Pakurin irroittaminen puusta

Tämä artikkeli on ote Jaakko Halmetojan kirjoittamasta Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan kirjasta.

 

kuinka_pakuri_irti_puustaPakurin irroittaminen puusta kannattaa toteuttaa kirurgisen toimenpiteen tapaan tarkasti ja oikeita välineitä hyödyntäen. Moottorisahan tai haulikon (kuulemani räikeimmät tapaukset) sijaan suosittelen käyttämään pakurin irroittamiseen talttaa ja vasaraa, vaijerisahaa, oksasahaa, pientä kirvestä, vesuria tai isoa kiveä.

Suosittelen myös vahvasti suojalasien käyttöä keräämisen yhteydessä. Pienet pakurin palaset ovat äärimmäisen teräviä ja lentelevät usein ikävästi silmiä kohti kasvannaista irroittaessa. Vaikka olisit muutaman lyönnin verran onnekas, en suosittele että pelaat korttisi pelkästään hyvän tuurin varaan.

Matalalla kasvavat pakurit irtoavat puusta usein kesällä siististi esimerkiksi potkaisemalla tai kämmenpohjalla lyömällä. Apuna voi käyttää myös tarkoitukseen sopivaa isoa kiveä, halkoa tai muuta metsästä löytyvää apuvälinettä.

Pakurin pikimustan kuorikerroksen ja kahvinruskean sisäosan alla on yleensä oranssinkeltainen, korkkimaisen höttöinen ”laho”, jota löytyy välillä jopa useiden senttien syvyyteen asti isäntäpuun rungon sisältä. Tämä osio sisältää nykyisten analyysien valossa selkeästi pakurin kuorta ja kiinteää sisäosaa vähemmän tehoaineita, mutta mahdollisesti korkeita pitoisuuksia ainakin lanostaani-tyypin triterpeenejä, joilla on todettu mm. useiden syöpäsolutyyppien kasvua hillitseviä vaikutuksia. Henkilökohtaisesti rapsuttelen usein tämän osan erilliseen pussiin ja valmistan höttömäisista palasista alkoholiuutteita, triterpeeneiden rasvaliukoisten ominaisuuksien vuoksi.

Varaa metsään mukaasi napakka puinen kori tai vahvasta materiaalista valmistettu kassi. Paperi- ja muovipussit ovat yleensä liian heikkoja teräväreunisten pakureiden kantamiseen ja ne menevät helposti rikki.

Teräketjuöljy

Ainakin Venäjällä Yhdysvalloissa ja Kanadassa pakurikasvannaisia on kerätty vähemmän vastuullisten kerääjien toimesta moottorisahaa käyttäen. Suomen maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) testien mukaan tämän seurauksena puun kuoresta ja varmasti myös pakurista löytyy jäämiä teräketjuöljystä, mikä ei luonnollisesti ole suotavaa. Käytä pakurin irroittamiseen aina hellävaraisia ja asianmukaisia työkaluja.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?
Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan täysin ilman postikuluja tänään koodilla ”pakuri”!

Tilaa tästä!

Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin postikulut poistuvat

© Mividata Oy ja Jaakko Halmetoja