Täydentävät hoidot – Akupunktuuri (neulahoito)

Akupunktio on keksitty Kiinassa ilmeisesti jo kivikaudella, lähes 7000 v. eKr. Ainakin tältä ajalta peräisin olevia kivineuloja on löydetty. Erään perimätiedon mukaan menetelmä olisi keksitty sattumalta, koska sotilaat olisivat parantuneet erilaisista taudeista, jos heitä oli haavoitettu tiettyihin kohtiin. Myöhemmin siirryttiin käyttämään metallineuloja (pronssi, kulta, hopea). Ensimmäiset kirjalliset ohjeet ovat peräisin 300-luvulta.

Akupunktuurin perustana on käsitys kehossa kulkevista energiavirroista, ns. meridiaaneista. Energiavirtojen häiriöt ja tukkeumat johtavat sairastumiseen. Tiettyjä pisteitä ärsyttämällä voidaan ohjata ja tasapainottaa energian virtausta, jolloin tauti paranee. Perinteellisen käsityksen mukaan kultaneulat lisäisivät ja hopeaneulat vähentäisivät energiaa.

Kiinalainen akupunktuurijärjestelmä on täydellisin ja käytetyin, mutta akupunktuuria tiedetään käytetyn myös Japanissa, Intiassa, Tiibetissä ja Egyptissä. Akupunktuurin sukuisia ärsytyshoitoja tunnetaan lähes joka kulttuurin piirissä; esimerkiksi kuppauskohdat käyvät yksiin akupunktuuripisteiden kanssa.

Kiinassa akupunktuuri on edelleenkin lääketieteen tärkeimpiä osa-alueita. Länsimaihin menetelmä tuli 1970-luvulla. Aluksi sitä käytettiin puudutukseen ja vasta myöhemmin sairauksien hoitoon. Länsimainen akupunktuuri eroaa jonkin verran kiinalaisesta akupunktuurista, joka on osa vain alkuperäistä perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Sen ajatusmaailmaa on lähes mahdotonta yhdistää länsimaiseen ajattelu- ja elämäntapaan.

Akupunktiohoitoa annetaan, länsimaisen käytännön mukaan, viitisen kertaa noin viikon välein. Elleivät oireet vähene, hoidon jatkaminen on yleensä hyödytöntä; noin 10 % ihmisistä ei reagoi akupunktiohoitoon. Pitkällisiä kiputiloja hoidettaessa kuuri joudutaan toistamaan muutamien kuukausien välein. Länsimaissa käytettävät akupunktioneulat ovat yleensä teräksisiä kertakäyttöneuloja, jotka työnnetään lihakseen tai jopa luukaivoon asti ja jätetään paikoilleen 15-30 minuutiksi. Neulojen vaikutusta voidaan tehostaa sähköärsytyksellä.

Akupunktuurilla hoidettavia tauteja ja oireita ovat esimerkiksi kaikenlaiset kiputilat, mahan ja suoliston toimintahäiriöt, huimaus, verenkiertohäiriöt, migreeni, tupakka- ja alkoholiongelmat, stressi, allergiat, kuukautishäiriöt. Hoito on hyvin toteutettuna lähes kivuton, mutta saattaa aiheuttaa sähköiskun tapaisia tuntemuksia, väsymystä ja huimausta hoidon aikana tai välittömästi sen jälkeen.

Suomessa akupunktuuri on laillistettu virallisen lääketieteen osaksi. Se on luokiteltu fysikaalisiin hoitoihin kuuluvaksi. Muutkin kuin lääkärit voivat tietyn koulutuksen läpikäytyään antaa akupunktiota. Korostettakoon silti, että akupunktiohoidon turvallinen soveltaminen vaatii erittäin perusteellista ihmiskehon tuntemusta.

Meridiaanien olemassaoloa ei ole voitu varsinaisesti todistaa. Kehosta ei löydy anatomisia merkkejä niiden olemassaolosta, eikä niiden kululla ole mitään tekemistä esimerkiksi hermoratojen kanssa. On kuitenkin pystytty kehittämään erilaisia, yksinkertaisiakin laitteita, joiden avulla energiavirtaa voidaan mitata.

