Täydentävät hoidot – Biokinesiologia

Biokinesiologia on vaihtoehtoinen tutkimus- ja hoitomenetelmä, joka perustuu siihen havaintoon, että lihasten vahvuus vaihtelee sisäisten ja ulkoisten ärsykkeiden mukaan. Menetelmän ovat kehittäneet 1970-luvulla amerikkalaiset J. Thien ja J. Barton. Siinä on yhdistynyt aineksia länsimaisesta vaihtoehtolääkinnästä (kiropraktiikka, touch for health -terapia) sekä itämaisesta lääkinnästä (meridiaanioppi ja akupainanta).

Käytännön toteutus on yksinkertainen. Testaaja pyytää testattavaa jännittämään vaakasuorassa olevaa kättään silloin, kun testaaja yrittää painaa sen alas. Samalla testaaja esittää kysymyksiä. Jos käsi pysyy vaakasuorana, vastaus on kyllä, jos käsi painuu, vastaus on ei.

Ihmisessä katsotaan olevan eräänlainen tietokone, joka pystyy kertomaan enemmän ihmisestä kuin mihin hänen tajuntansa ja sanallinen ilmaisunsa riittävät. Edellä kuvatulla testillä voidaan saada tietoja esimerkiksi terveyden tilasta ja eri elinten toiminnoista, sopivasta ravinnosta, meridiaanien energiavirtauksesta, sopivasta hoidosta ja lääkityksestä, vitamiinien ja hivenaineiden tarpeesta jne. Menetelmää voidaan käyttää myös allergiatestinä. Sen avulla voidaan määrittää tunnetiloja ja tunteiden voimakkuutta. Amerikassa ja Keski-Euroopassa esimerkiksi koulukuraattorit saattavat käyttää biokinesiologiaa lukihäiriöiden ja keskittymisvaikeuksien taustan ja syyn selvittämiseen.

Hoitovaiheessa määritetään testaamalla, minkä meridiaanin energiavirtaus on heikentynyt ja mitä akupisteitä on hierottava häiriön korjaamiseksi. Kunkin hoitokerran vaikutus testataan erikseen, samoin hoidon jatkamistarve.

Biokinesiologian toteutus on helppoa ja se sopii käytettäväksi myös esimerkiksi perhepiirissä.

Artikkeli: Provita Oy:n luontaistuotealan ammatillinen koulutus. Luonnonmukaisen terveydenhoidon kurssi (Täydentävät hoidot, lääkintäjärjestelmät ja eri maiden perinteinen kansanlääkintä sekä näihin liittyvät tuotteet, yrtit ja rohdokset. FM Marketta Hoogesteger. Ravitsemusterapeutti, MMM Marja Ruuti. 2016).

Terveyskaupat – Edistämässä terveellisiä elämäntapoja.

Lisätietoa saat tästä www.terveystuotekauppa.fi