NUORI OPISKELIJA ÄRTYVÄN SUOLEN TAUTIKIERTEESSÄ, osa 1/3

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

Seuranta-aika n. 1,5 vuotta.
Esitiedot ja hoitosuunnitelma
Vastaanotolle helmikuussa tuli 1980-luvun alussa syntynyt opiskelija, jonka ensimmäiset merkittävät oireet olivat ilmaantuneet ylioppilaskirjoitusten aikana. Siitä lähtien hänellä oli ollut välillä ummetusta niin, että ulostus oli tullut suunnilleen joka kolmas päivä ja uloste oli kovaa, toisinaan taas löysää. Hän oli huomannut, että syötyään kotimaista viljaa hänen suolisto-oireensa lisääntyivät ja löysävatsaisuus lisääntyi. Kipu alkoi tuntua molemmilla puolilla kyljissä sekä keskellä vatsaa navan yläpuolella.

Paino oli alkanut laskea. Häntä oli tutkittu useaan otteeseen ja määrätty lääkkeitäkin, mutta useimmiten niistä oli tullut niin tuskainen ja paha olo.

Suosittelin, että potilas ei toistaiseksi käyttäisi kotimaisia ns. gluteeniviljoja, vehnää, ruista eikä kauraa. Potilaan kanssa sovittiin, että aloitetaan tärkeimpien lisäravinteiden käyttö 2–3 vrk:n välein. Ensimmäisenä aloitettiin eläinlesitiiniuute (2 500 mg), kolmen vuorokauden päästä palautusjuomavalmiste, viiden vuorokauden kuluttua viherravinneyhdistelmä ja seitsemäntenä vuorokautena marjainen pellavansiemenrouhe. Sen jälkeen olivat vuorossa tärkeimmät perusantioksidantit kuten seleeni, E-vitamiini ja C-vitamiini. Sen jälkeen uutena valmisteena aloitettiin aminohappo arginiini 2 g:n päiväannoksena. Jatkossa aloitettiin piisellulloosageeli sekä kolmen rohdon yhdistelmä, joka sisältää mm. greipinsiemenöljyuutetta. Se aiheutti pahoinvointia, mutta sopi puolella annoksella. Tämän jälkeen vuorossa olivat maitohappobakteerivalmisteet. Lääkitykseen valittiin myös valkosipulivalmiste ja kalanmaksaöljyä 15 ml/ päivä.

Tukilääkityksen välittömiä vaikutuksia

Vastaanotolla toukokuussa 2006 potilas kertoi, että hänen vointinsa alkoi muuttua paremmaksi hänen käytettyä tukilääkitystä noin 1–2 kk. Kilpirauhastulehdus parani, mieliala koheni ja masennus loppui. Suolisto alkoi toimia hyvin ja ummetus loppui. Tavallista runsaampi leivän syönti aiheutti tunnetta, että vatsa olisi ”hirmun täysi”. Opiskelu alkoi tehostua maaliskuusta 2006 lähtien. Fyysinen jaksavuus lisääntyi. Unihäiriöt loppuivat noin 1 1⁄2 kk:n kuluttua. Fyysinen jaksavuus parani ja ruoka alkoi maistua. Ravitsemushoitoa päätettiin jatkaa. Annoksia kevennettiin jonkin verran.

Yhteenvetona vuoden hoitojaksosta todettiin, että monta vuotta kestäneet elämänlaatua heikentävät oireet, huonovointisuus sekä suoliston toimintahäiriöt olivat asteittain loppuneet. Tervehtyminen oli lisääntynyt.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa nyt Kaarlo Jaakkolan kirjapaketti nyt kaikkien aikojen PARHAALLA -35% ALENNUKSELLA!
Käyttämällä koodia “kaarlo” saat tarjouksen käyttöösi.

Tilaa tästä >>

Nopea ohje tarjouksen käyttöön ostoskorissa:
Lisää teksti kaarlo, kohtaan ”Kupongin koodi”.
Paina ”Käytä kuponki” -nappia ja tarjous näkyy ostoskorissa.

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola