Pakurin keräämisen vaikutus ekosysteemiin

Tämä artikkeli on ote Jaakko Halmetojan kirjoittamasta Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan kirjasta.

Pakurikääpää on usein kutsuttu puun syöväksi, joka vähitellen tappaa tartuttamansa isäntäpuun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että voimme huoletta kerätä pakureita miten haluamme ja kohdella kuolevaa isäntäpuuta piittamattomasti.

Maailmanlaajuisesti monia rohdoskasveja on kerätty vuosikymmenten ajan liikaa niiden luontaisiin esiintymiin nähden, mikä on saanut aikaan mm. villinä kasvavien ginseng- ja punahattukantojen merkittävän romahtamisen. 2000-luvun alkupuolella pakurin kerääminen Venäjällä lisääntyi radikaalisti, kun pakureita alettiin haalia vientituotteeksi pääasiassa Kiinan ja Japanin markkinoille, jossa kysyntä ja arvostus lääkinnällisiä sieniä kohtaan on perinteisesti ollut erittäin suurta. Tämän seurauksena vuonna 2004 US- AID ja Winrock International yhdistivät voimansa Khabarovskin ja Primorsky Krain -alueilla suoritettuihin tutkimuksiin FOREST- nimisessä projektissa. Hankkeen tavoitteena oli selvittää onko villin pakurin kerääminen kestävä malli ekosysteemin tasapainon kannalta. Sienitutkija David Pilz raportoi projektin tiimoilta tekemissään laskelmissa, ettei villin pakurin kerääminen edes pessimistisimpien lukujen valossa riitä koskaan uhkaamaan pakurikääpäesiintymiä biologian näkökulmasta.

Suomen Metsäntutkimuslaitoksen asiantuntija Antti Poutun mukaan mustien pakurikasvannaisten kerääminen ei häiritse itse sienen kasvua, koska pakureiden kerääminen ei sinällään vaikuta puun sisällä ja maan alla elävän sienirihamaston toimintaan. Ainut mahdollinen haittavaikutus pakureiden keräämisestä on se, ettei niitä huomata metsänhoidollisten toimenpiteiden yhteydessä niin helposti, mikä taas vaikeuttaa isäntäpuiden mahdollisten patogeenien tarkkailua.

Villien pakureiden liiallinen kerääminen voi kuitenkin vaikuttaa ekosysteemin tasapainoon esimerkiksi hyönteisten levittämien tautien lisääntymisen seurauksena. Niin kauan kun laajempaa tieteellistä tutkimusta pakurin keräämisen kestävyydestä ei ole, on aiheen tarkkailu mielestäni perustelu huolenaihe. Luonto on täynnä monimutkaisia ja toistaiseksi tuntemattomia yhteyksiä ja suhteita. Lahoavaa puuta asuttaa kääpien lisäksi vähintään 5 000 eri eliölajia aina yksisoluisista eliöistä punkkien, erilaisten hyönteisten, ankeroisten, jäkälien ja sammalten kautta muihin sienilajeihin. Ekosysteemien moniulotteinen toiminta perustuu juuri näiden eliöiden lukuisille vuorovaikutussuhteille, joissa pienetkin muutokset aiheuttavat aina suoria ja epäsuoria vaikutuksia kokonaisuuden toimintaan.

On erityisen tärkeää ymmärtää, että jokainen puun lahottajasieni elää puun eri lahoamisvaiheessa. Käävät ilmaantuvat tämän vuoksi puiden kyljille keskimäärin tietyssä järjestyksessä, toinen toistaan seuraten. Tuoreena kuolevan ja kuolleen puuaineksen ensimmäiset käyttäjät ovat yleisimpiä kääpiämme. Kun näiden lajien kasvu puussa on heikentynyt, tulee tilalle uutta lajistoa. Osa käävistä vaatii puuhun edeltäjäkseen tietyn primäärisen lajikkeen, josta seuraajalajit ovat täysin riippuvaisia. Tämän vuoksi on tärkeää, että yleisetkin kääpälajit esiintyisivät metsissämme runsaina. Myös monet hyönteislajit ovat riippuvaisia tiettyjen kääpälajien itiöemistä tai niiden lahottamasta puuaineksesta. Pakurin jälkeen puun lahottamistyötä jatkavat seuraajalajeista yleiseimpinä tikankääpä (Gloeoporus dichorus), koralliorakas (Hericium coralloides) sekä uhanalainen rustikka (Protomerulius caryae).

