Pakurin tunnistamisesta

Tämä artikkeli on ote Jaakko Halmetojan kirjoittamasta Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan kirjasta.

Sienet sisältävät eliökuntana lukuisia erittäin voimakkaasti myrkyllisiä yhdisteitä. Tämän vuoksi sienten tunnistamisessa ja keräämisessä on lähtökohtaisesti hyvä olla poikkeuksellisen tarkka. Kääpien kerääminen eroaa maassa kasvavista sienistä kuitenkin merkittävästi juuri sienten turvallisuudessa, koska esimerkiksi Suomen yli 230 kääpälajikkeen joukosta ei käytännössä tunneta myrkyllisiä lajikkeita. Ainut tunnettu poikkeus on okrakääpä (Hapalopilus rutilans), jonka itiöemän syöminen voi aiheuttaa neurotoksisia vaikutuksia.

Pakuri on kääpiin ensimmäistä kertaa tutustuvalle miellyttävä tunnistettava, koska näköislajikkeita ei esiinny Suomen metsissä lainkaan. Kun on kerran löytänyt pakurin, on tunnistamisessa käytännössä mahdoton erehtyä jatkossa.

Tämä kirja sisältää kymmeniä laadukkaita värikuvia pakurikasvannaisista, jotta tunnistaminen olisi lukijalle tulevaisuudessa mahdollisimman vaivatonta ja selkeää. Internetin aikakaudella myös esimerkiksi Googlen kuvahakua kannattaa hyödyntää eri lajikuvien laajaan selailuun. Tarvittaessa löydät myös tunnistusta helpottavan kuvapankin osoitteesta: www.pakurikaapa.fi

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Jaakko Halmetojan kirjoittama Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan -15% edullisemmin tänään koodilla ”pakuri”!

Tilaa tästä!

Lisää koodi ”pakuri” ostoskorissa kohtaan ”Kupongin koodi” ja paina ”Käytä kuponki” -nappia niin alennus aktivoituu.

© Mividata Oy ja Jaakko Halmetoja