Täydentävät hoidot – Fysioterapia ja fysikaaliset hoidot

Fysioterapia on sekä terveiden että sairaiden ihmisten perusliikkumisen ja toimintakykyisyyden ylläpitämistä ja edistämistä terveyskasvatuksen, liiketerapian ja fysikaalisen hoidon keinoin. Fysioterapia on fysioterapeutin suorittamaan tutkimukseen perustuvaa potilaan verbaalista ja manuaalista ohjausta ja aktivointia sekä potilaan tukemista käyttämään optimaalisesti liikunnallisia voimavarojaan.

Liiketerapia

Liiketerapian tarkoitus on korjata virheasentoja, parantaa nivelten liikkuvuutta, lisätä lihasvoimaa ja kestävyyttä, rentouttaa jännittyneitä lihaksia. Aktiivisessa liiketerapiassa hoidettava tekee liikkeet itse, passiivisessa liikehoidossa kuntouttaja liikuttaa hoidettavan jäseniä. Liiketerapiassa sovelletaan myös erilaisia laitteita, usein samantapaisia kuin kuntosaleissakin.

Venytyshoidot kuuluvat passiivisiin liikehoitoihin. Vetohoito on tarpeen esim. silloin, kun hermojuuri on joutunut puristukseen aiheuttaen säteilevää kipua muualle kehoon. Sitä annetaan joko käsin tai venytyslaitteella, useimmiten kaula-, rinta- ja lannerangalle, myös lonkille ja polville.

Mobilisaatio on nivelten käsittelyä erilaisin venyttävin liikkein, käsin mobilisaatioremmejä apuna käyttäen. Sitä käytetään esimerkiksi silloin, kun nivelkapseli on kutistunut: tavoitteena on, paitsi liikkuvuuden lisääminen, nivelten verenkierron ja aineenvaihdunnan parantaminen.

Liiketerapiaan kuuluu myös altaissa tapahtuva vesivoimistelu, jota käytetään paljon mm. reumaatikkojen, halvauspotilaiden, vammautuneiden ja lapsipotilaiden hoidossa. Painovoiman vaikutus on vedessä pienempi kuin ilmassa, siksi jäsenten liikuttaminen on vedessä suhteellisesti helpompaa.

Liiketerapiaan kuuluu myös apuvälineiden käytön opettaminen vammaisille ja kuntoutuville.

Fysikaalinen hoito

Fysikaaliset hoidot ovat yksi fysioterapian menetelmistä. Fysikaalisiin hoitoihin luetaan joukko virallisesti hyväksyttyjä, ulkoisia hoitomuotoja. Ne ovat lähinnä kehon hoitoon kohdistuvia menetelmiä (vrt. psykoterapia, joka kohdistuu mielenterveyden hoitoon). Koska ihmisen keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden, fysikaalisilla hoitomenetelmillä on myös merkitystä mielen tasapainolle.

Fysikaalisten hoitojen alue on erittäin laaja: virallisesti jopa akupunktiokin luetaan fysikaalisiin hoitoihin kuuluvaksi. Tässä kurssimonisteessa se käsitellään omana alueenaan, samoin kuin muutkin toisinaan fysikaaliseen hoitoon luettavat, mutta oman selvärajaisen alueensa muodostavat vaihtoehtoiset hoidot (lymfaterapia, manipulaatiohoidot, hieronta, rentoutus). Omana kappaleenaan käsitellään myös sellaiset itsehoitoon hyvin soveltuvat fysikaalisen hoidon alueet kuin vesi-, savi- ja turvehoidot.

Emme pyri käsittelemään fysikaalisten hoitojen laajaa kenttää läheskään tyhjentävästi. Käytetyimmät fysikaalisen hoidon muodot voidaan jaotella seuraavasti:

  • lämpö- ja kylmähoidot
  • valohoidot
  • sähköhoidot

Lämpöhoidot

Lämpöhoidot jaetaan pinta- ja syvälämpöhoitoihin, ja niitä annetaan sekä itsenäisinä hoitoina että esihoitona hieronnalle ja liiketerapialle. Lämmön tiedetään lisäävän aineenvaihduntaa, edistävän verenkiertoa ja kudosnesteen kiertoa, lisäävän kudosten elastisuutta, lievittävän lihasjännitystä ja rentouttavan, mutta myös lisäävän turvotusta, kiihdyttävän tulehdusreaktioita ja lisäävän verenkierto- ja hengityselimistön rasitusta. Näistä syistä lämpöhoito ei sovi esimerkiksi äkillisten tulehdusten hoitoon.

Pintalämpöhoitoihin kuuluvat infrapunasäteily, erilaiset lämpöpakkaukset, lämpimät kosteat kääreet ja parafiinikääreet. Lämpöpakkauksia ja kääreitä käytetään lähinnä selän ja hartioiden kiputilojen hoitoon, parafiinikääreet ovat tehokkaita niveloireiden hoidossa. Infrapunasäteilyä annetaan lämpölampulla paljaalle iholle: näiden käyttö on kielletty, jos iho on tunnoton tai tulehtunut tai jos valtimoverenkierto on häiriintynyt.