Suomalaiset keräävät luonnosta satomääriimme nähden huomattavan vähän marjoja ja sieniä. Hyvänä satovuonna metsämme tuottavat 2 000 miljoonaa kiloa sieniä ja 1 000 miljoonaa kiloa marjoja. Määristä suurin osa jää kuitenkin metsään ja poimintakelpoisesta metsämarjasadosta hyödynnetään vain noin 10 % ja metsäsienisadosta 3 % verran. Metsissämme esiintyy arvioiden mukaan 2–4,5 miljoonaa kiloa pakuria ja yllyke kasvannaisten poikkeuksellisen voimakkaaseen keräämiseen tuskin tulee koskaan kasvamaan tasolle, jossa keruumäärä uhkaisi pakurikääpäesiintymiä biologisesta näkökulmasta.

Toisaalta metsänhoidon yhteydessä hävitetään tällä hetkellä joka ikinen päivä suuria määriä arvokasta pakuria, jota ei hyödynnetä metsänhoidon sivutuotteena jatkojalostusta varten lainkaan. Pakureiden systemaattinen kerääminen nostaisikin varsinkin vanhojen koivumetsien taloudellista arvoa merkittävästi. Joka tapauksessa kaadettavien puiden rungoilta talteen kerättyjen kääpien avulla metsien kokonaisvaltaista ja sivistynyttä hyödyntämistä saataisiin päivitettyä selkeästi.

Haasteena on koneellinen metsänhoito, jonka intressit ovat luonnolliseti muualla kuin pakurikasvannaisten keräämisessä. Nykyisten metsänhoitoprosessien yhteydessä pakurien erottelu onkin käytännössä mahdotonta tai huomattavan haastavaa. Käsin suoritettavien harvennushakkuiden yhteydessä metsurit voisivat kuitenkin edelleen kerätä pakureita talteen, jolloin normaalisti hukkaan meneviä kultakimpaleita saataisiin kerättyä talteen kestävän, käytännöllisen ja säännöllisen toiminnan puitteissa. Pidemmän päälle kestävin malli pakurin laajamittaiseen keräykseen olisi ehdottomasti rakentaa toiminta osaksi metsänhoitoa sekä informoida ja aktivoida varsinkin luonnossa paljon liikkuvia metsureita keräämään helposti tunnistettavia kääpiä talteen.

Venäjällä pakuria on pääasiassa kerätty helppokulkuisista maastoista, kuten junaratojen ja metsäautoteiden varsilta. Venäjällä haasteena on kuitenkin metsäautotieverkoston huomattavan heikko kunto ja laajuus verrattuna Suomeen. Fiksua ja järjestelmällistä keräystoimintaa olisi mahdollista harjoittaa Suomessa kestävästi, etenkin Pohjois-Suomen harvaan asutuille alueille organisoitujen keruupiirien kautta. Tämä loisi monille luonnossa liikkumisesta nauttivalle elinkeinollisen mahdollisuuden, varsinkin jos aiheen tiimoille luotaisiin kokonasuutta vaaliva sapluuna ja strateginen toimintamalli. Pakurin kysyntä ei varmasti ole lähivuosina vähenemässä Suomessa tai maailmalla.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan -15% edullisemmin tänään koodilla ”pakuri”!

Tilaa tästä!

Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin alennus aktivoituu.

Terveyssivut

Jaakko Halmetoja

Post Detail