PITKÄ SAIRAUSKIERRE LOPPUI

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

60-vuotiaalla potilaalla oli taustanaan pitkä sairauskierre. Haavainen paksusuolentulehdus todettiin 1970-luvulla. Tulehdukset olivat rajuja. Paksusuoli poistettiin, mutta toisen leikkauksen jälkeen tuli ongelmia. Seuranneen leikkauskierteen aikana tehtiin kymmenkunta vatsaleikkausta. Viimeisen suolistoleikkauksen jälkeen suoliston vetovaikeuksia ei ole toistaiseksi ollut.

Potilaan amalgaamipaikkojen vaihto aloitettiin paikka kerrallaan. Noin puolet paikoista jäi vaihtamatta. Hänellä oli tuntunut metallinmakua suussa aamuisin viimeisen 5–6 vuoden aikana, ja kurkusta oli erittynyt limaa tavanomaista enemmän.

Esitietojen valossa vaikutti siltä, että potilaan tautikierteen alku liittyi amalgaamipaikkauksiin. Kun niitä oli tehty muutama, vatsa oli alkanut reagoida. Vuosikymmenien amalgaamiperäinen metallialtistus oli johtanut autoimmuunitautien syntyyn.

Laaja-alainen lääkeannostasoinen tukilääkitys alkoi heti. Lääkitystä täydennettiin myöhemmin laboratoriotestien perusteella. Hoito-ohjelmaan kuuluu hapetusstressitekijöiden mahdollisimman tarkka eliminointi. Amalgaamisaneeraus oli mielestäni selvästi perusteltu ja se tuli tehdä melko nopeasti, jotta paraneminen voisi edistyä esteettä. Suosittelin potilasta Suomen Biohammaslääketieteen Yhdistykseen kuuluvan hammaslääkärin asiantuntevaan hoitoon kertasaneeraukseen.

Vastaanotolla 5 kuukauden kuluttua potilas kertoi käyttäneensä ohjelman mukaisesti tukilääkitystä. Myönteisiä vaikutuksia oli alkanut ilmetä varsin nopeasti. Kahden viikon aikana ruokahalu oli huomattavasti parantunut.

Hammaslääkäri saneerasi amalgaamipaikat kertatoimenpiteenä. Päänsärky loppui kokonaan eikä ole sen jälkeen tuntunut. Metallin maku suussa loppui saman tien. Hampaiden öinen narskuttelu sekä voimakas paha maku aamuisin suussa loppuivat saneeraukseen. Liman eritys kurkussa oli vähentynyt jo ennen saneerausta, mutta saneerauksen jälkeen se väheni vielä selvemmin.

Potilalla oli ollut suun limakalvoilla poskissa ja huulten alueella usein rakkuloita ja limakalvohaavaumia. Tukihoidon aikana rakkulamuodostus oli selvästi lieventynyt ja loppui kokonaan saneeraukseen.

Vastaanotolla neljä kuukautta myöhemmin potilas kertoi huomanneensa, että iho on vahvistunut tukilääkityksen aikana. Tammikuun lopulla lähti yhtäkkiä useita neliösenttejä pintakerrosta kielestä. Harmaa kerros lähti pois sormin vetämällä. Sen alta tuli esille terveennäköinen, aristamaton kielen pinta. Suolisto toimi paremmin kuin aikaisemmin.

Potilas lähetti raportin kustannuksista. Siinä hän totesi seuraavaa: ”24 vuotta elämästäni olen taistellut terveyteni kanssa ilman sanottavia tuloksia. Kun olin käynyt ensimmäisen kerran vastaanotollanne lokakuussa 1999, vajaassa 3 kuukaudessa olin tervehtynyt enemmän kuin 24 vuodessa”.

