PARANEMISTAPAUKSIA

Tämä artikkeli on ote Kaarlo Jaakkolan kirjoittamasta Vatsa kuntoon kirjasta.

Kirjan hoitoesimerkit julkaistaan asianomaisten potilaiden kirjallisella luvalla. Tapausselostuksia on lyhennetty ja tunnistettavat tiedot poistettu.

Piirros_RUOANSULATUSELIMISTÖ

Ärtynyt suoli rauhoittui

Potilas tuli syksyllä 2007 vastaanotolle yli 10 vuotta kestäneiden vatsa- ja suolistovaivojen vuoksi. Hän oli poistanut ravinnostaan vehnätuotteet. Dieettimuutoksista huolimatta suolisto-oireet eivät oleellisesti parantuneet. Vatsavaivat olivat lähinnä ilmavaivoja sekä hankalaa oloa ja paineen tunnetta vatsassa. Paras olo oli aamulla ennen syömistä, mutta sen jälkeen vaiva lisääntyi, suolisto äänteli ja kipuili. Paineen tunne oli epämiellyttävintä.

Potilas käytti itselääkintänä probiootteja eli maitohappobakteerivalmistetta annospussin (100 miljardia bakteeria / annospussi) päivittäin kolmena päivänä. Niistä oli selvästi vähän aikaa apua, mutta vähitellen hyötyvaikutus hävisi.

Potilasta tutkineet lääkärit olivat määränneet antibioottikuurin vatsavaivoihin. Ensimmäisellä kerralla kuurista oli vähän hyötyä, mutta toisella kerralla se pikemminkin lisäsi vaivoja.

Suosittelin laaja-alaista ärtyneen suolen oireyhtymän tukilääkitysohjelmaa ja kirjoitin ravintolisävalmisteita heti aloitettavaksi. Kun mittaukset valmistuivat, lääkitysohjelma tarkistettiin.

Ravitsemushoidon aloitukseksi valitsin vahvan eläinlesitiinin, neljän vihervalmisteen yhdistelmän ja palautusjuoman. Parin päivän päästä aloitettiin marjainen pellavarouhevalmiste, 2 ruokalusikallista aamuin illoin ja piihapposelluloosageeli 15 ml kahdesti päivässä. Parin päivän päästä ohjelmaan lisättiin E-vitamiini ja seleeni-, kromi- ja vanadiini- hivenaineyhdistelmä (apteekin valmistama). Seuraavaksi ohjelmaan otettiin C-vitamiini ja kalanmaksaöljy 15 ml/päivä. Kahdeksantena päivänä tuli aloitettavaksi greipinsiemenöljyuute kapseli 2 x 2 ja vahva maitohappobakteerivalmiste 3 pussia peräkkäisinä päivinä, jonka jälkeen 10 miljardia mikrokapseloitua probioottia sisältävä kapseli päivittäin.

Potilas huomasi jo ensimmäisellä lääkitysviikolla piristyneensä. Kun tukilääkitys oli jatkunut kuukauden, potilaan mielestä vireystaso oli noussut ”ihan älyttömästi”. Suoliston toiminta muuttui oikeaan suuntaan, sillä pitkään jatkunut harmaan vihertävä uloste muuttui 20. lääkityspäivänä ruskeaksi. Tässä vaiheessa löysävatsaisuus, ripuli ja ilmavaivat olivat vähentyneet. Paino oli kääntynyt lievään nousuun. Vatsaoireet vähenivät selvästi. Paineen tunne suolistossa ja siihen liittyvä epämiellyttävä olo olivat suurimmaksi osaksi hävinneet.

Lääkitysohjelmaan lisättiin beetakaroteeni, A-vitamiini, B2 + B5 + foolihappo ja biotiinivitamiiniyhdistelmä, magnesium, sinkki, kupari ja D-vitamiini sekä ubikinoni ja pellavansiemenöljy.

Vastaanotolla kolmen kuukauden kuluttua todettiin, että edellisen käynnin jälkeen tukilääkitys oli sujunut hyvin. Vatsavaivat ovat selkeästi vähentyneet. Antioksidantteja potilas oli käyttänyt reseptien mukaisesti varsin tarkasti.

Vastaanotolla vuoden kuluttua potilaalle kuului hyvää. Ulkonäkö oli muuttunut terveeksi ja hän oli selvästi vapautuneen oloinen. Alussa ilmenneet hermoston ja psyyken oireet olivat jääneet pois kesän 2008 jälkeen.

15 kuukautta kestäneen ravitsemushoitoprojektin aikana potilas oli merkittävästi tervehtynyt. Ennen hoitoon tuloa suolisto-oireet olivat haitanneet elämänlaatua merkittävästi kymmenkunta vuotta.

Pitkään jatkuneen ruumiillisen sairauden rinnalla tulee hoitaa myös mielenterveyttä. Elämäntavat, hapetusstressi, ärtyvä suoli, elimelliset sairaudet ja mielenterveyden häiriöt ovat samaa hoitokokonaisuutta.

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Kaarlo Jaakkolan vatsa- ja suolistovaivojen hoito-oppaat pakettihintaan tästä!

Tilaa tästä!

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola

PITKÄAIKAISET VATSAKIVUT LOPPUIVAT

MahaprobleematVastaanotolle joulukuussa 2008 tullessaan 28-vuotias potilas kertoi, että hänen suolisto-oireensa olivat alkaneet 18–19 vuoden iässä. 25-vuotiaana potilas oli lopettanut maitotuot- teiden ja gluteeniviljojen käytön. Dieettimuutos oli aluksi eduksi. Siitä huolimatta huonoa oloa ja ripulia oli varsinkin aamupäivisin. Oireet lisääntyivät huomattavasti vuoden 2000 jälkeen. Oireena oli ollut löysävatsaisuutta, ilmavaivoja, vatsan pömpötystä ja alavatsakipuja etenkin oikealla puolella. Hän kävi hiivasyndroomaa hoitavan lääkärin vastaanotolla. Lääkärin mukaan kyseessä oli hiivasienen ylikasvu suolistossa. Lääkitykseen kuului hiiva-antibiootti sekä ravintovalmiste. Oireet helpottivat selvästi noin 2 viikossa. Takapakki tuli noin 4 kuukauden kuluttua.

Noin kahden vuoden aikana suolisto-oireet olivat vaihdelleet, mutta vuosi vuodelta lisääntyneet. Esitietojen perusteella potilaalla oli ollut ärtyvän suolen oireyhtymä noin 10 vuotta. Aktiivinen itselääkintä luonnonlääkkeillä ei muuttanut tautiprosessin suuntaa.

Kiusallinen virtsaputkioireyhtymä alkoi elokuussa 2006. Yleiset säryt alkoivat 2000-luvun alussa. Potilas oli yrittänyt hoitaa itseään luonnonlääkkeillä vuodesta 2004 lähtien.

Suosittelin laaja-alaista tukilääkitystä valiten aloituslääkkeet. Ensimmäiseksi aloitettiin ruotsalainen siitepölyvalmiste virtsaamisvaivoihin. Parin päivän päästä aloitettiin vahva eläinlesitiinivalmiste, neljän vihervalmisteen yhdistelmä sekä marjainen pellavansiemenrouhevalmiste. Neljäntenä päivänä aloitettiin piihapposelluloosageeli, kuudentena greipinsiemenöljyvalmiste ja kahdeksantena päivänä probiootti- pussi (100 miljardia mikrokapseloitua maitohappo- bakteeria), jonka jälkeen probioottilääkitystä jatkettiin valmisteella, jossa on 24 miljardia mikrokapseloitua probioottia / kapseli. Lisäksi aloitusohjelmaan valittiin C-vitamiini sekä seleeni-kurkumiini-resveratrolivalmiste. Varsinaiset mittauksiin perustuvat ravintolisät määrättäisiin vastaanotolla noin kuukauden kuluttua.

Vastaanotolla kuukauden kuluttua todettiin, että siitepölyvalmiste helpotti virtsaputkioireita. Vahvan eläinlesitiinin ja neljän vihervalmisteen yhdistelmän käytön aikana olo parani parissa päivässä. Runsaan viikon kuluttua olo tuntui hyvältä. Probioottiannoksen puolittamisen jälkeen vatsaoireet vähe- nivät ja viikon kuluttua olivat ohi. Sen jälkeen suolistossa on ollut hyvä tilanne. Lääkitys on jatkunut probiootti-valmisteella, joka sisältää 24 miljardia probioottibakteeria/kapseli. Potilas tuli vajaassa kuukaudessa lähes oireettomaksi pitkäaikaisista vaivoistaan. Niinpä aloitusohjelmaan kuuluneita ravintolisiä jatkettiin. Mittaustietojen valossa tukilääkitykseen lisättiin A-vitamiini, E-vitamiini, keskivahva B-vitamiinitabletti, kalanmaksaöljy, apteekin valmistama neljän B-vitamiinin valmiste (foolihappo, biotiini, B5- ja B2-vitamiinit), magnesium-, sinkki- ja kuparivalmisteet sekä D-vitamiinia ja natriumseleniittiä sisältävä valmiste, ubikinon, helokkivalmiste ja pellavansiemenöljyä 15 ml/ päivä. Lääkitysohjelma laadittiin noin 3 kuukaudeksi.

Seuraavalla vastaanotolla 3 kuukauden jälkeen tukilääkitys oli jatkunut reseptien annosten mukaisesti. Virtsaputkioireilu loppui parissa viikossa, samoin fibromyalgiset säryt. Potilas totesi olevansa terve. Hän jaksoi paremmin kuin moniin vuosiin. Suolisto toimi hyvin.

Hapetusstressi on mielestäni oikea tieteellinen käsite kuvaamaan potilaan tautitapahtumia. Ärtyvän suolen oireyhtymässä keskeinen tapahtuma on limakalvosolujen vaurioituminen ja hidas/tehoton uusiutuminen. Näissä olosuhteissa limakalvon läpäisevyys usein lisääntyy, jolloin mikrobien ja haitallisten ravinnon osasten siirtyminen verenkiertoon ja muualle elimistöön laajentavat tautitapahtumia. Useissa herkkärakenteisissa elimissä vauriot käynnistävät tuleh- duksia. Niiden aiheuttamien välittäjäaineiden lisääntyminen johtaa tilanteeseen, jolloin potilaan monet elinjärjestelmät oireilevat.

Taudin synnyn arvioiminen on tärkeä hoidon suunnit- telun kannalta. Oikeat diagnoosit ovat välttämättömiä edelly- tyksiä hoidon onnistumiselle. Potilaan taudinkulku ja ravit- semushoidon tehoaminen osoittivat, että pitkään jatkuneessa sairastelussa oli ollut kyse monenlaisista tautiprosesseista.

Looginen johtopäätös on, että ruoansulatuselimistön sairauksien ja vaivojen hoidossa tarvitaan laajavaikutteinen yksilöllinen ravitsemushoito korjaamaan tautiprosessien taustalla olevia ravitsemushäiriöitä, sammuttamaan tautiprosesseja ja käynnistämään vaurioiden korjausmekanismit. Ruoansulatuselimistö on kokonaisuus, jonka toimintaan tarvitaan riittävästi oikeita ravintoaineita. Kun ruoansulatuselimistö toimii hyvin, se ravitsee elimistöä ja poistaa myrkyt, joita tulee ihmiselimistöön yhä enenevässä määrin ravinnosta, nautintoaineista, lääkkeistä ja ympäristöstä. Ravintoaineiden riittävä ja tasapainoinen saanti on avain ruoansulatuselimistön ja sitä kautta koko elimistön hyvinvointiin.

Limakalvo tarvitsee ravintoaineita

Jotta ihmisen ruoansulatuselimistö, mahasuolikanava, voisi hyvin, sen limakalvojen tulee saada päivittäin riittävästi ravinteita ja antioksidantteja. Jos suoliston pintasolukko ei saa riittävästi pienoisravintotekijöitä, mahalaukun ja koko ruoansulatuskanavan pintasolukon uudistuminen hidastuu tai solukko uusiutuu vain osittain.

Suoliston pintasolukko tarvitsee uudistustyöhön lukuisia ravinteita, esimerkkeinä A-vitamiini, B-ryhmän vitamiinit, C-, D-, E- ja K-vitamiinit sekä sinkki, seleeni, kupari, magnesium ja moni muu elimistölle välttämätön mikroravintotekijä.

Tämä on lähtökohtana, kun tarkastelemme ruoansulatuselimistön toiminnallisia häiriöitä ja sairauksia.

Hapetusstressi ja antioksidantit

Kiinnostaisiko sinua lukea lisää aiheesta?

Tilaa Kaarlo Jaakkolan vatsa- ja suolistovaivojen hoito-oppaat pakettihintaan tästä!

Tilaa tästä!

© Mividata Oy ja Kaarlo Jaakkola