Syvälämpöhoidoissa iho ei juuri kuumene, vaan lämpö syntyy syvemmällä kudoksessa. Tähän ryhmään kuuluvat lyhytaalto- eli UKW-hoito ja ultraäänihoito. UKW-hoito parantaa sidekudoksen venyvyyttä ja sitä kautta nivelten liikkuvuutta sekä vilkastuttaa nesteiden ja molekyylien liikkumista. Ultraäänihoidolla on lisäksi eräänlainen mikrohierontavaikutus lihaksiin, ja sitä käytetään lihasten ja nivelten kiputilojen ja kulumista aiheutuvien kipujen hoitoon. Sillä on myös edullinen vaikutus arpien, haavaumien, vammojen ja hermostoperäisten kipujen hoidossa. Syvälämpöhoitoja ei yleensä suositella syöpäpotilaille eikä sydänvikaisille.

Kylmähoidot

Kylmähoidossa käytetään kylmäpakkauksia, jäätä, lunta, kylmää vettä sekä koneilla aikaansaatua kylmävaikutusta. Kylmän tiedetään supistavan verisuonia, laskevan turvotusta sekä hidastavan aineenvaihduntaa ja tulehdusreaktioita. Kylmäkäsittelyn jälkeen verisuonet laajenevat ja ihoon tulee reaktiona vahva verivirtaus. Kylmäkäsittelyä käytetään kipujen, turvotusten, vammojen ja äkillisten tulehdusten hoidossa. Säännöllisesti toistetulla kylmäkäsittelyllä on myös ajan mittaan verisuonia ja hermostoa vahvistava ja verenkiertoa edistävä vaikutus.

Valohoidot

Auringonvalon ihosairauksia lievittävä ja parantava vaikutus on tunnettu jo vuosituhansien ajan. Valon parantavana alueena on sen ultraviolettiosa, joka Suomessa yltää maan pinnalle vain kesäpäivinä. Lääketieteellisellä tutkimuksella on selvitetty aallonpituusalueet, jotka ovat tehokkaimmat eri ihosairauksia hoidettaessa. Hoidot annetaan lääkärin määräyksestä koulutetun henkilökunnan valvonnassa ja kansaneläkelaitos korvaa ne sairausvakuutuslain mukaisesti.

Valohoitoina käytetään UVB, SUP- ja PUVA-hoitoa. Niillä on saatu hyviä tuloksia monien iho-ongelmien, kuten psoriasiksen, aknen, ihotulehdusten ja haavaumien hoidossa.

UVB

UVB-hoito soveltuu kaikenikäisille. Iho ei rusketu. Psoriasiksen hoidossa saatu hyviä tuloksia.

SUP

Selektiivinen Ultravioletti Phototerapia (SUP) on osoittautunut tehokkaaksi mm. maitoruven, taiveihottuman, taliköhnän, finnitaudin ja psoriasiksen hoidossa. SUP-spektri muistuttaa normaalia auringonvaloa ja se ruskettaa ihoa.

PUVA

Eräiden kasvien sisältämien ainesosasten, psoraleenien, ja auringonvalon yhteisvaikutusten on tiedetty parantavan tiettyjä ihosairauksia. UVA-säteilijään yhdistettynä psoraleeni-kemikaali syntyi PUVA-hoito, joka tehoaa mm. psoriasikseen, joihinkin ihottumiin ja valkopälveen. Iho ruskettuu voimakkaasti.

Valohoitojen terveysvaikutuksista esitetään kuitenkin erilaisia mielipiteitä: monet luonnonmukaisen terveydenhoidon asiantuntijat eivät pidä sitä lainkaan terveellisenä. Sen käytössä on syytä pysyä kohtuudessa. Hyvin vaaleaihoiset henkilöt, jotka eivät siedä paljon aurinkoa, ovat myös yliherkkiä solariumille, jota epäillään syöpää aiheuttavaksi. Silmät on jokaisen suojattava ehdottomasti.

Sähköhoidot

Sähköhoitoja on eri tyyppisiä. Sähkövirtahoidoissa, joita niitäkin on monenlaisia, käytetään hyväksi kudosten sähkönjohtokykyä. Niitä käytetään hermovaurioiden, verenkiertohäiriöiden, pehmytosavammojen, lihasten jännitystilojen ja erilaisten kiputilojen hoidossa.

Sähköärsytyshoitoa käytetään perifeeristen halvaustilojen hoidossa. Hoito perustuu siihen, että halvaantuneessakin lihaksessa saadaan aikaan supistus sähköärsytyksellä. Näin lihasmassan rappeutuminen voidaan estää.

Laserhoito, jossa käytetään lasersäteitä, soveltuu esimerkiksi iho-ongelmien, mutta myös urheiluvammojen hoitoon. Lasersäteillä on aineenvaihduntaa vilkastuttava vaikutus.

Fysioterapiaa ja fysikaalisia hoitoja antavat fysioterapeutit sekä heidän valvonnassaan työskentelevät kuntohoitajat.

Fysiatria on yksi lääketieteen erikoisala.

Artikkeli: Provita Oy:n luontaistuotealan ammatillinen koulutus. Luonnonmukaisen terveydenhoidon kurssi (Täydentävät hoidot, lääkintäjärjestelmät ja eri maiden perinteinen kansanlääkintä sekä näihin liittyvät tuotteet, yrtit ja rohdokset. FM Marketta Hoogesteger. Ravitsemusterapeutti, MMM Marja Ruuti. 2016).

Terveyskaupat – Edistämässä terveellisiä elämäntapoja.

Lisätietoa saat tästä www.terveystuotekauppa.fi