Kun edellisestä käynnistä oli lähes 2 vuotta, potilaalle kuului pelkkää hyvää. Hänellä ei ollut sairauksia, ei infektioita, ei edes nuhaa. Hiukset olivat uudistuneet tehokkaasti. Yleiskunto oli parantunut, ruoka maistui, hän nukahti helposti ja unentarve oli pienentynyt lähes puoleen. Suolisto-oireitakaan ei ole ollut. Potilaan mielestä tukilääkitystaso oli sopiva.

Seuraava vastaanotto tapahtui kuutisen vuotta myöhemmin. Hän kertoi voineensa erinomaisesti aina 2004 vuoden puoliväliin saakka, kunnes alkoi tulla stressaavia tilanteita, mikä johti terveydessäkin takapakkiin. Hän muisteli, kuinka hyvin hän voi antioksidanttilääkityksen aikana. Heinäkuussa 2007 tuli suolisto-oireita, ja sairaalassa epäiltiin ohutsuolitukosta. Nestetiputuksessa tilanne laukesi. Potilas sai viime joulukuussa unssan ja nuhan. Sen seurauksena oli limakalvojen tulehdus ja kipeä haavauma entisessä kohdassa.

Vaikka tilanne ei ollut lainkaan niin huono kuin syksyllä 1999, suosittelin, että aloitetaan systemaattinen laaja-alainen farmakologinen tukilääkitys. Valitsin aloituslääkkeet ja täydensin mittaustulosten valmistuttua.

Seuraavalla vastaanotolla 3 kuukauden kuluttua potilas voi paremmin. Nenän limakalvot olivat olleet pitkään tukossa, mutta nyt ilma oli alkanut kulkea nenäkäytävien lävitse. B12-pistokset ovat vaikuttaneet selvästi. Häntä ei enää väsyttänyt.

Ajatuksen kulku oli parantunut selkeäksi. Poskiontelotulehdukset ovat jääneet historiaan. Toisinaan kurkkua kutittaa ja ärsyttää, jolloin 8 rohdon mikstuura vie vaivan pois.

Järkevät hoitokustannukset

”Hyvä lääkärini Jaakkola! Käydessäni vastaanotollanne oli puhetta, että yrittäisin selvittää minulle koituneita kuluja sairastamisesta vuosien varrella. Olen oheen koonnut listoja muistiinpanoistani, mutta valitettavasti ne eivät kaikilta osin ole enää tiedossani. Laitoin oheen myös luettelon sairaalahoitoon liittyvistä sairaslomistani, sillä onhan myös niistä kustannuksia yhteiskunnalle päivärahojen muodossa. Sairaslomien vuoksi en myöskään voinut täysipainoisesti opiskella, vaan jouduin keskeyttämään opiskeluni kokonaan yhden lukuvuoden ajaksi.

Myös poliklinikkakäynnit perustuvat suurelta osin arvioon, sillä niitä oli niin useasti, etten ole niistä pystynyt lukua pitämään. Oikeat lukemat saattavat olla jopa 2–3-kertaiset luetteloon verrattuna.

Myös lääkekulujen osalta en voi antaa täydellisiä lukuja, sillä suurin osa kuluista on verottajalla niiltä ajoilta, kun vielä kuluja sai vähentää.

Huomionarvoistahan tässä on myös se, että muistiinpanoni alkavat ensimmäisestä leikkauksesta, jonka jälkeen minun olisi pitänyt lääkäreiden mukaan olla täysin parantunut minua vaivanneesta sairaudesta. Neljännesvuosisadan elämästäni olen taistellut terveyteni kanssa ilman sanottavia tuloksia. Kun olin käynyt 1. kerran vastaanotollanne lokakuussa 1999, olin vajaassa kolmessa kuukaudessa tervehtynyt enemmän kuin 24 vuodessa. Ihmeellistä!

Yliopistosairaalan hoidossa: Yhteensä 193 hoitopäivää x 3000 mk = 579 000 mk = n. 97 380 euroa

  • Sairaalahoitoon liittyvät sairaslomat: yhteensä 538vuorokautta eli noin 1,5 vuotta!
  • Poliklinikka- ja lääkärikäynnit: yhteensä 166 kertaa
  • Tutkimukset: yhteensä 54 kertaa

Lääkekuluja vuosina 1995–1999: noin 10 000 mk = noin 1681 euroa.

Antioksidanttihoito vuonna 1999: yhteensä: 8388.57 mk = noin 1 410 euroa.

Antioksidanttihoito vuonna 2000: yhteensä: 4143.83 mk = noin 697 euroa

Hoitokustannusten arviointia

Sairaanhoidon kustannuksia arvioitaessa tärkeä lähtökohta on arvio potilaan sairauden vaikeusasteesta. 24 vuoden aikainen sairastelu oli aiheuttanut erilaisia kustannuksia potilaalle itselleen, mutta myös yhteiskunnalle. Sairaalassa olot ja leikkaukset olivat aiheuttaneet 193 hoitopäivää, keskimääräinen hoitopäiväkustannus 1990-luvulla oli ollut noin 3 000 markkaa. Hoitopäivien aiheuttama kustannus kaikkiaan oli potilaan arvion mukaan ollut 579 000 markkaa, euroiksi arvioituna hoitopäiväkustannus oli ollut siis lähes 100 000 euroa. Lähes 200 hoitopäivää aiheutti noin 100 000 euron kokonaiskulut 1990-luvun hintatasolla. Sairaalahoitoon liittyvät sairauslomat olivat olleet 538 vuorokautta eli noin puolitoista vuotta. Näin pitkät sairauslomat aiheuttavat merkittäviä kustannuksia sekä yhteiskunnalle että potilaan omalle taloudelle. Käyntejä poliklinikalla lääkärin vastaanotoilla, laboratoriossa ja muissa tutkimuksissa oli kaikkiaan ollut 200 vuosina 1977–1999.

Vuosina 1995–1999 hänellä oli ollut lääkekuluja 19 721 markkaa. Antioksidanttihoitoon liittyvät kaikki kulut vuonna 1999 olivat noin 8 400 markkaa. Hoitopäivää kohti kustannukset olivat olleet silloin noin 23 markkaa. Tukihoidon kaikki kustannukset olivat olleet vuonna 2000 yhteensä noin 4 145 markkaa, mikä teki hoitopäivää kohden noin 13 markkaa. Euroiksi laskettuina vuoden 1999 kustannukset olivat olleet noin 4 euroa/ hoitopäivä, vuonna 2000 vähän yli 2 euroa/hoitopäivä.

Tukilääkityksen kustannuksia on moitittu kalliiksi. Sen vuoksi tarvitsemme syvällisempää kustannusvertailua ja pohdintaa siitä, minkä tyyppisistä hoidoista potilas eniten hyötyy.

Pysyäkseen terveenä ihminen tarvitsee riittävän määrän noin sataa elimistölle välttämätöntä pienoisravintotekijää päivittäin. Tavanomainen ravinto ei varmuudella näitä sisällä. Tarvitaan siis ravintolisiä.

Syömällä ”monipuolista ruokaa” ei voida käytännössä saavuttaa riittävää antioksidanttisuojaa. Tämä voidaan päätellä jo siitä, että nekin, jotka ovat pyrkineet syömään monipuolista ruokaa vuosikymmeniä sairastuvat tavanomaisiin kansansairauksiin. He itse ovat ihmetelleet, kuinka heidän sairastumisensa voi olla mahdollista, koska he ovat vuosikausia syöneet ”monipuolista terveellistä ruokaa”.

Tabletteina ja kapseleina saatavat antioksidanttivalmisteet ovat halpa ja vaivaton tapa huolehtia antioksidanttisuojan riittävyydestä verrattuna pelkkään turvautumiseen ns. monipuoliseen ruokaan.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Kaarlo Jaakkolan kirjoittama Vatsa kuntoon -pokkari tästä!

Tilaa tästä!

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola