Sammuta matala-asteinen tulehdus

Kirjoittaja: Annika Havaste, FLT ravintovalmentaja®.

Lääketieteen hyvin tuntemasta matala-asteisesta tulehduksesta ei juuri puhuta, mutta sen tiedetään vaikuttavan lähes kaikkien sairauksien taustalla. Matala-asteisen tulehduksen voi todeta herkän CRP:n (hs-CRP) verikokeella.

Kytevän, matala-asteisen eli hiljaisen tulehduksen sammuttaminen on tärkeää, jotta terveys kohenee ja paino laskee. Lääkettä ei ole, mutta elinvoista ja ruoka-aineista löytyy onneksi monia keinoja ennaltaehkäistä ja hoitaa tulehdustilaa.

Mihin tiloihin matala-asteinen tulehdus liittyy?

Kytevä tulehdustila voi olla liiallisen vatsaontelorasvan tuottamaa tulehdusta. Vatsaonteloon kertyvän eli viskeraalirasvan tiedetään toimivan kuin itsenäinen elin ja se tuottaa tehokkaasti omistajalleen tulehdusaineita. Eivätkä ne jää paikalleen vatsarasvaan, vaan pääsevät kiusaamaan koko kehoa kulkiessaan verenkierron välityksellä.

Matala-asteinen tulehdustila voi syntyä myös allergian tai ruoka-aineyliherkkyyden aiheuttaman immuunireaktion seurauksena. Lisäksi muun muassa atooppiseen ihoon, diabetekseen, ärtyneen suolen oireyhtymään, dementiaan, ylipainoon ja masennukseen liittyy matala-asteista tulehdusta, joka kytee taustalla ylläpitäen kehon epätasapainotilaa.

Mitä matala-asteinen oikeastaan on?

On tärkeää erottaa toisistaan matala-asteinen tulehdus ja sellainen tulehdus, joka syntyy vaikkapa bakteerin aikaansaamana haavassa tai urheiluvamman seurauksena.

Tulehdus on aina osa kehon puolustusmekanismia, jossa keho tuottaa kemiallisia, tulehdusta edistäviä aineita, tulehdussytokiineja. Niiden avulla elimistö synnyttää tulehdustilan ja sillä on hyvä tarkoitus: kehon puolustamien. Reaktio voi vain olla liian voimakas tai se voi jatkua liian pitkään.

Kroonistunut stressi, korkeat verensokeri- ja insuliinitasot, vääränlaiset rasvat ruokavaliossa ja heikkolaatuinen, liian vähän suojaavia ravintotekijöistä sisältävä ravinto ovat joitain tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa matala-asteisen tulehdustilan syntymistä tai pitkittymistä.

Tulehdus ja ravinto

Stressinhallinnan lisäksi ravinto on paras keino matala-asteisen tulehduksen hoitoon. Ruokavaliossa tärkeitä asioita ovat pääpiirteissään:

  1. Verensokerin tasoittaminen liikkumalla, säännöllisellä ruokarytmillä ja välttämällä suuria määriä hiilihydraatteja – etenkin sokeria ja kuorittuja viljoja
  2. Monta annosta tuoreita, värikkäitä kasviksia ja marjoja päivittäin.
  3. Paljon vihreää lautasella joka päivä. Hyviä lisäapuja ovat viherjauheet. Villiyrtit, kuten voikukka ja nokkonen, ovat myös suositeltavia
  4. Laadukkaat rasvat, kuten kylmäpuristetut öljyt, sekä pähkinöistä ja siemenistä saatavat rasvat
  5. Rasvahappojen painotus Omega 3-rasvoihin, joita saadaan muun muassa rasvaisesta kalasta, pellavasta, hampunsiemenistä, kurpitsansiemenisä ja saksanpähkinöistä
  6. Teollisen ja sokeripitoisen ruuan ja liiallisten sokereiden ja hiilihydraattien välttäminen
  7. Tulehdusta vähentävien ruoka-aineiden lisääminen ruokavalioon. Helppoja ovat esimerkiksi inkiväärin, vihreän teen ja kurkuman lisääminen

Kurkumaa voi nauttia tuoreena, kurkumajuurta saa tavallisestakin kaupasta. Kurkuma on myös hyvänmakuinen, mieto mauste. Kurkumaa voi lisätä smoothieen ja siitä voi sekoittaa vaikkapa mantelimaidon kanssa lämpimän juoman ”kurkumalatten”. Kurkumakapselit ovat todellisia tehopakkauksia. Niissä kurkumakasvin tulehdusta vähentävä vaikuttava aine kurkumiini on eristetty kasvista ja pakattu kapseliin. Kurkumiinikapseleita voi käyttää monissa tilanteissa erilaisiin kipu- ja tulehdustiloihin, eivätkä ne aiheuta vatsaoireita toisin kuin särkylääkkeet.

Korkeatasoinen kurkumiinivalmiste

biomed_vahva_kurkumiiniKurkuma kiinnostaa tutkijoita eripuolilla maailmaa. Pelkästään vuosina 2000-2013 siitä on tehty tuhansia tieteellisiä tutkimuksia sen terveysvaikutuksista. Kurkumavalmisteiden ongelmana on kuitenkin niiden vähäinen imeytyvyys suun kautta otettuna. Kurkumiini metaboloituu nopeasti ja sen imeytyvyys verenkiertoon on heikkoa. Imeytymisongelmaa on yritetty parantaa lisäämällä valmisteisiin mustapippurin piperiiniä, fosfatidyylikoliinia tai soijalesitiiniä. Näillä ei kuitenkaan ole saavutettu läheskään samaa tehoa kuin BCM 95- uutteella. Biomedin Vahva Kurkumiini sisältää kurkuminoideja 86% ja lisäksi kurkuman omia eteerisiä öljyjä 9% jotka ratkaisevasti parantavat sen tehoa ja imeytyvyyttä. Tämä kurkuminoidien ja eteeristen öljyjen uutos on patentoitu BCM 95 extract. Yhdisteen biologinen hyötyosuus suun kautta otettuna on erittäin korkea.

Kirjoittaja on funktionaalisen lääketieteen periaattein toimiva FLT ravintovalmentaja®.

annikahavaste.fi

virtaaravinnosta.com

Haluatko kokeilla Vahvaa Kurkumiinia?

Tilaa Biomedin Vahva Kurkumiini nyt nopealla toimituksella tästä >>

Tilaa Biomedin Vahva Kurkumiini nyt nopealla toimituksella tästä >>