Sähköakupunktuuri

Sähköakupunktuuri perustuu siihen, että sähkövastus on akupunktiopisteissä pienempi kuin ympäröivässä ihossa. Sähköakupunktuurilaite löytää nämä pisteet ja antaa niihin sähkösysäyshoitoa. Laite toimii sekä diagnoosi- että hoitolaitteena. Mittarilukemasta nähdään hoitotarve.

Sähköakupunktuuria ei pidä sekoittaa neula-akupunktuuriin, jota tehostetaan sähköärsytyksellä. Sähköakupunktuurissa käytetyt “neulat” ovat niin tylppiä, etteivät ne vahingoita edes ihon pintaa.

Laserakupunktuuri

Laserakupunktuurissa akupisteitä käsitellään laser-säteillä. Menetelmää käytetään lapsia hoidettaessa, koska se on täysin kivuton.

Keski-Euroopassa suositaan akupunktiopisteiden käsittelyä pienillä magneeteilla ja teräskuulilla, jotka kiinnitetään laastareiden tai siteiden avulla paikoilleen useiksi päiviksi. Menetelmä soveltuu hyvin kotikäyttöönkin. Mielenkiintoinen ja helppo itsehoitomenetelmä on hirssinjyvän tai nauriinsiemenen kiinnittäminen laastarilla akupunktiopisteelle.

Akupunktuurin muunnoksia

Korva-akupunktuurissa eli aurikuloterapiassa käsitellään pienillä neuloilla korvan akupunktiopisteitä. Ihmisen koko kehon on havaittu heijastuvan korvaan ikään kuin sikiön asennossa, ts. pään heijastealue on korvannipukassa, selkärangan heijastealue kulkee kaarevana korvan ulkolaitaa myöten ja sisäelimien heijastealueet sijaitsevat korvan keskiosan mutkissa. Korva-akupunktiota on käytetty vanhastaan mm. Kiinassa, Egyptissä ja Persiassa. Euroopassa siitä on tietoja 1800-luvulta lähtien.

Itse asiassa korvakorujen käyttö on alunperin monen kansan perinteessä ollut eräänlaista korva-akupunktuuria. Tiedetään, että oikeaan kohtaan lävistetty korvarengas parantaa näköä – tästä ilmeisesti merimiesten tapa käyttää korvarenkaita. Toisaalta väärin asetettujen korvakorujen on havaittu aiheuttavan esimerkiksi migreeniä tai niskan ja selän vaivoja; kun korut on poistettu, vaivat ovat hävinneet.

Itsehoidoksi sopii korvalehden hieronta; sillä on koko kehoa virkistävä vaikutus.

Akupainanta

Akupainanta muistuttaa periaatteiltaan akupunktiota mutta neulojen asemesta käytetään sormia. Pisteitä hierotaan tai painellaan sormin, joskus puikoilla tai lastoilla. Kosketuksen voimakkuudesta ja liikkeestä riippuu, lisätäänkö vai vähennetäänkö energiaa.

Kiinassa akupainannasta on kehittynyt kansan itsehoitomenetelmä; neulahoidossa käytetyt kulta- ja hopeaneulat olivat hintansa vuoksi vain yläluokan hankittavissa. Nykyäänkin akupainantaa opetetaan Kiinan oppivelvollisuuskouluissa kansalaistaitona.

Akupainanta soveltuu hyvin kotihoitoon ja itsekäyttöön, alkeet on verrattain helppo oppia, kädet ovat ainoat tarvittavat työvälineet, riskejä ei juuri ole (poikkeuksia: verenvuototauti, eräät verisuonitaudit).

Useasti pisteet löytyvät tunnustelemalla; sormi ikään kuin painuu niihin itsestään, pisteet saattavat tuntua aroilta, joskus niiden kohdalla tuntuu pieni ihonalainen kovettuma tai kyhmy.

Artikkeli: Provita Oy:n luontaistuotealan ammatillinen koulutus. Luonnonmukaisen terveydenhoidon kurssi (Täydentävät hoidot, lääkintäjärjestelmät ja eri maiden perinteinen kansanlääkintä sekä näihin liittyvät tuotteet, yrtit ja rohdokset. FM Marketta Hoogesteger. Ravitsemusterapeutti, MMM Marja Ruuti. 2016).

Terveyskaupat – Edistämässä terveellisiä elämäntapoja.

Lisätietoa saat tästä www.terveystuotekauppa.fi