Sisäilmaongelmat ovat merkittäviä

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla kirjasta (lataa koko e-kirja NYT ILMAISEKSI tästä).

“Asiantuntija peräänkuuluttaa lääkärien koulutuksen kehittämistä, jotta sisäilmasairaudet tunnistettaisiin nykyistä paremmin. Infektiolääkäri, professori Ville Valtosen mukaan nykylääkärit erikoistuvat niin kapealle alalle, että he eivät osaa dianosoida monioireisia.”[1]

Arviolta noin puoli miljoonaa suomalaista kärsii huonosta sisäilmasta. Esimerkiksi talon vesittynyt home voi viedä terveyden ja johtaa kodin vaihtoon. Yhtenä esimerkkinä homevaurioiden ongelmallisuudesta ovat ns. homekoulut, joita Suomessa oli satoja keväällä 2014. Vain niistä muutamien korjaamiseen oli olemassa taloudellista avustusta.

Sisätilojen saastunut ilma aiheuttaa Suomessa vuosittain tuhat ennenaikaista kuolemaa.

sisailman_ongelmat

  • Puolisen miljoonaa ihmistä kärsii huonon sisäilman aiheuttamista terveyshaitoista.
  • Sisäilman vaikutukset ovat suuret, koska vietämme 90 % elämästämme sisällä.
  • Sisäilma on sekoitus kaasuja, hiukkasia ja mikrobeja; jokaisessa hengenvedossa on ainakin kymmentä eri kaasua.
  • Suurimmaksi osaksi pienhiukkaset syntyvät ihmisen toiminnasta, etenkin liikenteestä ja energian tuotannosta, mutta myös luonnollisista lähteistä.
  • Sisäilmaa voivat pilata lähes minkä tahansa niveljalkaisen ulosteperäiset proteiinit, jotka voivat aiheuttaa jätöksillään hengityselinten vaivoja.
  • Sisäilman saasteiden lähteitä ovat mm. huonekalut, vanhat kalusteet, siivoaminen, siivoamattomuus ym.
  • Sisäilman saasteet laukaisevat autoimmuunisairauksia, kuten allergioita ja astmaa.
  • Oleskelutilojen sisäilman on vaihduttava kokonaan kerran kahdessa tunnissa. Tuloilmanvaihdon pitäisi puhaltaa sisään kuutisen litraa sekunnissa jokaista asukasta kohden. Ilmanvaihtoon tehty sijoitus saadaan takaisin asukkaiden vähentyneenä sairasteluna.

Sisäilman hengitysteitä sairastuttavia tekijöitä:

Astma ja allergiat:
Siitepöly, eläinhilse, homeitiöt, tupakansavu, liika kosteus.

Ärtyneet limakalvot, kurkku, silmät ja iho:
Siitepöly, eläinhilse, homeitiöt, liian kuiva ilma, liian lämmin ilma, huono valaistus, materiaalien erittämät kaasut, hajusteet, tupakansavu, otsoni.

Keuhkosyöpä:
Tupakansavu, radon, pienhiukkaset.[2]

Sairastuminen pitää ottaa vakavasti

”Hengitysliiton tekemä selvitys sisäilmasta sairastuneiden kokemuksista kertoo, että hoito terveydenhuollossa vaihtelee. Monilla on kokemusta siitä, että oireilu leimataan psyykkiseksi, vaikka oireet lisääntyvät selvästi sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa. Sisäilmasta sairastumista ei terveydenhuollossa tunnisteta eikä tunnusteta. Tietoa siitä, miksi sisäilma sairastuttaa, ei ole, ja siksi sisäilmasta sairastuneita ei osata auttaa. – – Sisäilmapoliklinikat voisivat ottaa kaivatun kokonaisvastuun sisäilmasta sairastuneista. – –  Sisäilmasairauksien hyvä hoitaminen ja tutkiminen ovat erityisen tärkeitä lasten takia, ja sisäilmapoliklinikoilla tulisi hoitaa myös lapset.”[3]

[3] Nokela, Katri; Puolanne, Mervi: Mielipide, HS 14.3.2014.[2] Forsell, Petri: Mikä pilaa kodin sisäilman? Tiede 1/2014. (referaatti)[1] YLE tv 1, uutiset klo 8, 16.5.2016.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Päätimme, että parasta mitä meillä on antaa nyt kytevään tilanteeseen, on jakaa Antioksidanttiklinikoiden perustajan, erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla -kirja kokonaisuudessaan ILMAISEKSI!

Lataa NYT Kaarlo Jaakkolan kirja “Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla” ILMAISEKSI (norm. 35,90€) TÄSTÄ:

Lataa e-kirja ilmaiseksi tästä >> 

Sivulta löytyy myös 16 ilmaista käytännönläheistä terveysopasta, jotka ovat kaikki toistaiseksi ilmaiseksi ladattavissa (arvo 4,90 € / kpl). Tutustu oppaisiin ja lataa ne koneellesi tästä: http://biomed.fi/ladattavat-oppaat/

PS. Nyt on aika jakaa todellisen ravitsemushoitojen legendan viisauksia koko kansan avuksi! Anna myös läheisellesi mahdollisuus ilmaiseen terveystietoon ja laita e-kirjan ja oppaiden linkit jakoon somessa tai emaililla.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola