomalaista. − −

Tutkijat päättelevät, että parodontiittiin liittyvä matala-asteisen systeeminen tulehdus edesauttaa suun bakteerien ja niiden virulenssitekijöiden leviämistä muualle kehoon. He painottavat, että parodontiitin ehkäiseminen ja varhainen diagnosointi ovat erittäin tärkeää paitsi suunterveyden myös potilaan kokonaisterveyden kannalta.”

Helsingin yliopisto. (Julkaistu 12.01.2018)

Tutkimuksiin osallistuivat professori Timo Sorsan (HY ja Karoliininen instituutti), professori Caj Haglundin (HY ja HUS), dosentti Jari Haukan (HY) ja dosentti Jaana Hagströmin (HUS) johtamat tutkimusryhmät.

Jatkotutkimukset ovat jo käynnissä sekä Helsingin yliopistossa että Karoliinisessa instituutissa.

 

KUVA 1. Hapetusstressin aiheuttajia ja vastavaikuttajia

Valtaosa kroonisista sairauksista johtuu hapetusstressistä ja matala-asteisten tulehdusten aiheuttamista muutoksista kudoksissa. Hapetusstressi, elimistön härskiintyminen, on tapahtumakulku, joka vaurioittaa soluja. Se on rinnastettavissa ruoan hapettumiseen (pilaantumiseen) tai raudan ruostumiseen.

Tautien taustalla on yleensä myös erilaisten mikroravinteiden, kuten hivenaineiden, vitamiinien sekä rasva- ja aminohappojen puutostiloja. Elimistön kyky suojautua ja korjata jo syntyneitä vaurioita on suoraan riippuvainen siitä, saako ihminen riittävästi elimistölle välttämättömiä pienoisravintotekijöitä. Antioksidantit suojaavat elimistöä hapetusstressiltä ja vahvistavat vastustuskykyä.

Jokainen altistuu yksilöllisesti erilaisille hapettaville aineille. Hapetuksen elimistölle aiheuttama stressi voi vaurioittaa soluja ja altistaa sairauksille. Hapetusstressin vaikutus terveyteen ja sairauksien syntyyn on niin laajasti kansainvälisesti hyväksytty tosiasia, että sen vaikutusten laiminlyönti potilastyössä voitaisiin katsoa suoranaiseksi hoitovirheeksi.

Amerikkalainen professori Bruce N. Ames on arvioinut, että päivittäin jokaiseen ihmissoluun kohdistuu noin tuhat ”vapaaradikaalipommitusta”. Modernin lääketieteen tärkein tehtävä olisikin neutraloida soluvaurioita aiheuttavat vapaat radikaalit ja tehostaa vastustuskykyä. Tähän tarvitaan ravitsemushoitoa ja erityisesti tukihoitoa.

Haluatko koko Kaarlo Jaakkolan tietopaketin aiheesta?

Tilaa erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan kirjoittama Syöpäsairauksien ravitsemushoito tapausselostusten valossa -kirja TÄNÄÄN markkinoiden edullisimpaan hintaan -20 % alennuksella!

Tilaa kirja edullisesti tästä>>