NUORI OPISKELIJA ÄRTYVÄN SUOLEN TAUTIKIERTEESSÄ, osa 2/3

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

Vuoden katko tukilääkityksessä

Vastaanotolla lokakuussa 2008 potilas kertoi, että vointi oli varsin hyvä aina syksyyn 2007 asti. Sen jälkeen alkoi vähitellen tulla merkkejä siitä, että terveys oli taas heikentymässä. Yksi merkittävä huolenaihe oli hiusten lähtö. Erikoislääkärin mielestä hiustenlähdöllä ei ollut yhteyttä kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Vatsan toiminta oli uudelleen häiriintynyt, ja ummetus oli alkanut vaivata. Kova uloste tuli suunnilleen joka kolmas päivä. Kotimaisen viljan syönti aiheutti vatsavaivojen lisääntymistä ja löysävatsaisuutta. Silloin kivut tuntuivat molemmin puolin kyljissä ja keskellä ylävatsaa. Noin 1⁄2 vuodessa hänen kuntonsa ja terveytensä olivat taas oleellisesti heikentyneet.

Päätettiin aloittaa ravitsemushoito käyttäen pääasiassa samoja valmisteita kuin helmikuussa 2006.

Uuden tukilääkitysjakson vaikutuksia

Noin 8 kuukauden kuluttua vastaanotolla toukokuussa 2009 potilas kertoi käyttäneensä tukilääkityksen valmisteita täsmällisesti reseptien annosten mukaisesti. Myönteisiä vaikutuksia ilmeni noin kuukauden kuluttua. Hän totesi pystyvänsä syömään kunnolla. Aikaisemmin ruoan määrä oli yleensä jäänyt vähäiseksi. Usein vain pari leivänpalaa oli riittänyt päivän ravinnoksi.

Arviolta 2 viikon kuluttua vatsa toimi päivittäin. Kun suolisto tyhjeni ulostaessa hyvin, oli mahdollisuus lisätä ruoan määrää. Ummetuksen aikana suoliston tyhjeneminen oli ollut vaillinaista, minkä vuoksi hän oli vähentänyt ruoan syömistä.

Uuden ravitsemushoidon aikana hiusten kasvu parani nopeasti. Toukokuussa 2009 uudet hiukset olivat kasvaneet noin 5–6 cm:n pituiseksi.
Paino oli noussut merkittävästi 3 kuukaudessa, hän oli saavuttanut ihannepainonsa. Unen saanti alkoi parantua nopeasti, kun lääkitykseen lisättiin melatoniini 3 mg:n tabletti 1⁄2 tuntia ennen nukkumaan menoa.

Potilas oli huomannut, että ns. antioksidanttijuoma vaikutti tehokkaasti. Suolisto-oireet olivat loppuneet. Ravitsemuksen parantuessa kunto nousi ja halu harrastaa liikuntaa lisääntyi.

Uusissa laboratoriotesteissä lokakuussa 2008 todettiin, että verenkuvassa hemoglobiini oli matalampi ja punasolujen tilavuus (MCV) on noussut hieman viitearvoston ylärajan yläpuolelle. Pienoisravintotekijöiden tasemittauksissa todettiin, että ubikinonin taso oli matala. Marginaalisia vajauksia todettiin E-vitamiinin, seleenin ja kuparin mittauksissa. B6-tase oli laskenut. Rasvahappomittausten perusteella todettiin, että GLA-rasvahapon osuus oli edelleen matala ja myös ALA-rasvahappo oli melko matala. Edellä mainitut mittaustulokset otettiin huomioon tukilääkitysohjelmaa hienosäädettäessä.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa nyt Kaarlo Jaakkolan kirjapaketti nyt kaikkien aikojen PARHAALLA -35% ALENNUKSELLA!
Käyttämällä koodia “kaarlo” saat tarjouksen käyttöösi.

Tilaa tästä >>

Nopea ohje tarjouksen käyttöön ostoskorissa:
Lisää teksti kaarlo, kohtaan ”Kupongin koodi”.
Paina ”Käytä kuponki” -nappia ja tarjous näkyy ostoskorissa.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola